keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Siem Reap & Angkor

Sijainti: Siĕm Réab, Kambodža
Kambodzan pääkaupungin Phnom Penhin jälkeen, 29.12.2011, siirryimme yhä syvemmälle sisämaahan Siem Reapiin, joka tunnetaan Angkor Watin porttina. Tämä johtuu siitä, että Angkoriin matkaavat majoittuvat Siem Reapiin. Matkustajat ovat Sihanoukvillestä poiketen usein hieman varakkaampia ja heidän kiinnostuksensa ovat hauskanpidon sijaan esimerkiksi juuri kulttuuri ja matkailu. Siem Reap on suosituin matkakohde Kambodzassa ja monikulttuurinen keskus, jossa on hyvä majoittua vajaaksi viideksi yöksi. Me yövyimme ainoastaan kaksi yötä kyseisessä kaupungissa. Toisaalta pölyisessä sisämaakaupungissa ei välttämättä jaksa majailla viikkoa, jollei meinaa kierrellä viikon verran massiivista temppelialuetta ympäri. Muuta tekemistä ei käytännössä ole. Jo Vietnamin ja Kambodzan välisellä rajalla tullimies hehkutti Siem Reapin monikulttuurista ilmapiiriä, näyttäen peukkua kv-henkeen.


Olimme Siem Reapissä vain kaksi yötä, koska päätimme juhlia uutta vuotta Thaimaan rannikolla, jolloin meillä oli kiire rajan yli. Toisena vaihtoehtona olisi ollut jäädä Siem Reapiin neljäksi yöksi, joka tuntui pitkältä ajalta.

Siem Reapissä on matkailun myötä rakentunut uusi alue vanhan alueen vierelle. Tämä ilmenee todella leveinä katuina ja uusina rakennuksina. Katukuvasta voi ensisilmäyksellä saada sen mielikuvan, että oltaisiin jossain aivan muualla, melkeinpä jossain eteläeurooppalaisessa kaupungissa. Uusi ja vanha alue oli erotettuina joella. Keskuksina näillä alueilla olivat sekä uusi että vanha tori. Majoituimme vanhan torin lähettyvillä olleessa entisöidyssä hotellissa. Hotellin henkilökunta oli hyvin englantia taitavaa porukkaa ja moni halusi jäädä juttelemaan iltaisin niitä näitä, kun muut olivat menneet jo nukkumaan. Ikävänä tosiasiana törmäsimme ensimmäiseen ongelmalliseen hotellihuoneeseen, koska emme tarkastaneet huonetta ennen sen ottamista tarpeeksi hyvin. Huoneessa oli jonkin verran lutikoita, joten kahden yön nukkuminen oli hieman kuumottavaa. Lutikat tulevat öisin, joten huomasimme asian vasta ekana yönä. Iltaisin sai kääriytyä ja suojata itsemme karkotteilla ja vaatteilla hyvin, jottei saanut ainuttakaan lutikkaa imemään verta. Nämä kaverit olisi huomannut katsomalla lakanoiden alle, onko mustia läikkiä vai ei. W:llä oli hyttysverkko, joka ainakin torjui katosta tippuvat lutikat, mutta ne majoittuvat myös sängyn rakenteisiin.

Ainoana kokonaisena päivänä Siem Reapissa, päätimme vierailla Angkorin temppelialueilla, jotka kuuluvat UNESCO:n maailmanperintökohteisiin arkeologisen alueen vuoksi. Kyseiset alueet ovat todella laajat, joista yksi on kuuluisin, Angkor Wat. Esiteollisena aikana Angkorin alue oli maailman isoin kaupunki ja pelkästään Angkor Thomissa asui yli 100 000 asukasta ja se oli hallinnollinen keskus jopa miljoonalle asukkaalle.


Meillä oli vain kokonainen päivä aikaa aamusta auringonlaskuun kiertää temppeleitä, joten valitsimme lyhimmän reitin. Pisimmän reitin olisi voinut kiertää varmaankin kolmessa päivässä. Otimme hotellille tuoneen tuk-tuk -kuskimme oppaaksi tinkimättä hintaa. Maksoimme 15 us-taalaa, että hän haki meidät 9 aikaa aamulla ja kuskasi ympäri Angkoria auringonlaskuun saakka. Tällöin pääsimme aina halutessamme syömään tai tekemään muuta tarpeetonta. Lisäksi hän tiesi kertoa oleellisia tietoja alueista. Vierailu temppelialueilla oli paikallisille ilmainen, mutta muille se maksoi. 1 päivä 20usd, 3 päivää 40usd ja 7 päivää 60usd.

Vierailun olisi voinut toteuttaa myös esimerkiksi polkupyörällä, mototaksilla, autolla, sähköautolla, osin veneellä, helikopterilla tai kuumailmapallolla. Yleisesti Angkorin temppelialueilla oli joulukuussa kuuma, kun ei satanut tai tuullut lainkaan ja aurinko paistoi koko päivän kirkkaalta taivaalta. Virvoketta ja ruokaa myytiin aina temppelialueiden ulkopuolella turistihintaan.


Vierailimme Ankor Watissa, Ankor Thomissa, Ta Phrohmissa ja Banteay Kdeissä. Näiden kaupunkien lisäksi oli pienempiä kokonaisuuksia matkan varrella. Angkor Thomissa, eli suuressa kaupungissa, oli yhteensä neljä eri temppelikokonaisuutta, kuten esim. Bayon. Ta Phrohmissa, jossa esimerkiksi elokuva Tomb Raider on osin kuvattu, oli kasvillisuus ottanut vallan.


Kaikkien temppeleiden sisä- ja ulkoseinät oli koristeltu erilaisin kuvioin, jolloin temppeleiden massiivisuus ja yksityiskohtaisuudet korostuivat.


Temppelialueet sijaitsivat keskellä viidakkoa ja vesi oli oleellinen elementti suojatessa temppeleitä ja ollessa osana temppelialueiden merkityksiä. Vesialueet olivat suorakulmion muotoisesti rakennetut. Temppelit olivat lisäksi rakennettu usein itä-länsi -suuntaisesti ja auringonnousut ja -laskut muuttivat temppelialueita visuaalisesti.


Temppeleiden sisällä oli erilaisia kammioita ja uskonnollisia symboleja sekä alttareita. Matkailijoita varten oltiin tuotu kaikenlaista rekvisiittaa suitsukkeista alkaen ja rahastus oli osana tätä toimintaa. Ylimääräistä härpäkettä ei onneksi pahemmin tyrkytetty mitä nyt oli jotain CD:itä ja kirjoja tyrkyllä muun ruoan sekä virvokkeiden ohessa muurien ulkopuolella. Temppelialueilla oli myös useita vihkitilaisuuksia. Ei olisi yhtään huono paikka viettää elämänsä tärkeintä päivää, temppelien sisällä vihkimisen jälkeen, massiivisen temppelin sisäpihalla juhlien muiden häävieraiden kanssa, jonka loputtua auringonlasku kruunaisi päivän unohtumattomalla tavalla. Sisäpihat ovat usein esim. ensimmäisellä tasanteella, ensimmäisten rappusten jälkeen.



Temppeleille pystyi kiipeämään portaita pitkin, joten aamusta auringonlaskuun kestänyt kierros oli täynnä kävelyä ja kiipeämistä, joten jalat olivat seuraavana päivänä kunnossa. Seuraava päivä olikin vielä matkapäivä ja tiedossa 12h istumista busseissa, rajalla ja tuk-tukissa. Normipäivä ja hyvää uuveeta.


Alla yhden temppelialueen ja hylätyn kaupungin, Ta Phrohmin, ilmakuva. Alue on suorakulmio ja asettuu länsi-itä -suuntaisesti. Nykyisin viidakko on kasvanut tiheäksi verhoamaan rakennuksia ja puut kasvavat kivisten temppelien seinien päällä. Kyseinen temppelialue oli aika vaikuttavan oloinen.



Todella korkeat trooppisen sademetsän kasvillisuuden puut olivat kasvaneet kaikkien rakennusten päälle vuosisatojen aikana. Luonto hoitaa.


Viimeisimpänä kohteena kierroksella oli kiipeäminen vuorelle katsomaan auringonlaskua. Vuorelta näkyi mm. viidakkoa ja järvimaisemaa.

Aurinko valaisi temppelit vuoren laella. Emme kiivenneet temppelille sisään, koska siellä oli pitkä jono, mutta olimme kukkulalla norsujen seurassa.



Siem Reapista jäi lyhyen visiitin perusteella ihan positiivinen kuva. Tarkoituksenamme oli vain nähdä kaupunki ja keskittyä Angkorin muinaiskaupunkien alueisiin vierailullamme, joten enemmän tämän kirjoituksen pohjana toimii Angkorin temppelit ja hylätyt kaupungit. Temppelialueet olivat mielenkiintoinen kokonaisuus, joita suosittelemme muille Kambodzaan tai naapurimaihin vieraileville. Kyseisissä temppelialueissa on nähtävää päiväksi, toisille jopa viikoksi, mutta ne eivät ole vain nopean vierailun kohde, joten tästä syystä Siem Reapiin ja Angkoriin jaksaa matkata sen vaaditun päivän suuntaansa. Henkilökohtaisesti Angkorin temppelialueet olivat loistava lopetus vuodelle 2011. Tästä on mahtava aloittaa maailman paras vuosi, 2012!

J:n kuvat Siem Reapista

W:n kuvat Siem Reapista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti