Paluumatka kohti Suomea

Paluumatka on alkanut hahmottua tämän viikon aikana. Koko paluumatkan raamit rakentuvat kahden päivämäärän ympärille, 15.7 sekä 30.7, sillä 15.7 herra JR lentää Hanoista, Vietnamista kohti Suomea ja 30.7 herra JM lentää Pekingistä, Kiinasta kohti Suomea. Luonnollista on, että olemme päivää tai paria ennen noita lentoja ko. paikoissa.

Paluumatkan matkustustahti tulee olemaan noin pari yötä per paikka aina Kiinaan saakka ja Kiinassa parista yöstä neljään yöhön, riippuen paikasta. Siirtymisissä pyritään käyttämään aina joko yöjunaa tai yöbussia, yöjunan ollessa ykkösvaihtoehto. Yömatkustamisen suhteen pitää olla skarppina, sillä yleensä liput yöjuniin ja -busseihin saatetaan myydä loppuun useita päiviä ennen kuin kyyti lähtee. Tämä asettaa haasteita paluumatkaa ajatellen ja näin ollen olemme jättäneet muutamia päiviä pelivaraa reissusuunnitelmamme etapeille ja voimme tehdä aina peliliikkeitä kesken paluumatkan. Jos joku paikka on surkea niin voimme siirtyä saman päivän aikana kohti seuraavaa tai jos joku paikka on aivan mahtava, niin voimme viettää siellä ylimääräisen päivän.

Ensimmäiset pari paikkaa ovat jo lyöty lukkoon, sillä ensimmäinen lento Penangilta on vanhaan tuttuun Kuala Lumpuriin huomenna lauantaina 30.6. Majoitumme KL:ssä Chinatowniin ja viivymme siellä kaksi yötä. Maanantaina meillä lähtee lento kohti Kambodzan pääkaupunkia Phnom Penhiä (aikasempi blogiteksti), jonne itse palaan puolen vuoden tauon jälkeen. Phnom Penhissä vietämme pari päivää ja lähdemme yöbussilla kohti Saigonia, eli Etelä-Vietnamia. Saigonin kohdalla on sama tilanna kuin Phnom Penhin, sillä palaan sinne reilun puolen vuoden tauon jälkeen (aikaisempi blogiteksti). Phnom Penhin lentokentältä joudumme ostamaan viisumit mutta Vietnamiin emme tarvitse viisumeita, vaan saamme 15 päivän leiman passiimme. Kyseinen aika riittää hyvin tähän reissuun.

Sitten alkaa epämääräinen osuus, sillä kaikki riippuu yöjunista. Mutta yksi asia on varma, lähdemme Saigonista rannikkoa pitkin kohti pohjoista käyttäen yöjunia. Jollei yöjunia ole tarjolla niin käytämme busseja. Lyhyissä siirtymisissä käytämme joko junia tai busseja.

Saigonin jälkeen ensimmäinen pysäkki on Nha Trang, josta jatkamme matkaa kohti Hoi Ania. Jos haluamme käydä Hoi Anissa niin jäämme junasta pois Da Nangissa ja ottamaan sieltä bussin Hoi Aniin. Emme vietä yhtään ylimääräistä hetkeä Da Nangissa, sillä vaihtarikaverit haukkuivat kyseisen paikan maanrakoon. Jos päätämme jättää Hoi Anin välistä niin jatkamme junalla suoraan Hueen. Huesta matka jatkuu luultavimmin suoraan Hanoihin tai Ha Longiin. Tarkoituksenamme on käydä katsomassa kuuluisa Ha Long Bay. Saavumme Hanoihin joko 13. tai 14. päivä ja herra JR lentää Suomeen 15.7.

Joudumme menemään ilmateitse Hong Kongiin, sillä Kiinan viisumin saaminen on erittäin vaikeaa Vietnamista. Kyseinen lento Hanoista Hong Kongiin on todella kallis, noin 200 euroa, mutta joudumme ottamaan sen. Emme osta lentoa vielä, sillä ikinä ei tiedä mitä Vietnamissa voi tapahtua, mutta olemme suunnitelleen ostavamme lennon paluumatkan aikana ja lentävämme joko 15. tai 16. päivä. Luotamme siihen, että saamme Kiinan viisumin Hong Kongista ja olemme valmiit ottamaan viisumille pikakäsittelyn, jotta saamme sen päivässä. Näin ollen meidän ei tarvitse viipyä kalliissa Hong Kongissa kuin yön tai kaksi ja Hong Kongin jälkeen pääsemme jatkamaan matkaa kohti Macauta, jonka jälkeen menemme näiden kahden kaupungin pohjoispuolella olevaan Guangzhouhun. Hong Kongiin emme tarvitse viisumia, kuten emme myöskään Macauhun. Kiinan viisumi on koko paluumatkan ongelmallisin.

Guangzhousta jatkamme junalla Shanghaihin. Matka tulee kestämään vajaan vuorokauden. Shanghaista jatkamme kohti Pekingiä ja jos aikaa on niin pysähdymme Tianjinissa. Tarkoituksenamme on olla Pekingissä viimeistään 28.7, sillä herra JM:llä lähtee lento Suomeen heti 30.7 päivän aamusta.

Jatkamme kahdestaan herra JP:n kanssa matkaa Pekingistä kohti Mongoliaa ja Ulan Batoria luultavimmin 30.6 tai 31.6. Ostamme Mongoliaan viisumit rajalta ja vietämme Mongoliassa joitan päiviä, kuitenkin alle viikon. Seuraava etappimme on Venäjä ja Siperia, tarkemmin sanottuna Irkutsk, joka sijaitsee Baikaljärven rannalla. Meillä on jo Venäjän viisumit passeissamme, joten se asia on hoidettu alta pois. Emme ole suunnitelleen Venäjän etappia vielä kovinkaan tarkasti, mutta vietämme noin kolme viikkoa Venäjällä ja pysähdymme ja olemme yötä suurimmissa kaupungeissa, ehkäpä noin neljässä, junamatkamme aikana. Suomeen palaamme elokuun loppuun mennessä ja tuolloin Vainikkalassa odottaa puulämmitteinen sauna järven rannalla.

Tässä on vielä linkki reissukarttaan, josta näkyy paluumatkan suunnitellut paikat keltaisilla väreillä.

Hyvästi Penang ja Malesia

Laos & Bangkok

Tenttiviikot lähestyivät ja mikäs sen parempi tapa valmistautua tentteihin kuin lähteä huilailemaan unohdettuun Laosiin ja sykliseen Bangkokiin. Tämä reissu ajoittui ajalle 30.5.-10.6.2012, eli kestoltaan se oli yhteensä yksitoista yötä, joista yhden yön vietimme lentokentällä, yhden bussissa ja yhden junassa. Laosissa olimme yhteensä kuusi yötä ja Bangkokissa kolme. Matkaseurue koostui allekirjoittaneen lisäksi herrasta JR, joka on tuttu jo aiemmiltakin reissuilta.

Lao PDR - Please Don't Rush

Matkaa varten olimme ostaneet lennon Airasialta Penangilta Kuala Lumpuriin, jonne saavuimme keskiviikko-torstain välisenä yönä. Lentomme kohti Laosia ja Vientianea lähti torstaiaamusta seitsemältä. Airasia on ainut lentoyhtiö, joka lentää Vientianeen suhteellisen halvalla. Näiden lentojen lisäksi olimme ostaneet paluulennon Bangkokista Penangille sunnuntaiksi 10.6, sillä ensimmäiset tentit iskisivät heti alkuviikosta päälle. Varasimme lennot noin viikkoa ennen matkaa ja hintaa niille tuli reilu 200 euroa. Lentojen lisäksi ostin etukäteen junaliput välille Vientiane - Bangkok. Kyseiset liput voi ostaa täältä: http://www.thairailticket.com/esrt/Default.aspx?language=1 Matka 1.luokassa yöjunalla Nong Khaista (Thaimaan puolella) Vientianeen maksoi 66e, eli 33e per pää.

Laos on Myanmarin ja Itä-Timorin lisäksi ainut Kaakkois-Aasian maa, jossa en ollut vielä käynyt. Kyseiseen maahan on turha lähteä viikonloppureissulle (jos haluaa nähdä muutakin kuin Vientianen), joten onneksi meillä oli reilun viikon mittainen taukoviikko ennen tenttejä. Laosta luonnehditaan unohdetuksi maaksi. Sillä on useita rajanaapureita, mutta ei meriviivaa. Mekong virtaa käytännössä koko maan halki ja pääosin se toimii Laosin ja Thaimaan rajana. Laos on indokiinan köyhin maa, tiestö on huonossa kunnossa, mutta turisteilta osataan ottaa rahat pois. Laoksen virallinen nimi on Lao PDR ja lyhenteestä onkin johdettu oikein sopivat sanat kuvaamaan koko maata - Please Don't Rush.

Laosissa on tällä haavaa menossa sadekausi, mutta käytännössä se ei näkynyt mitenkään, sillä sateet sattuivat pääosin yölle. Vientianessa tihutti vettä pari kertaa, Vang Viengissä alkoi sataa joka ilta ennen puoltayötä ja yöllä sade jatkui ukkosen kanssa ja Luang Prabangissa ei satanut kertaakaan. Pääosin sää oli pilvistä, mutta Luang Prabangissa ja Vientianessa paistoi myös aurinko melkein pilvettömältä taivaalta. Joten sadeaika ei ole mikään syy olla menemättä Laosiin, ainakaan näin sadekauden alkuvaiheessa.

Olin varautunut tähän reissuun pelkillä US-Dollareilla, sillä ne käyvät maksuvälineeksi Laosissa. Laosissa on myös maan virallinen valuutta Kip, mutta sitä ei saa vaihdettua juurikaan missään Laosin rajojen ulkopuolella. 1e on 10 000kippiä ja 1USD on 8 000kippiä. Dollarit taskuun ja menoksi!


Vientiane I

Lento KL:stä Vientianeen kesti reilu pari tuntia ja saavuimme aamusta perille. Täytimme lentokoneessa maahantulo- sekä maastalähtökortit. Kentällä täytimme lapun viisumia varten ja ostimme viisumin, joka maksoi 35USD. Viisumia varten vaadittiin yksi passikuva. Koko prosessi oli todella nopea, eikä siihen mennyt kuin kymmenen minuuttia. Kentällä otimme tilataksin yhdessä kolmen muun matkaajan kanssa ja maksoimme matkasta keskustaan 1 USD:n per pää. Kenttä on lähellä keskustaa, joten vaihtoehtoisia matkustustapoja kentän ja keskustan välillä on useita. Saavuttuamme keskustaan tippasimme kuskiamme dollarilla, jotta tämä veisi meidät bussiasemalle, sillä halusimme heti jatkaa matkaamme kohti Vang Viengiä. Kuski otti ilolla dollarin vastaan ja ajoi meidät, ei todellakaan bussiasemalle, vaan "VIP" bussien lähtöpaikkaan. Kyseinen sana VIP tarkoittaa Laosissa pääosin turisteille tarkoitettua kulkuneuvoa, eli se on kalliimpi, mukavampi ja nopeampi kuin paikallisbussi. JR:n kanssa olimme istuneet useissa paikallisbusseissa ja tiesimme Laosin tiestön huonon kunnon ja tästä johtuen maksoimme ilomielin 10USD per pää siitä ilosta että pääsimme minibussin kyytiin. Meillä kävi tuuri, sillä bussi johon meitä oltiin viemässä tuli juurikin täyteen ja kaverit soittivat sitten minibussin paikalle. Minibussi tuli suht nopeesti ja siinä oli enää kaksi paikkaa vapaana, joka tarkoitti sitä että minibussi ei poimisi enää ketään kyytiin, vaan lähtee suoraan kohti Vang Viengiä.

Rengasrikko ja vararengas alla

Matka Vientianesta Vang Viengiin kestää noin neljä tuntia, riippuen kyydistä ja ongelmista. Meille sattui tällä kertaa se legendaarinen rengasrikko, eli vasen takarengas tyhjeni. Ei muuta kuin porukka ulos autosta samoin kuin rinkat, työkalut esille ja uutta rengasta alle. Matka pääsi jatkumaan noin parikymmenen minuutin breikin jälkeen. Vang Viengiin saavuimme kahden pintaan iltapäivästä ja maksoimme yhteensä 1 dollarin keskustaan vievästä kyydistä.

Vang Vieng

Kyseinen paikka tunnetaan reppureissaajien mekkana, paikkana jossa on pakko käydä. Vang Viengin aktiviteetteja ovat löhöily, rentoutuminen, tubing, saunominen, family guyn ja frendien katsominen telkkarista kun syö ja löhöilee, sekä rentoutuminen. Vang Viengin turistikeskittymä on muodostunut paikallisen kalastajakylän ympärille 80-luvulla, kun reippureissaajat ihastuivat paikan upeisiin maisemiin ja päättivät alkaa laskemaan Nam Song jokea alas. Vang Viengistä on myös sanottu että jos teini-ikäiset hallitsisivat maailmaa niin Vang Vieng olisi sen ilmentymä. Paikka on erittäin turistiorientoitunut.

Keskustaa

Laosissa on meneillään matala sesonki, mutta silti turisteja riitti Vang Viengissäkin. Majoituksen etsiminen ei kuitenkaan tuottanut vaikeuksia, vaan saimme rauhassa valita sopivan kämpän. Olimme Vang Viengissä yhteensä kolme yötä ja majoituksen hankimme Nam Song joen varrelta. Huone maksoi 17USD yöltä, eli noin 7e per pää. Aivan joen reunalla olevat majoitukset olivat huomattavasti kalliimpia kuin muut.

Ensimmäisenä päivänä nukuimme univelkojamme pois ja tutustuimme kaupungiin. Kaupungissa ei ole käytännössä mitään nähtävää, sillä se koostuu ruokapaikoista, krääsämyymälöistä, hierontapaikoista ja majapaikoista. Keskusta muodostuu kahden kadun varrelle ja paikalliset asuvat selvästi keskustan ulkopuolella. Parasta ajanvietettä oli syöminen ja family guyn katsominen telkkarista. Ruokapaikan voi valita sen perusteella haluaako katsella edellä mainittua sarjaa vai frendejä ja haluuako makoilla vai istua kun syö. Ruoka-annos maksoi 1-3euroa ja iso Beerlao olut euron. Laosilaiset eivät jostain syystä osaa tehdä mehuja (sama kuin srilankalaiset), joten ruokajuomavaihtoehdot olivat Laosilaisen tee tai olut.

Näkymä parvekkeelta

Ruokaa, löhöilyä ja Family Guyta

Toisena päivänä menimme harrastamaan juurikin sitä mistä koko paikka on kuuluisa, eli tubingia! Kyseessä on siis harraste, jossa istutaan traktorin sisärenkaan tapaisessa kellukkeessa ja kellutaan Nam Song jokea alas. Näitä kelluntavälineitä saa vuokrattua vanhan torin tykö olevasta mestasta, jolla on monopoliasema tubing-markkinoilla. Renkaan vuokra maksaa 55 000 kippiä, eli 5,5e, päivältä ja pantti on 60 000 kippiä. Rengas pitää palauttaa ennen klo 18, muuten saa vain 40 000 kippiä pantista takaisin ja jos renkaan palauttaa muistaakseni vasta kahdeksan jälkeen, ei panttiaan saa ollenkaan takaisin. Renkaat heitettiin paikallisen taksin, eli lava-auton katolle, ja auto heitti lavallisen turisteja tubingin lähtöpaikalle. Heti lähtöpaikan kupeessa oli useita baareja, suurin osa tosin tyhjillään, joissa väsyneet tuubailijat pystyivät virkistäytymään ja näin ollen jatkamaan matkaa.

Kelluminen traktorin sisärenkaassa pitkin jokea oli unohtumaton kokemus, kerrassaan mahtava! Baarien jälkeen alkoi rauhallinen osuus, jossa kuuli kuinka vesi lipuu hiljalleen eteenpäin, erilaisia viidakon ääniä ja tuulen kuiskinnan vuorilta. Maisemat olivat upeat ja rauhallisuus iski koko kroppaan - minnekkään ei ollut kiire. Välillä virta vei vauhdilla ja välillä liikuimme todella hitaasti virran mukana. Itse pääsin todelliseen yhteyteen luontoäidin kanssa, sillä kesken tubingin sormelleni laskeutui perhonen. Perhosen kanssa katseltiin toinen toisiamme useiden minuuttien ajan ja lopulta kaveri lensi pois.

Nam Song joki, jota pitkin tuubailtiin alas

Tubingin aloituspaikka ja baareja

Sadekaudesta johtuen tubingin kolmen kilometrin matka taittui melkein puolet nopeammin kuin kuivalla kaudella. Koko matkaan olisi mennyt ilman pysähdyksiä noin 1,5 tuntia. Tajusimme vasta loppuvaiheessa että meillä ei ollut mitään käsitystä että missä on "maali". Joten seilailimme vahingossa liian pitkälle ja kun rantauduimme, oli edessämme pieni kävelymatka takaisin vanhalle torille.

Seuraavana ja viimeisenä päivänä vuokrasimme moottoripyörät hintaan 50 000 kippiä per pyörä ja lähdimme ajamaan kohti Sinistä Laguunia. Sinne päästäksemme meidän piti ylittää Nam Song joki. Tästä ylityksestä maksoimme 10 000 kipin siltamaksun. Asfaltista ei ollut tietoakaan ja tiet olivat samaa tasoa kuin Vietnamin Phu Quoc saarella, eli ajaminen oli todella kivaa! Sadeaika näkyi tosin siinä että teillä oli lätäköitä ja mutaa siellä täällä, joten rapa lensi. Käännyimme Sinisen Laguunin portilla takaisin, sillä kyseiseen mestaan oli pääsymaksu ja halusimme ennemmin ajella pyörillämme. Ajoimme takaisin Vang Viengiin ja päätimme käydä ennen pimeän tuloa tubingin lähtöpaikan vieressä sijaitsevalla Organic farmilla, josta mukaan lähti paikallista luomuteetä.

Ruokapaikka

Seuraavana vuorossa oli saunan etsiminen. Sauna löytyi hieman syrjemmästä, joten palautimme moottoripyörät, pakkasimme saunavermeet mukaan ja lähdimme kävelemään kohti saunaa. Saunominen maksoi 10 000 kippiä per pää ja maksuun sisältyi pieni pyyhe, saunomisshortsit sekä kuumaa teetä. Laosilainen sauna on koppi, jossa on miesten ja naisten puolet erikseen. Kopissa on pilkkopimeää, mutta pienen totuttelun jälkeen huomasi että siellä on kaksi penkkiä kummallakin seinustalla. Alhaalta lattian rajasta tuli lämmintä höyryä ja ilmaa sekä jonkunlaista yrtin tuoksua. Laosilainen sauna on kuin turkkilainen sauna, mutta paljon kuumempi ja pimeämpi. Saunominen melkein puolen vuoden tauon jälkeen tuntui sanoinkuvaamattoman mahtavalta! Ja yllättävää kyllä, ulkoilma tuntui vilvoittelun aikana jopa hieman kylmältä! Saunaseuramme koostui paikallisista ihmisistä, joten herra JR:n kanssa pääsimme näyttämään mites suomalainen mies kestää kuumaa.

Vang Vieng

Olimme ostaneet seuraavaksi aamuksi kyydin Luang Prabangiin 110 000 kipin hintaan per pää ja aamulla majapaikkamme pitäjä vei meidät toisen majapaikan eteen, jonne minibussimme saapui. Auto täyteen länkkäreitä ja suunnaksi Laosin vuoristo, serpentiinitiet ja Luang Prabang. Arvioitu ajo-aika oli kuudesta seitsemään tuntia.

Luang Prabang

Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Luang Prabang on vanha kuninkaallinen kaupunki. Se on muodostunut Mekongin suistoon satoja vuosia sitten. Se mielikuva joka itsellä oli Laosista, niin Luang Prabang ei istu siihen ollenkaan. Kaupungin keskusta on todella siisti ja siellä kävellessä voisi kuvitella olevansa jossain Eurooppalaisessa kaupungissa. Talot ovat matalia ja tuoreessa maalissa ja kaikkialla on siistiä sekä rauhallista. UNESCO taitaa siis syöttää kaupungille aikalailla dollareita. Kaupungin keskusta oli kuin turistimassoille tehty: siistejä majapaikkoja toistensa vieressä ja yhtä siistejä ruokapaikkoja kadut pullollaan. Tämä myös näkyi katukuvassa, sillä Luang Prabangissa oli todella paljon turisteja, vaikka tällä hetkellä Laosissa pitäisi olla meneillään matala sesonki.

Matkalla kohti Luang Prabangia

Saavuimme Luang Prabangiin iltapäivästä ja minibussimme jätti meidät keskustan alueelle. Kävelimme lähimme guest houselle, josta otimme huoneen yhdeksi yöksi hintaan 14USD, eli 6e per pää. Kyseinen majapaikka oli moderni ja todella hyvässä kunnossa ja se sijaitsi illalla pystytettävän torin vieressä.

Tuona samana päivänä kävelimme keskustan läpi ja ihailimme hienoja temppeleitä, joita oli melkein viere vieressä. Illalla katsastimme kyseisen night marketin tarjonnan läpi ja ostimme yöbussiliput (makuupaikalla) Vientianeen 180 000 kipin hintaan per lippu. Yöbussi lähtisi vasta seuraavana päivänä klo 20, joten meillä oli myös seuraava päivä aikaa tutustua kaupunkiin.

Luang Prabangin keskustaa

Mekong

Luang Prabangissa jouduin ensimmäistä kertaa reissun aikana vaihtamaan dollareita kipeiksi. Dollarit kyllä käyvät maksuvälineeksi, mutta hinnat ovat kuitenkin kaikkialla kippeinä, joten liikkeet ja ruokapaikat käyttävät yleensä huonompaa kurssia kun maksaa dollareilla. Dollarit ovat tosin todella käteviä esim. tuktuk kyydin maksamisessa sekä pikkuostosten tekemisessä, joten mukana kannattaa olla paljon 1USD sekä 5USD seteleitä.

Seuraavana aamuna pakkasimme tavaramme ja jätimme ne majapaikan aulaan. Otimme aamupalan jälkeen tunnin mittaisen tuktuk-ajelun ja kuskimme käytti meitä keskustan ulkopuolella ja näytti erilaisia nähtävyyksiä, kuten keilaradan, pari hautausmaata sekä muutamia temppeleitä. Keskustan ulkopuolinen kaupunki alkoikin näyttämään siltä perinteiseltä lähiökaupungilta, joka on tuttu jokaisesta Aasialaisesta kaupungista. Maksoimme kyydistä yhteensä 40 000 kippiä, eli 4e. Leppoisen ajelun jälkeen menimme Mekongin varrelle nauttimaan lounaan, jonka jälkeen otimme suunnaksi entisen kuninkaallisen palatsin Haw Khamin, joka nykyään toimii museona. Kyseiseen paikkaan oli 30 000 kipin pääsymaksu. Museo valotti hyvin kuninkaiden valtakautta ja esillä oli tavaroita aina kuninkaan kantotuolista ulkovalloilta saatuihin lahjoihin. Lisäksi palatsissa pääsi kurkkaamaan esimerkiksi kuninkaan makuuhuoneeseen. Jos käyt Luang Prabangissa, niin tässä paikassa kannattaa käydä.

Haw Kham

Haw Khamin temppeli

Museon jälkeen kävelimme portista suoraan ulos ja otimme suunnaksi edessä näkyvän Phou Si kukkulan. Pääsymaksu kyseiselle kukkulalle on 20 000 kippiä. Noin sata metriä muuta keskustaa korkeammalla oleva kukkula on toiminut aikaisemmin jonkunlaisena it-kukkulana. Sieltä oli hienot näkymät yli kaupungin ja sieltä näki myös hiljaa virtaavan Mekongin. Katselimme rauhallista kaupunkia pitkän aikaa ennen kuin siirryimme takaisin rappusia ja night marketia kohti. Teimme viimeiset ostokset ja lähdimme rinkkoinemme kohti matkatoimistoa, jonka edestä saimme tuktuk kyydin bussiasemalle (sisältyen lipun hintaan).

Luang Prabang nähtynä Phou Si kukkulalta

Yöbussi

Bussiasemalla nousimme, ironista kyllä, kaikista moderneimpaan bussiin jossa olen koko Aasiassa olon aikana ollut. Eikös Laos pitänyt olla se Indokiinan köyhin maa? Bussissa oli nimensä mukaisesti makuupaikkoja kahdessa eri tasossa ja bussista löytyi vessa, joka oli vieläpä käytössä. Yöbussimatkan alkuvaiheen ohjelmanumerona toimi perinteinen laolainen karaokevideo, josta sain nauttia pitkän aikaa, sillä makoilin tv-ruudun edessä. Edessä oli 11 tunnin bussimatka.


Vientiane II

Saavuimme omaksi yllätyksekseni Vientianen pohjoiselle bussiasemalle aikalailla aikataulussa, aamu seitsemältä. Nappasimme isommasta avolavatuktukista 12 muun henkilön kanssa kyydin kohti keskustaa, hintaan 20 000 kippiä per pää. Lähtöhintana oli perus 80 000 kippiä. Lonely Planetin suositusten mukaan kävelimme rantakadulle ja otimme siellä olevan guest housen. Kämpän hinta oli 18USD yöltä. Otimme vain yhden yön, sillä seuraava yö kuluisi yöjunassa matkalla kohti Bangkokia.

Pha That Luang

Nukkuva Buddha

Neuvostoliittolaista arkkitehtuuria (huomatkaa katsomo oikealla ja paraatin vastaanottajan loossi vasemmalla keskellä rakennusta)

Vietimme yhden päivän Vientianessa kävellen keskustaa ympäri, sekä otimme tuktukilla meno-paluu kyydin Pha That Luangille, joka on Laosin kansallissymboli. Meno-paluulle tuli kahdelta hengeltä hintaa 40 000 kippiä, "listahinnan" ollessa 80 000 kippiä. Pha That Luangiin oli 5 000 kipin pääsymaksu. Kyseinen rakennus oli kyllä komea ilmestys. Pha That Luangin ympärillä oli useita temppeleitä, joita sai kierrellä ilmaiseksi läpi. Yhden temppelin pihasta löytyi iso nukkuva Buddha-patsas. Lisäksi muita pienempi Buddha-patsaita oli kaikkialla. Pha That Luangin edustalla oli iso aukio, tai oikeastaan tie. Sitä sekä sen reunalla olevaa rakennusta sekä monumenttia katsellessa tuli mieleen vanha kunnon Neuvostoliitto. Kyseinen betonikenttä toimii varmaankin erilaisten paraatien pitopaikkana ja rakennuksen parvekkeelta valtion päämiehet heiluttelevat kansajoukoille.

Vientianen keskustaa

Auringonlasku Mekongin varrella. Vasemmalla Thaimaa.

Illalla menimme Mekongin varrelle ihailemaan maisemia ja katselemaan auringonlaskua. Myös sadat muut ihmiset tekivät samoin ja Mekongin varsi täyttyi ihmisistä. Osa ihmisistä pelasi Mekongin hiekkapohjalla jalkapalloa ja toiset lennättivät leijoja. Heti kun herra JR irtaantui istumapaikasta ja lähti kuvaamaan auringonlaskua, niin viereeni tuli paikallinen herrasmies juttelemaan. Hän kertoi että Mekongin pinta on tällä hetkellä alhaalla, mutta se tulee nousemaan useita metrejä ennen syksyä. Olin jo aikasemmin googlemapsista katsonut, mutta en vaan tajunnut sitä, että kun istuimme Mekogin rannalla ja katsoimme horisonttiin, niin näimme Thaimaan. Olimme siis uintimatkan päässä Thaimaasta ja vain tuo kapea Mekogin kaistale erotti nämä kaksi maata toisistaan.

Nong Khai

Seuraavana päivänä otimme tuktuk kyydin paikallisbussiasemalle, joka sijaitsee torin vieressä. Sieltä lähtee parin tunnein välein busseja kohti Nong Khaita, joka on Thaimaan puolella sijaitseva rajakaupunki. Bussimatka kustantaa 15 000 kippiä. Laosin ja Thaimaan välillä on rakennettu silta, jonka nimi on ystävyyden silta. Siltaa pitkin pääsee näiden kahden maan välillä junalla sekä moottoriajoneuvoilla. Valitsimme liikkumismuodoksemme sukkulabussin, sillä se on halvin vaihtoehto. Toisena vaihtoehtona olisi ollut tuktuk kyyti Vientianesta Thanalengiin, joka on Laosin puolella oleva rajanylityspaikka. Sieltä olisi voinut ottaa juna- tai bussikyydin Thaimaan puolelle. Bussilla matkustettaessa kannattaa varata aikaa rajanylitykseen, sillä bussin pitää odottaa että kaikki sen matkustajat ovat saaneet rajarutiinit suoritettua ennen kuin se voi jatkaa matkaa. Thaimaan puolella emme jaksaneet enää odotella bussia, joten nappasimme taksin juna-asemalle. Kyydin hinnaksi tuli 100 bahtia, eli 2,5e. Samalla muuttui siis valuuttakin kipeistä ja dollareista bahteiksi. 1e = 40 bahtia.

Junan ykkösluokan makuuvaunuhytti

Juna lähti aikataulun mukaisesti ja me pääsimme nauttimaan ykkösluokan herkuista. Meillä oli kahden hengen hytti, jossa oli vesihana ja kaksi sänkyä. Kummankin tavarat mahtuivat hyttiin oikein hyvin. Kaksi vessaa sekä suihku olivat käytävän päässä. Ykkösluokan erikoisuuksiin kuului se että tarjoilijan sai paikalle nappia painamalla. Nautimme junassa lounaan sekä aamupalan sekä ruokajuomia. En suosittele kyseisten ruokien syömistä, sillä meidän vatsamme eivät tykänneet junan pöperöistä. Tämän lisäksi junan ruoat olivat kalliita.

Bangkok

Saavuimme Bangkokiin lopulta aikataulusta jäljessä, sillä matkamme kesti 14 tuntia. Juna pysähteli matkan varrella useaan otteeseen ja erityisesti lähellä Bangkokia, sillä siellä oli useita tasoristeyksiä. Olimme etsineet etukäteen meille sopivan alueen jossa on paljon halpoja majoituksia. Kyseinen alue sijaitsee National Stadiumin lähellä, keskeltä Siamin kaupunginosaa ja se löytyy Soi Kasem San 1 kadulta. Kadun sijainti on aivan loistava, sillä kadun toisessa päässä on National Stadium skytrain pysäkki, jotka pitkin pääsee niin Silomiin kuin lentokentällekin ja kadun toisessa päässä on jokilaivapysäkki, jonka kautta pääsee lähelle vanhaa kaupunkia ja kuninkaan palatsia.

Olimme Bangkokissa kolme yötä ja maksoimme majoituksesta yhteensä 2960bahtia, eli noin 25e yöltä. Mutta aivan ydinkeskustassa sijaitsevasta majoituksesta kyseinen hinta on halpa. Bangok on valtava kaupunki, monessa eri merkityksessä. Kaupungin niin sanottu vanha kaupunki sijaitsee Rattanakosin saarella ja sieltä löytyy muun muassa Grand Palace sekä reppureissaajien suosima Khao San Road katu. Rattanakosissa ei kulje metroa tai skytrainia, joten kyseiselle alueelle on helpointa mennä jokilaivalla tai taksilla. Bangkokin uusi osa pitää sisällään muun muassa Siamin ostoskeskusrykelmän sekä Silomin bisneskaupunginosan. Näillä alueilla kulkee skytrain sekä metro. Julkisilla liikkuminen on helppoa sekä nopeaa ja yksi skytrain matka kustantaa 10-50 bahtia. Skytrainit tosin lopettavat liikennöinnin puoliltaöin, joten yöllä on helpointa ottaa taksi.

Siam

Matkalla kohti Grand Palacea

Bangkokin reissu rakentui aika pitkälti puvun teettämisen ympärille. Päätimme että teetätämme räätälillä itsellemme puvut ja menemme heti ensimmäisenä päivänä pistämään projektin käyntiin. Googlettelimme majapaikassamme sopivia räätäleitä ja se osoittautui todella aikaa vievää hommaksi, sillä kaupungissa on satoja räätäliliikkeitä. Kymmenien minuuttien jälkeen löysimme lopulta Crown Tailor räätäliliikkeen, joka oli saanut hyviä kommenttejä ympäri internettiä. Tärkeimpänä lähteenä pidimme Tripadvisorissa olevia arvosteluja sekä wikipediassa olevia neuvoja, joiden mukaan jos puku on valmis vuorokaudessa tai että jos se maksaa alle 7 000 bahtia (175e), niin kyseinen räätäliliike ei tee hyvälaatuisia pukuja. Internetissä liikkuu useita tarinoita puvuista joiden takkien hihat on liimattu kiinni jne. Toki halvallakin voi saada hyviä pukuja, mutta päätimme panostaa laatuun.

Crown tailor räätäliliike sijaitsi parinkymmenen metrin kävelymatkan päässä BTS Nana skytrain-asemalta. Valitsimme torstaina puvun sekä kauluspaidan kankaat ja samalla päätimme kaikista puvun yksityiskohdista ja pääsimme mitattaviksi. Perjantaina kävimme sovittamassa kauluspaitaa ja housuja ja samalla teetimme niihin muutamia korjauksia. Lisäksi räätäli sovitti takkia yllemme. Lauantaina oli vuorossa viimeinen sovitus ja kravaatin valinta. Pukumme keskihintaluokan kankaalla maksoi 8 000 bahtia, eli 200 euroa ja kauluspaita maksoi 25 euroa. Kravaatin saimme ilmaiseksi. Puku vaikuttaa todella laadukkaalta ja yksi hieno lisäys tähän tyylikkääseen pukuun on takin sisäosan verhoilu. Sain kyseisen verhoilun ilmaiseksi sillä räätälillä oli muutamia "viimeisiä paloja" kankaista ja näin ollen sain valita muutaman värin joukosta itselleni mieluisan värin, joka oli punainen.

Herrat W ja JR

Koska meillä oli kaksi puvun sovitusta tiedossa, jouduimme suunnittelemaan aikataulumme sen mukaisesti. Torstaina kiertelimme pääosin Siamin ostoskeskuksia ympäri. Perjantaina lähdimme aamusta jokilaivalla kohti Grand Palacea ja Bangkokin vanhaa kaupunkia. Jokilaivakyyti maksoi 10 bahtia suuntaansa ja nousimme päätepysäkillä pois kyydistä. Teimme pienen lenkin ja kävelimme Grand Palacelle, jossa kiertelimme useiden tuntien ajan. Pääsymaksu alueelle oli 400 bahtia ja tämän lisäksi jouduimme vuokraamaan pitkät housut, sillä temppelialueelle ei saanut mennä shortseissa. Hiostavien housujen pantti oli 200 bahtia ja pantin sai housut palautettuaan takaisin.

Grand Palacen temppelit

Grand Palace

Grand Palacessa on paljon nähtävää, varsinkin jos ei ole käynyt juurikaan missään Kaakkois-Aasiassa, sillä alueella on toinen toistaan hienompia temppeleitä ja rakennuksia. Sri Lankan ja Laosin jälkeen alkoi tuntumaan että nämä kyseiset temppelit alkavat muistuttamaan liikaa toisiaan. Mutta Grand Palacen temppelit ja rakennukset ovat kyllä olleet hienoimmat mitä olen tämän reissun aikana nähnyt. Silti se wow-kokemus jäi kokematta. Grand Palacen jälkeen kiersimme kävellen Rattanakosin saaren läpi ja katselimme vanhaa Bangkokia ja muita temppeleitä. Lopuksi kävelimme takaisin jokivenepysäkin tienoille ja otimme suunnaksi Golden Mount temppelin. Kävelimme munkkien kanssa ylös temppelin huipulle, josta avautui upea näköala kaupungin yli. Olimme kävelleet päivän aikana yli kymmenen kilometriä ja saaneet sen lisäksi niin sanotut temppeliöverit (liikaa temppeleitä ja liikaa valokuvia temppeleistä), joten päätimme mennä vähäksi aikaa majapaikkaamme lepäilemään. Illemmalla kävimme sovittamassa pukuja, jonka jälkeen lähdimme tutustumaan öiseen Bangkokiin.

Munkkien kanssa matkalla kohti Golden Mountin huippua

Huippu ja kello

Seuraavana päivänä kävimme majapaikkamme vieressä olevassa Jim Thompsonin talossa, joka toimii museona. Kyseessä on amerikkalainen arkkitehti, joka sodan aikana ihastui Bangkokiin ja sodan päätyttyä muutti sinne. Hän rakensi talonsa paikallisen rakennuskulttuurin tapaan ja eleli niissä muutaman vuosikymmenen, ennen kuin katosi Cameron Highlandseilla Malesiassa. Pääsymaksu Jimin pihamaalle oli 100 bahtia, mutta ISIC-korttia näyttämällä pääsymaksu tippui 50 bahtiin. Tämä oli myös ensimmäinen kerta koko Kaakkois-Aasian reissun aikana kun kyseisestä kortista oli jotain hyötyä.

Jim Thompsonin tilus ja päärakennus

Jimin talon jälkeen kävimme hakemassa pukumme ja juurikin samalla hetkellä alkoi sataa kunnolla vettä. Jouduimme jättämään Khao San roadilla käymisen väliin ja suuntasimme illaksi Silomiin Vertigo nimiseen kattobaariin. Joimme 59. kerroksen korkeudessa paikalliset Mekong wiskit ja nautimme viileästä tuulesta sekä upeasta öisestä Bangkokista.

Tähän on hyvä lopettaa: Club Vertigo, 59. kerros, Bangkok ja Mekong wiski.

Seuraavana aamuna lähdimme kohti lentokenttää, jonne pääsi todella helposti skytrainilla. Meidän piti tehdä kaksi vaihtoa ennen kuin pääsimme lentokentälle menevään junaan. Kohta olimme taas Penangilla, edessämme parit tentit. Noin kuusi tuntia Penangilla oloa riitti ja ostimme herra JR:n kanssa tiketit Phukettiin, jonne menemme viettämään Juhannusta, joten siitä sitten seuraavaksi.

W:n kuvat Laosista

W:n kuvat Bangkokista

Sri Lanka

Lapsuudestani asti yhtenä unelmanani on ollut päästä käymään Sri Lankassa. En tiedä mistä tämä juontaa juurensa, mutta noin kaksikymmentä vuotta sitten tehty unelma osottautui odottamisen arvoiseksi. Vietin Sri Lankassa yhteensä kymmenen yötä ja olin reissun päällä 10.-21.5.2012. Tämä reissu oli myös täysin erilainen verrattuna mihinkään aikaisempaan reissuun, sillä lähdin matkalle yksin. Lähdin Penangilta torstaina viimeisellä lennolla kohti Kuala Lumpurin LCCT lentokenttää. Vietin kentällä yön ja aamulla kuuden jälkeen nousin lentokoneeseen, jonka määränpäänä oli Colombon lentokenttä.

Sri Lankan rupioiden kanssa oli ongelmia jo Penangilla, sillä rahanvaihtajilla ei ollut kyseisen maan rupioita, joten päätin vaihtaa valuuttaa vasta LCCT kentällä. Kyseisellä kentällä oli kuitenkin täysin kusetuskurssit, sillä 1000 Malesian ringitillä pitää saada reilu 41 000 Sri Lankan rupiaa, mutta kentällä jokaisessa rahanvaihtopisteessä tarjottiin vaihdossa 26 000 rupiaa. Saavuin lopulta Sri Lankaan ilman paikallista valuuttaa ja vaihdoin tuloaulan rahanvaihtopisteessä ringitit rupioiksi. Ensimmäisessä rahanvaihtopisteessä tarjottiin 34 000 rupiaa ja seuraavassa 40 000. Jälkimmäinen oli tarpeeksi lähellä oikeata kurssia, joten hyväksyin sen. Euroiksi muutettuna 1 euro on 165 rupiaa ja 1000 rupiaa on vähän reilu 6 euroa.

En tiedä johtuuko seuraava asia siitä että olin matkassa yksin vai srilankalaisten luonteesta, mutta todella moni tuli juttelemaan. Erityisesti ruokapaikoissa joku henkilökuntaan kuuluva tuli juttelemaan ja kyselemään mitä erilaisimmista asioista. Vaikka osa heistä ei osannut juurikaan englantia, niin juttua tuli silti paljon ja yritys kommunikoida oli kova. Yleisin kysymys oli silti se, että olenko naimisissa. Seuraava kysymys kuului että miksi en ole naimisissa, sillä srilankalaiset miehet menevät naimisiin 23-25 vuoden ikäisinä. Kysymyspatteri yleensä jatkui monen kysymyksen verran ja suurin osa paikallisista halusi kuulla millaista elämä on Sri Lankan ulkopuolella. Srilankalaiset ovat köyhiä ja heillä ei ole varaa matkustella, joten heitä kiinnostaa se mitä muualla tapahtuu. Toteamus että olen onnekas, sillä minulla on mahdollisuus päästä matkustelemaan ja näkemään maailmaa, pisti ajattelemaan.


Colombo I

Lento Kuala Lumpurista Colomboon kesti noin kolme tuntia. Aikaerosta johtuen olin paikallista aikaa aamulla seitsemän jälkeen perillä. Colombon Bandaranaike International Airport on maan ainut kansainvälinen lentokenttä ja itseasiassa se sijaitsee lähempänä Negomboa kuin Colomboa. Täytin lentokoneessa maahantulokortin ja lentokentällä kävin ostamassa viisumin. Kyseessä on "sähköinen matkustuslupa", jonka saa hankittua itselleen etukäteen netin kautta hintaan 20$-usd tai vasta kentällä hintaan 25$-usd. Kyseinen matkustuslupa on vain paperinpala, joka näytetään tullivirkailijalle.

Tarkoituksenani oli mennä junalla Colomboon joten otin tuktukin lentokentän porttien ulkopuolelta ja suunnaksi Katunayake South juna-aseman. Tuktuk matka kustansi pitkien neuvotteluiden jälkeen 150 rupiaa. Tuktuk kuski yritti tottakai myydä matkaa tuktukin kyydissä suoraan Colomboon 1500 rupian hintaan.

Colombo

Juna-asemalla lipunmyyjä sanoi että seuraava juna kohti Colomboa lähtee kolmen tunnin päästä ja neuvoi menemään viereiselle bussipysäkille. Parin minuutin odottelun jälkeen pysäkille tuli bussi johon suurin osa pysäkillä olleista ihmisistä nousi kyytiin. Kysymys Colombo sai vastaukseksi useita pään nyökyttelyjä ja hyppäsin kyytiin. Kyyti Colomboon kustansi 50 rupiaa ja kesti noin pari tuntia. Olin sattumoisin noussut bussiin numero 187, joka kulkee Colombon ja lentokentän väliä. Bussi ajoi Colombon bussiterminaalin sekä Fort juna-aseman ohi. Itse jäin Fortin kohdalla pois kyydistä. Bussikuski yritti vanhanaikaista ja pyysi 200 rupiaa maksuksi siitä että minulla oli rinkka mukana. Nostelin hartioita ja pyörittelin päätäni tarpeeksi kauan ja lopulta kuski luovutti.

Päätin jatkaa matkaani suoraan Sri Lankan keskiosassa sijaitsevaan Kandyyn, sillä Colombossa lukemani perusteella ei ole juurikaan nähtävää. Ostin juna-asemalta kakkosluokan tiketin Kandyyn vajaan 200 rupian hintaan ja nousin junaan. Junamatka oli upea kokemus, sillä juna nousi viidakon keskellä olevia jyrkkiä vuorenrinteitä ylös, joten maisemat olivat todella hienot. Kandyyn menee pari kertaa päivässä express-junia, joissa on lasikattoisia vaunuja turisteja varten. Itse kuitenkin tyydyin paikallisjunaan, joka tarjosi todellakin paikallisen tunnelman kaupustelijoista lähtien. Karkeasti yleistäen ero kakkos- ja kolmosluokilla on se, että kolmosluokissa on tuplamäärä ihmisiä. Matka Kandyyn kesti noin neljä tuntia.


Kandy

Saavuin Kandyyn iltapäivästä ja lähdin kävelemään rinkan kanssa kohti keskustaa. Kaupunki on yllättävän iso ja matka rautatieasemalta keskustaan oli kilometrin pituinen. Kadulta tartuin sisäänheittäjän syöttiin ja hän vei minut Victory Hotelliin, jossa tinkasin huoneen itselleni hintaan 1500 rupiaa yöltä, joka on noin 9 euroa. Vietin Kandyssa vain yhden yön, sillä en keksinyt mitään järkevää tekemistä. Kandyn lähellä olisi ollut elefanttien orpokoti, mutta sinne oli sen verta matkaa, että jätin sen väliin.

Yleisesti ottaen Sri Lankan majoituksista voi todeta sen, että sana hotel tarkoittaa ruokapaikkaa, jossa on yleensä leipomo samassa. Jos haluaa etsiä majoitusta, niin pitää löytää kyltistä sana "rooms". Tietyt isot ja kalliit hotellit ovat nimeltään hotel, mutta pääosin hotel kyltin alta löytyy vain ruokaa.

Kandyn keskustaa

UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluva Kandy on Sri Lankan viimeisin kuningaskunta. Kandy on yksi tärkeimmistä paikoista buddhalaisille, sillä siellä sijaitsee Pyhän hampaan temppeli, jossa säilytetään itse Buddhan hammasta. Kyseisestä temppelistä on muodostunut buddhalaisten pyhiinvaelluskohde. Vierailin kyseissä temppelissä ja kävin katsomassa hammasta. Temppeli oli komea ja se oli ensimmäinen buddhalainen temppeli jossa olen vieraillut. Pääsymaksu temppeliin oli 1000 rupiaa. Käymisen arvoinen paikka ehdottomasti. Temppelin lisäksi kävin katsomassa kandy tanssia, joka oli pelkästään ohjelmanumero turisteille. Pääsymaksu oli 500 rupiaa ja rahan vastineeksi näki perinteisiä tansseja sekä tulishown. Mielenkiintoinen esitys, vaikka en olekkaan tanssin suurin ystävä.

Kandy tanssi

Sisällä Pyhän hampaan temppelissä

Kandy sijaitsee vajaan 500 metrin korkeudessa merenpinnasta, joten iltaisin oli jopa pikkaisen viileää. Vietin illan istuskellen Victory Hotellin ravintolassa, jota on kehuttu siitä että siellä näkee paikallisten illanviettomaneereja. Ravintolassa huomasin myös sen tosiasian että Sri Lankassa ruoka-annokset ovat 2-3 kertaa isompia kuin Kaakkois-Aasian maissa. Ruoka ei ole muutenkaan hinnalla pilattu, sillä riisi- ja nuudelimätöt maksoivat euron tai kaksi. Suositeltavia ruokajuomia ovat paikallinen tee sekä Lion olut. Valitettavasti mehuja srilankalaiset eivät osaa tehdä.

Seuraavana aamuna otin tuktukin kohti bussiasemaa ja maksoin matkasta 150 rupiaa. Sovin aluksi matkan hinnaksi 100 rupiaa, mutta tippasin kuskia 50 rupialla sillä hän vei minut juurikin sen bussin eteen jonka kyytiin halusin. Sri Lankassa bussiasemat ovat todella sekavia paikkoja. Allekirjoittanut alkoi oppia bussikuviot vasta matkan loppuvaiheessa. Seuraava etappi oli Nuwara Eliya ja matkustusvälineenä ilmastoitu pikkubussi. Kyseiset ilmastoidut pikkubussit ovat huomattamasti mukavampi tapa matkustaa kuin isot bussit, sillä pikkubussissa on vähemmän ihmisiä ja suurin osa heistä pääsee istumaan. Tosin pikkubussien tiketit ovat kaksi kertaa kalliimmat kuin isompien bussien. Bussilippu Nuwara Eliyaan maksoi reilu 200 rupiaa ja matka kesti kolmisen tuntia. Pikkubussi pujotteli teeviljelmien keskellä olevia serpeetiiniteitä pitkin kohti 2000 metrin korkeudessa sijaitsevaa Nuwaraa Eliyaa. Teeviljelmien keskellä oli useita vesiputouksia ja maisemat olivat vielä upeammat kuin junamatkalla Kandyyn. Nuwaraa lähestyttäessä alkoi tulla kylmä..


Nuwara Eliya

2000 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitseva Nuwara Eliya on Sri Lankan korkeimman vuoren "rinteellä". Kyseistä kaupunkia kutsunaan nimellä pikku-Englanti, sillä Nuwara Eliya muistuttaa Englantilaista maalaiskylää, erityisesti arkkitehtuurin saralla. Kyseinen kaupunki on myös yksi tärkeimmistä teen tuotantopaikoista Sri Lankassa.

Ilmasto Nuwarassa on täysin erilainen kuin missään niistä paikoista jossa olen käynyt. Päivällä lämpötila oli noin 20c, mutta aurinko paistoi kuten se nyt paistaa tropiikissa, eli todella lämpimästi. Yöllä elohopea laski reiluun kymmeneen asteeseen, joten jouduin pistämään farkut jalkaan viiden kuukauden tauon jälkeen. Kaikinpuolin ilma oli todella raikasta ja puhdasta. Paikalliset pistivät illaksi toppatakit ja pipat päähän ja lähtivät baanalle. Mieleen tuli mikäs muukaan kuin kesä Suomessa. Paitsi että Nuwarassa ei satanut kertaakaan.

Talo ja pubi

Nuwara Eliyan keskustaa

Bussimatkan jälkeen saavuin Nuwaran bussiasemalle, josta lähdin majapaikkaa tarjonneen kaverin mukaan. Parin minuutin kävelyn jälkeen saavuimme New Tour Inn nimiseen majapaikkaan, josta neuvottelin itselleni huoneen 1500 rupian hintaan per yö. Huoneessa oli kolme sänkyä, joten oli varaa mistä valita. Yövyin Nuwarassa kahden yön verran. Kyseinen majapaikka sijaitsi parin minuutin kävelymatkan päässä Nuwaran keskustasta sekä bussiasemasta ja se oli Victoria puiston laidalla.

Victoria puisto

Hyvää äitienpäivää

Ensimmäisenä päivänä kävelin Nuwaraa ympäri, sillä se on mukavan pieni paikka ja kaikki on kävelyetäisyyden päässä. Toisena päivänä hyppäsin paikallisbussiin ja menin Pedron teeplantaaseille. Otin siellä esittelykierroksen, joka kustansi 100 rupiaa. Kierroksen aikana tyttö tutustutti allekirjoittaneen siihen miten teetä jalostetaan tehtaassa. Kävelimme koko tehtaan läpi ja sain selvitykset mitä tehdään missäkin vaiheessa. Kierros päättyi Pedron lover's leap merkkisen teen nautiskeluun. Tämän jälkeen lähdin kävelemään Pedron teeplantaasia ympäri. Teepensaat muodostavat todella kauniin ja idyllisen maiseman ja mieleen tulee väkisin Taru sormusten herrasta tuttu Hobittila. Pedron keikan jälkeen menin paikallisbussilla takaisin bussiasemalle ja suuntasin Victoria puistoon, jossa vietin loppupäivän. Puistoon maksoi 200 rupiaa sisään ulkomaalaiselta.

Lover's Leap @ Pedro

Pedron teetilukset

Nuwarasta halusin päästä suoraan Sri Lankan etelärannikolle ja Mataran kaupunkiin, sillä se on eteläisen junaradan viimeinen pysäkki. Tarkoituksenani oli mennä Matarasta aina Colomboon saakka junalla. Majapaikasta sain tiedoksi että bussi numero 31 kulkee väliä Nuwara Eliya - Galle. Se kulkee reittiä Nuwawa Eliya - Bandarawela - Habantota - Matara - Galle. Se saapuu Nuwaran bussiasemalle klo 6.30 ja asemalla kannattaa olla ajoissa paikalla, että saa istumapaikan. Bussi lähtee klo 7.30, tai sen jälkeen...., kohti etelää. Kyseessä on seuraavanlainen keikka: iso bussi, jossa ei ole ilmastointia, matka-aika Nuwarasta Mataraan reilu seitsemän tuntia ja ensimmäinen ja ainut pysähdys neljän tunnin ajomatkan jälkeen. Bussi kiertelee kyliä läpi ja pujottelee serpentiiniteitä pitkin 2000 metrin korkeudesta takaisin meren tasolle. Välillä se pysähteli buddha-patsaan kohdalla ja apukuski kävi hakemassa patsaalta siunauksen matkaa varten. Kyseinen bussi tuli niin täyteen että ihmiset eivät mahtuneet enää edes kunnolla seisomaan käytävillä. Itse pääsin onneksi istumaan ja istuin koko matkan nätisti etupenkillä kahden papan välissä. Bussilippu Nuwarasta Mataraan kustansi 210 rupiaa. Seitsemän tuntia täpötäydessä paikallisbussissa oli kokemuksena sekä hirveä että mahtava. Bussissa ollessa muisti kuinka paljon on kaivannut sitä, että pääsee reissun päälle, kauas Penangin arjesta.


Matara

Saavuin Mataran bussiasemalle iltapäivästä ja lähdin rinkka selässä etsimään majoitusta. Löysin kymmenen minuutin jälkeen kyltin "rooms" ja saavuin sisäpihalle, jossa istuskeli papparainen tuolissa. Pappa ei pahemmin englantia puhellut, mutta pääsimme ymmärrykseen että yö maksaa 1000 rupiaa. Vietin Matarassa yhteensä yhden yön, sillä halusin jatkaa matkaa rannikkoa pitkin.

Matara on yksi Sri Lankan suurimmista kaupungeista joka, kuten suurin osa maan etelärannikkoa, tuhoutui pahoin vuoden 2004 tsunamissa. Matara oli myös ensikosketukseni Sri Lankan rannikkoon. Hiekkaranta oli suhteellisen jyrkkä ja aallot pyyhkivät rantaa voimakkaasti. Matarassa ei pahemmin muita turisteja liikkunut, sillä näin ensimmäiset länsimaalaiset turistit vasta seuraavana päivänä Mataran juna-asemalla.

Mataran keskusta, bussiasema oikealla

Matarassa on hollantilaisten rakentamana linnoitus. Se on muuttunut vuosien saatossa rauhalliseksi asuinmiljööksi. Asuintalojen lisäksi muurien sisällä oli kaupungin virastoja ja esimerkiksi eri asteisia oikeuslaitoksia. Myös joitain vanhoja rakennuksia oli jäljellä, esimerkiksi kirkkoja.

Linnoituksessa

Matarasta voisi heittää sellaisen huomion että ruoka oli todella halpaa ja annokset isoja. Jos haluaa matkustaa junalla rannikkoa pitkin esimerkiksi Colomboon tai vielä pohjoisemmaksi, niin matkaan on hyvä lähteä Matarasta, sillä silloin saa varmasti menosuuntaan päin olevan istumapaikan ikkunan vierestä. Kandyyn matkatessani istuin ns. oikealla puolella junaa, mutta en päässyt istumaan ikkunan viereen. Sri Lankassa on tapana että oli kulkuväline juna tai bussi, niin ihmiset rynnivät aivan hulluna kulkuneuvoon sisään. Heti kun juna pysähtyy asemalaiturille niin kaikki hyökkäävät ovia kohti kyynerpäät pystyssä. Nopeat syövät hitaat ja hitaat joutuvat yleensä seisomaan käytävillä.

Matarasta Colomboa kohti lähtee junia noin kolmen tunnin välein. Itse hyppäsin aamujunaan määränpäänäni Galle. Tiketti kakkosluokassa Galleen kustansi 80 rupiaa. Junalla matkustaminen voittaa bussilla matkustamisen ainakin mukavuudessa. Bussi saattaa olla nopeampi tapa päästä paikasta toiseen, mutta junassa on hyvin tilaa istua ja tuuli puhaltaa sekä viilentää mukavasti avonaisesta ikkunasta. Vanhat veturit luovat äänellaan ainutlaatuisen tunnelman.


Galle

Saavuttuani Galleen, oli siellä menossa jonkunlainen sotilaiden valmistujaisjuhla. Paraati on sotilaan juhlaa, joten jäin seuraamaan kyseistä seremoniaa. Soittokunta soitti ja uudet sotilaat jäpittivät muodostelmassa ihmisten seuratessa vierestä. Kyseinen seremonia myös tukki tien rantaan, joten jouduin heittämään vähän pitemmän lenkin, että pääsin rantabulevardille. Gallen rantaviiva koostuu isoista kivilohkareista, jotka pehmittävät aaltojen lyöntiä rantaan. Näin ollen hiekkarannasta ei ollut tietoakaan. Muistin että Gallen linnoituksessa on ranta ja lähdin kävelemään linnoitusta kohti.

Junamatka Galleen

Gallessa on suurin jäljellä oleva eurooppalaisten rakentama linnoitus Aasiassa. Hollantilaiset ovat rakentaneet kyseisen linnoituksen, joka on myös luokiteltu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Linnoitus on niin sanottu Gallen vanha kaupunki ja se edustaa siirtomaatyyliä, jossa eurooppalaisten rakennustyyli on yhdistynyt paikalliseen rakennustyyliin. Pitkän kävelymatkan jälkeen löysin linnoituksesta Thenu Rest nimisen majapaikan. Tingin taas hinnasta ja sovimme että maksan 5000 rupiaa kolmesta yöstä. Kyseistä majapaikkaa pyöritti perhe ja talon alakerta oli samalla perheen olohuone, toimisto sekä yleinen oleskelutila.

Linnoitus

Hollantilaisten kirkko

Ensimmäisenä päivänä kävelin linnoituksessa ja katselin meininkiä. Linnoituksessa on paljon vanhoja rakennuksia, kuten kirkkoja ja asuintaloja. Suurin osa majoituksista sijaitsee linnoituksen keskiosassa. Linnoituksesta on kehittynyt eräänlainen turistien bufferzone, eli siellä turistin on turvallista ja helppoa olla. Ruoka on kaksi kertaa kalliimpaa kuin muurien ulkopuolella, jokaisessa nurkassa on jalokivi-/kultakauppa ja tunnelma on erittäin eurooppalainen. Linnoituksen parasta antia on kävellä muureja pitkin koko linnoitus ympäri. Ihmiset kokoontuvat muureille erityisesti illalla katsomaan auringonlaskua. Lisäksi muureilla näkyi useita hääpareja.

Toisena päivänä kävin katsomassa linnoituksen rannan. Siellä oli pelkkiä paikallisia ja ranta oli huono. Viihdyin siellä muutaman tunnin verran. Linnoituksessa on myös toinen ranta, todella pieni sellainen. Kävin katsomassa myös sen, mutta hiekalla oli todella paljon lasinsiruja. Illalla lähdin pois bufferzonelta ja kävin kiertelemässä Gallea. Muurien ulkopuolella ruoka oli maukkaampaa ja puolet halvempaa. Heti muurien ulkopuolelta löytyi krikettikenttää, vankilaa, kaupungintaloa, kirkkoa, bussi- sekä juna-asemaa.

Muurien ulkopuolelta

Kolmanneksi päiväksi vuokrasin moottoripyörän ja lähdin ajamaan itään päin. Sri Lankan liikennekulttuuri on jostain syystä vielä pahempi kuin Kaakkois-Aasiassa ja tämän lisäksi rannikolla tuuli välillä todella kovaa, joten moottoripyörällä ajelu ei ollut niin hauska kokemus kuin olin ajatellut. Mutta moottoripyörä on siltä se paras ja helpoin tapa liikkua, koska sillä pääsee tutustumaan helposti eri paikkoihin. Pyörän vuokra oli 1000 rupiaa päivältä ja menovesi maksoi 150 rupiaa litralta. Menin heti aluksi Unawatunaan, joka on seitsemän kilometriä Gallesta itään. Kyseinen paikka on rantakohde, johon on rakentunut paljon, mutta väljästi, useita majapaikkoja rannan tuntumaan. Makoilin Unawatunan rannalla muutamien tuntien ajan ja kävin samalla etsimässä majapaikkaa pariksi yöksi. Rentoutumisen jälkeen jatkoin matkaa kohti itää, aina surffausmestana tunnettuun Weligamaan saakka.

Näkymä itään

Gallessa juttelin monen paikallisen kanssa ja kun heille selvisi että olen Suomesta, niin heidän naamallaan paistoi kiitollisuus. He kertoivat erilaisia kokemuksia tsunamista ja miten esimerkiksi Helsingin Lions Club oli auttanut tsunamissa orvoksi jääneitä lapsia tai miten ruotsalaiset olivat rakentaneet 48 uutta taloa Galleen. Eräs papparainen, jonka kanssa juttelin, pääsi muuttamaan yhteen näistä taloista. Harvoin sitä pystyy olemaan vilpittömästi yhtä ylpeä suomalaisuudestaan. Se miten muun maalaiset ovat auttaneet tsunamistä kärsineitä, on jättänyt ikuisen kiitollisuuden tunteen paikallisille.

Seuraavana aamuna hyppäsin tuktukiin, maksoin 300 rupiaa ja lähdin kohti Unawatunaa.


Unawatuna

Pieni Unawatunan kylä on "perinteinen" Aasialainen turistikohde. Siinä on paljon samaa kuin Filippiinien El Nidossa: rannalla olevat majoitukset ja ruokapaikat, pieni kylä, leppoisa tunnelma, hieno ranta, sopivasti turisteja.. Sri Lankassa sesonkiaika kestää noin joulukuusta huhtikuuhun ja tämä näkyi siinä että majapaikoissa oli tyhjää. Pääsin valitsemaan parhaat päältä ja menin Peacock nimiseen guest houseen, joka sijaitsee suoraan rannalla. Parveke merelle, rantahietikolla olevat aurinkotuolit ja ruokapöydät tarkoittivat ainoastaan sitä että nyt oli aikaa ottaa rennosti. Päivät kuluivat rannalla makoillessa ja kirjaa lukiessa. Illalla ei tarvinnut pistää edes kenkiä jalkaan, sillä piti vain astua rantahietikolle ja kävellä mieluisaan ruokapaikkaan.

Ranta ja aallokko

Parvekenäkymä

Myös Unawatunassa aallokko oli suurta, vähän samantyylistä kuin Balilla, mutta aaltoja tuli useita peräkkäin. Veden voima oli suuri ja aallot vetivät uimaria puoleensa, joten ainakaan tähän vuodenaikaan Sri Lankan etelärannikolla ei pahemmin pystynyt uimaan. Kahlaaminen on parempi termi kuvaamaan sitä mitä vedessä tapahtui. Myös snorklailu jäi haaveeksi.

Sunnuntaina parin päivän levon jälkeen lähdin kohti Colomboa ja lentokenttää. Tarkoituksenani oli mennä junalla Colomboon, mutta juna-asemalla lipunmyyjä sanoi että rata on suljettu huoltotöiden takia. En siis päässyt junalla Colomboon, vaan kävelin bussiasemalle ja hyppäsin minibussiin. Minibussissa jouduin ensimmäistä kertaa ostamaan myös rinkalleni paikkalipun, sillä se kuulemma vei lattialla ollessaan yhden henkilön paikan. Kävin apukuskin kanssa pitkän sanallisen neuvottelun siitä miten on väärin kusettaa turistia. Apukuski piti pintansa ja antoi vaihtoehdoiksi että voin joko nousta autosta ulos ja saada rahat takaisin tai maksaa paikkalipun hinnan rinkastani. Päätin jäädä kyytiin, sillä olin saanut mukavan istumapaikan ja kyse oli 1,5 euron summasta. Yksi tiketti maksoi siis 270 rupiaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt pitää periaatteesta kiinni ja nousta pois kyydistä, sillä nelisenkymmentä kilometriä ennen Colomboa auton kone leipoi kiinni ja kitkerät savut iskivät matkustamoon. Karman laki? Ei muutan kun autosta pihalle ja seuraavaan aivan täynnä olevaan minibussiin rinkan kanssa. Paikallinen nainen antoi ystävällisesti istumapaikkansa ja matka pääsi jatkumaan.


Colombo II

Saavuin Colomboon iltapäivästä ja päätin lähteä kävelemään rinkan kanssa kohti Colombon linnoitusta. Mielessäni oli myös ottaa kiertoajelu tuktukilla ympäri kaupunkia, sillä rinkan kanssa liikkuminen on hidasta. Lopulta päätin että Colombo on nähty jo toistamiseen ja kiertoajelut saavat jäädä seuraavaan kertaan. Bongasin sattumalta bussien numero 187 lähtöpaikan linnoituksesta ja hyppäsin kyytiin. Matka lentoasemalle kesti pari tuntia ja maksoi 50 rupiaa. Bussi ajoi Katunayaken bussiasemalle ja siellä piti vaihtaa ilmaiseen lentokenttäbussiin. Saavuin kentälle klo 17 ja lentoni lähti seuraavana aamuna klo 8.15. Edessä oli 15 tuntia odottelua, joka lopulta kului yllättävän nopeasti. Pistin kisakatsomon pystyyn ja katsoin lätkän mm-kisojen pronssipelin, jossa Suomi otti pataan Tsekeiltä. Saavuin lopulta seuraavana päivänä, eli maanantaina, Kuala Lumpuriin, josta menin jatkolennolla Penangille. Saavuin Penangille maanantaina klo 18, takanani 25 tuntia lentokenttäelämää.

Eräs Sri Lankan parhaista puolista on se, että siellä on mahdollisuus nähdä todella erilaisia asioita ja käydä erilaisissa paikoissa lyhyenkin reissun aikana. Rannikko tarjoaa paikkoja surffareille, auringonottajille ja rantalomaa etsiville. Maan keskiosan vuoristo tarjoaa todella upeita maisemia, raikasta ja viileää ilmaa sekä pitkän historian omaavia kaupunkeja. Sri Lankalla voisi viettää useita kuukausia, sillä nähtävää on todella paljon.

Sri Lanka on kuin sekoitus Kambodzaa ja Filippiinejä. Maassa on paljon köyhiä, ihmiset ovat mukavia ja puheliaita, flora & fauna ovat todella mahtavia, ruoka on hyvää ja halpaa sekä muutenkin maassa on todella halpa elää ja reissata. Sri Lanka on todellinen paratiisisaari, jossa tekemistä ja nähtävää riittää. Seuraavalla kerralla suuntaan ehdottomasti itärannikolle sekä saaren pohjoisosaan. Nämä alueet ovat olleet tamilisissien hallinnassa ja nyt sodan loputtua ne tarjoavat äärimmäisiä mahdollisuuksia seikkailla keskellä tuntematonta, paikoissa joissa ei muita turisteja näy.

W:n kuvat Sri Lankasta