Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vietnam. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vietnam. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Paluumatka kohti Suomea

Sijainti: Penang, Malesia
Paluumatka on alkanut hahmottua tämän viikon aikana. Koko paluumatkan raamit rakentuvat kahden päivämäärän ympärille, 15.7 sekä 30.7, sillä 15.7 herra JR lentää Hanoista, Vietnamista kohti Suomea ja 30.7 herra JM lentää Pekingistä, Kiinasta kohti Suomea. Luonnollista on, että olemme päivää tai paria ennen noita lentoja ko. paikoissa.

Paluumatkan matkustustahti tulee olemaan noin pari yötä per paikka aina Kiinaan saakka ja Kiinassa parista yöstä neljään yöhön, riippuen paikasta. Siirtymisissä pyritään käyttämään aina joko yöjunaa tai yöbussia, yöjunan ollessa ykkösvaihtoehto. Yömatkustamisen suhteen pitää olla skarppina, sillä yleensä liput yöjuniin ja -busseihin saatetaan myydä loppuun useita päiviä ennen kuin kyyti lähtee. Tämä asettaa haasteita paluumatkaa ajatellen ja näin ollen olemme jättäneet muutamia päiviä pelivaraa reissusuunnitelmamme etapeille ja voimme tehdä aina peliliikkeitä kesken paluumatkan. Jos joku paikka on surkea niin voimme siirtyä saman päivän aikana kohti seuraavaa tai jos joku paikka on aivan mahtava, niin voimme viettää siellä ylimääräisen päivän.

Ensimmäiset pari paikkaa ovat jo lyöty lukkoon, sillä ensimmäinen lento Penangilta on vanhaan tuttuun Kuala Lumpuriin huomenna lauantaina 30.6. Majoitumme KL:ssä Chinatowniin ja viivymme siellä kaksi yötä. Maanantaina meillä lähtee lento kohti Kambodzan pääkaupunkia Phnom Penhiä (aikasempi blogiteksti), jonne itse palaan puolen vuoden tauon jälkeen. Phnom Penhissä vietämme pari päivää ja lähdemme yöbussilla kohti Saigonia, eli Etelä-Vietnamia. Saigonin kohdalla on sama tilanna kuin Phnom Penhin, sillä palaan sinne reilun puolen vuoden tauon jälkeen (aikaisempi blogiteksti). Phnom Penhin lentokentältä joudumme ostamaan viisumit mutta Vietnamiin emme tarvitse viisumeita, vaan saamme 15 päivän leiman passiimme. Kyseinen aika riittää hyvin tähän reissuun.

Sitten alkaa epämääräinen osuus, sillä kaikki riippuu yöjunista. Mutta yksi asia on varma, lähdemme Saigonista rannikkoa pitkin kohti pohjoista käyttäen yöjunia. Jollei yöjunia ole tarjolla niin käytämme busseja. Lyhyissä siirtymisissä käytämme joko junia tai busseja.

Saigonin jälkeen ensimmäinen pysäkki on Nha Trang, josta jatkamme matkaa kohti Hoi Ania. Jos haluamme käydä Hoi Anissa niin jäämme junasta pois Da Nangissa ja ottamaan sieltä bussin Hoi Aniin. Emme vietä yhtään ylimääräistä hetkeä Da Nangissa, sillä vaihtarikaverit haukkuivat kyseisen paikan maanrakoon. Jos päätämme jättää Hoi Anin välistä niin jatkamme junalla suoraan Hueen. Huesta matka jatkuu luultavimmin suoraan Hanoihin tai Ha Longiin. Tarkoituksenamme on käydä katsomassa kuuluisa Ha Long Bay. Saavumme Hanoihin joko 13. tai 14. päivä ja herra JR lentää Suomeen 15.7.

Joudumme menemään ilmateitse Hong Kongiin, sillä Kiinan viisumin saaminen on erittäin vaikeaa Vietnamista. Kyseinen lento Hanoista Hong Kongiin on todella kallis, noin 200 euroa, mutta joudumme ottamaan sen. Emme osta lentoa vielä, sillä ikinä ei tiedä mitä Vietnamissa voi tapahtua, mutta olemme suunnitelleen ostavamme lennon paluumatkan aikana ja lentävämme joko 15. tai 16. päivä. Luotamme siihen, että saamme Kiinan viisumin Hong Kongista ja olemme valmiit ottamaan viisumille pikakäsittelyn, jotta saamme sen päivässä. Näin ollen meidän ei tarvitse viipyä kalliissa Hong Kongissa kuin yön tai kaksi ja Hong Kongin jälkeen pääsemme jatkamaan matkaa kohti Macauta, jonka jälkeen menemme näiden kahden kaupungin pohjoispuolella olevaan Guangzhouhun. Hong Kongiin emme tarvitse viisumia, kuten emme myöskään Macauhun. Kiinan viisumi on koko paluumatkan ongelmallisin.

Guangzhousta jatkamme junalla Shanghaihin. Matka tulee kestämään vajaan vuorokauden. Shanghaista jatkamme kohti Pekingiä ja jos aikaa on niin pysähdymme Tianjinissa. Tarkoituksenamme on olla Pekingissä viimeistään 28.7, sillä herra JM:llä lähtee lento Suomeen heti 30.7 päivän aamusta.

Jatkamme kahdestaan herra JP:n kanssa matkaa Pekingistä kohti Mongoliaa ja Ulan Batoria luultavimmin 30.6 tai 31.6. Ostamme Mongoliaan viisumit rajalta ja vietämme Mongoliassa joitan päiviä, kuitenkin alle viikon. Seuraava etappimme on Venäjä ja Siperia, tarkemmin sanottuna Irkutsk, joka sijaitsee Baikaljärven rannalla. Meillä on jo Venäjän viisumit passeissamme, joten se asia on hoidettu alta pois. Emme ole suunnitelleen Venäjän etappia vielä kovinkaan tarkasti, mutta vietämme noin kolme viikkoa Venäjällä ja pysähdymme ja olemme yötä suurimmissa kaupungeissa, ehkäpä noin neljässä, junamatkamme aikana. Suomeen palaamme elokuun loppuun mennessä ja tuolloin Vainikkalassa odottaa puulämmitteinen sauna järven rannalla.

Tässä on vielä linkki reissukarttaan, josta näkyy paluumatkan suunnitellut paikat keltaisilla väreillä.

Hyvästi Penang ja Malesia

torstai 14. kesäkuuta 2012

Juttu Uutis-Vainikkalassa

Sijainti: Penang, Malesia

Kirjoitin kuukausi sitten kotikyläni Vainikkalan Uutis-Vainikkala lehteen reissustani. Tässä on nyt tuo samainen juttu myös blogin lukijoille. Avot!



Vuoden 2011 joulukuun 13. päivä lähdin Helsingistä kohti Singaporea pelkkä menolippu taskussani. Lopullinen päämääräni oli Penangin saari Malesiassa, jossa tulisin viettämään viisi kuukautta elämästäni vaihto-opiskelun merkeissä Universiti Sains Malaysiassa. Olen ollut nyt reissun päällä viisi kuukautta ja vielä olisi reilu kolme kuukautta edessä. Lähdin reissuun kaksi kuukautta ennen opiskelujen alkua ja opiskelujen loppumisen jälkeen minulla on kaksi kuukautta aikaa palata takaisin Suomeen.

Tähän mennessä seikkailuni on vienyt minut kymmeneen eri maahan; Saksaan, Singaporeen, Vietnamiin, Kambodzaan, Thaimaahan, Malesiaan, Filippiineille, Indonesiaan, Bruneihin sekä Sri Lankaan. Olen nähnyt Aasian suurimpia kaupunkeja aina Singaporesta Filippiinien Metro-Manilaan, maailman hienoimpia paratiisisaaria kuten Gilit Indonesiassa sekä Palawan Filippiineillä ja näiden lisäksi olen nähnyt mitä erilaisimpia kulttuureja, syönyt mitä erilaisimpia ruokia ja tavannut mitä upeimpia ihmisiä.

Vietin kaksi kuukautta ennen opiskelujeni alkua kierrellen Kaakkois-Aasiaa. Singaporen kaupunkivaltio toimi hienona ensimmäisenä etappina, sillä sen länsimaalaisuus vähensi kulttuurishokin määrää. Se, että on juuri lentänyt toiselle puolen maapalloa tietäen että viettää täällä seuraavat yhdeksän kuukautta, voi tuntua aluksi kuin epätodelliselta unelta, josta ei vain herää. Singaporen jälkeen oli vuorossa eteläinen Vietnam, josta matka eteni Saigonin sekä Vietnamin suurimman saaren Phu Quocin kautta Kambodzaan. Vietin joulupyhät Kambodzassa ja kävin katsomassa muun muassa massiivista Angkorin tempelialuetta. Vuodenvaihde kului Thaimaan puolella ja Thaimaasta matka jatkui Penangille. Penagilla vietetyn viikon jälkeen matka jatkui taas Singaporen kautta Filippiineille, jossa vietin kolme viikkoa kierrellen Metro-Manilaa ja Palawanin sekä Cebun saaria ympäri. Filippiinien reissun jälkeen koitti paluu Penangille ja vaihto-opiskelijaelämän alkaminen.

Opiskelu Malesiassa on täysin erilaista kuin Suomessa. Minulla on kolme eri kurssia ja luentoja keskiviikkoisin ja torstaisin. Non scholae sed vitae discimus –fraasi pitää hyvinkin paikkansa, sillä tämä aika jonka vietän Malesiassa ei ole koulua, vaan elämää varten. Tärkeimpänä asiana näen paikallisen kulttuurin ymmärtämisen, sillä asuminen muslimimaassa on hyvin erilainen kokemus. Kun seinänaapureina on kiinalaisia, intialaisia, malesialaisia, arabeja sekä länsimaalaisia on mielenkiintoista seurata sitä miten eri ihmiset elävät omaa elämäänsä. Malesiassa on useita eri uskontoja ja tämä näkyy kaikessa. Uskonnolla on todella merkittävä asema, niin hyvässä kuin pahassa.  Eläminen tällaisessa ympäristössä on todella hieno kokemus, sillä se että osaa ymmärtää mitä ympärillään tapahtuu ja miksi, on erittäin hyödyllinen taito. Ymmärtämisen taidon lisäksi myös englannin kielen kirjallinen ja erityisesti suullinen taito on kehittynyt tässä kuukausien kuluessa, sillä esimerkiksi luennoilla opetus tapahtuu englanniksi ja englannilla on pärjännyt näissä jokaisessa maassa, jossa olen käynyt. Yleensä jos englanti ei suju toiselta osapuolelta niin asiat hoituvat viimeistään elekieltä käyttäen.

Olen reissannut myös opiskelujen lomassa paljon, sillä olen halunnut ottaa kaiken irti tästä mahdollisuudesta. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus reissata ja nähdä maailmaa, sillä Penangin lähellä on toinen toistaan hienoimpia paikkoja. Opiskelujen aikana olen käynyt Kuala Lumpurissa katsomassa Sepangin F1 formulakisan; Pangkorin ja Langkawin saarilla Malesiassa; Itä-Malesiassa sekä Brunein sulttaanikunnassa, jotka sijaitsevat Borneon saarella sekä Indonesiassa kahteen otteeseen; Sumatralla Lake Toballa sekä Balin ja Gilien paratiisisaarilla. Tällä hetkellä olen Sri Lankassa Nuwara Eliyan kaupungissa, joka sijaitsee 2000 metrin korkeudessa. Huomenna aamulla lähden kohti Sri Lankan etelärannikkoa ja tiedossa on mukavat kahdeksan tuntia bussissa istumista. Seuraavasta reissusta ei ole vielä tietoa, mutta etenkin eteläinen Thaimaa, kuten myös Laos sekä Myanmar kiinnostavat. Tosin aika alkaa loppua kesken.

Aasiassa on useita halpalentoyhtiöitä, joiden siivillä pääsee ympäri Kaakkois-Aasiaa. Lentäminen on nopein ja helpoin matkustamisen muoto. Myös bussilla pääsee paikasta toiseen, mutta tietyissä maissa se on todella hidasta ja osittain myös epämieluisaa. Mutta bussimatka paikallisbussissa vuorenrinteellä olevaa serpentiinitietä pitkin karaokelaulujen soidessa kovalla on kokemus, jota ei koskaan unohda.

Tässähän se koko reissun ydinajatus on eli kokemukset, niin hyvät ja huonot, joita voi myöhemmin muistella. Olen nukkunut öitä torakoiden, muurahaisten, luteiden, geckojen, rottien ja ties millaisten ötököiden seurassa. Silti suurin osa majoituksista on ollut hyviä, vaikka keskimäärin olen maksanut niistä 10 euroa yöltä. Halvimmillaan majoitus on löytynyt 2,5 euron hintaan ja kalleimmillaan 25 euron hintaan. Melkein jokaisen majapaikan olen hankkinut vasta paikan päältä, eli olen lähtenyt rinkka selässä kiertelemään majapaikkoja ympäri ja valinnut niistä sopivimman. Mitä sitten jos suihkusta ei tule lämmintä vettä tai yövieraina vilistelee pari torakkaa. Kaikkeen tottuu.

Kokemuksia on myös kertynyt niin reissaamisesta lentokoneella, bussilla, moottoripyörällä, tuktukilla, veneellä, junalla kuin kävellenkin. Vietnamin ja Kambodzan raja tuli ylitettyä moottoripyörän kyydissä ilman kypärää, rinkka kuskin jaloissa; Vietnamin vesillä pikaveneessä katselin kun aasialaiset kärsivät merisairaudesta ja etsivät oksennuspusseja; Sri Lankassa minibussi pujotteli 2000 metrin korkeudessa vuoren rinteellä olevien teeplantaasien läpi; Indonesiassa paikallisbussissa soi karaoke niin kovalla että piti kaivaa korvatulpat esille ja saman reissun aikana tapahtui rengasrikko, ja vieressäni ollut pikkutyttö oksensi syliinsä. Kaakkois-Aasian liikenteestä voisi yleisesti sanoa, että se on kuin hallittu kaaos. Kaaokseen kuuluu muun muassa järjetön määrä moottoripyöriä ja autoja sekä formulamaiset ohitukset mutkassa vastaantulevien kaistalla. Silti homma toimii yllättävän hyvin ja itsekin olen tottunut tähän hallittuun kaaokseen, sillä olen vuokrannut Penangilla moottoripyörän.

Kokemuksen piikkiin menee myös seuraava asia, eli ruoka. Kaakkois-Aasiassa ruoka on erittäin keskeisessä roolissa ja sitä saa kaikkialta ja yleensä halvalla. Malesiassa ruoka-annos maksaa noin euron ja Penang on kuuluisa ruoastaan, sillä siellä on tarjolla malaijien, kiinalaisten sekä intialaisten ruokaa. Parhaat ruoat ovat olleet Kambodzassa ja yleensä hyvän ruokapaikan tunnistaa siitä, että siellä on paljon pelkkiä paikallisia ja ruokalistat ovat paikallisella kielellä. Yleensä tällaiset paikat ovat niin sanottuja katukeittiöitä, eli ne löytyvät kadun varrelta, moottoritien vierestä ja paikallisten asuinalueilta. Parasta sokkotilaamisessa on se, että et välttämättä yhtään tiedä mitä tilaat. Ruoka-annoksen saatuani olen yllättynyt pääosin aina positiivisesti. Normaalisti saa vielä itse päättää haluaako ruokansa tulisena vai ei. Erikoisimmat kulinaristiset nautinnot ovat sattuneet Kambodzassa, jossa söin heinäsirkkaa sekä sian sisäelinkeittoa. Sisäelinkeitosta ainoa tunnistettava sian osa oli (onneksi) vain kärsä. Lisäksi olen syönyt esimerkiksi grillissä paistettua isoa mustekalaa, tuoretta Lake Toban kraaterijärvestä naarattua kalaa sekä useita ruoka-aineita, joista en tiedä tähänkään päivään mennessä mitä niissä oli, mutta hyvältä ne ovat maistuneet.

Kaakkois-Aasia on näyttänyt minulle useita eri puoliansa ja yhtenä parhaimpana näistä ovat paikalliset asukkaat. He jaksavat hymyillä vaikka heillä menisi kuinka huonosti, sillä he uskovat että huominen on parempi päivä. Tästä meillä materialistisessa länsimaailmassa elävillä olisi hyvä ottaa oppia. Olen pyrkinyt reissuillani elämään keskellä paikallisia, eli en ole halunnut mennä turistirysiin tai vastaaviin paikkoihin jossa on paljon länsimaalaisia turisteja. Näissä paikallisissa paikoissa olen myös törmännyt kaikista hienoimpiin ihmisiin tämän reissun aikana. He ovat aitoja ihmisiä, jotka hymyilevät, morjestavat, neuvovat ja tulevat juttelemaan. Vaikka he eivät osaisi sanaakaan englantia, niin silti he haluavat auttaa. Kiitokseksi he eivät halua mitään muuta kuin hymyn ja sanan kiitos. Toisena äärilaitana ovat turistirysien huijarit, jotka tulevat juttelemaan vain rahankiilto silmissään.

Aika tuntuu menevän liiankin nopeasti, sillä opintoja on jäljellä enää kuukauden verran. Tämän jälkeen alkaa paluumatkani kohti Suomea. Kesäkuun viimeinen päivä lähden Kuala Lumpuriin ja sieltä matkani jatkuu Phnom Penhiin Kambodzaan. Tämä on ainoa varma osio paluumatkassani tällä hetkellä. Uskon että paluumatka tulee jatkumaan Kambodzasta Etelä-Vietnamin ja Saigonin kautta junalla kohti Pohjois-Vietnamia, josta matka jatkuu Hong Kongiin ja Macauhun. Näiden jälkeen on vuorossa Shanghai, Tianjin ja Peking. Pekingistä nousen junaan, joka vie minut Mongolian arojen kautta Venäjälle Siperiaan. Trans-Siperia junarata jatkuu aina Moskovaan saakka ja paluumatkani viimeinen etappi on (toivottavasti) matka Allegrolla Pietarista Vainikkalaan.

Olen tähän mennessä elänyt aivan mahtavat viisi kuukautta ja voin rehellisesti todeta, että tämä aika on ollut elämäni parasta aikaa. Suosittelen kaikille, joilla tilaisuus vain on, niin vaihtoon lähtemistä. Ette tule katumaan! Myös muille suosittelen erittäin lämpimästi lähtemistä kohti Kaakkois-Aasiaa ja suuntaamaan muualle kuin niihin tuttuihin Thaimaan lomakohteisiin. Erityisesti Kambodza, Sri Lanka, Filippiinit sekä Borneo ovat käymisen arvoisia paikkoja.

Matkakokemuksiani sekä loppumatkaani voi seurata blogistani, josta löytyy myös kuvia jokaisesta reissukohteestani: http://menolippuaasiaan.blogspot.com/

13.5.2012 Nuwara Eliya, Sri Lanka

tiistai 27. joulukuuta 2011

Kep

Sijainti: Kep, Kambodža
Matkamme Kambodzaan ja Kepiin alkoi Phu Quocin satamasta, jossa nousimme puolityhjään laivaan, joka vei meidät Vietnamiin Ha Tien kaupunkiin, joka sijaitsee muutamien kilometrien päässä Kambodzan rajalta. Olimme puoliltapäivin Ha Tienissä ja satamasta menimme mopopoikien kyydillä kaupungin keskustaan, jossa söimme lounaan. Lounasseuraksi istui paikallinen "virallinen" matkatoimiston mies, jolta lopulta neuvottelimme kyydin Kambodzaan ja Kepin kaupunkiin 150 000 dongin hintaan per pää, eli noin kuudella eurolla. Kyseinen kaveri hankki toisen mopopojan ja lähdimme mopoilla kohti Prek Chak/Xa Xian rajanylityspaikkaa. Kaveri opasti meitä rajanylityksessä ja näytti aina seuraavan kopin, johon tuli mennä. Kambodzaan päästäksemme täytimme noin neljä eri lappusta omilla tiedoillamme sekä näytimme rokotuskorttimme viranomaiselle. Rokotuskorttien pyytäminen tuli täytenä yllätyksenä, mutta onneksi meillä oli valokopiot olemassa. Jollei kortteja olisi ollut niin rahalla olisi tottakai selvinnyt. Kuukauden voimassa oleva viisumi Kambodzaan maksoi 22 us-taalaa. Rajamuodollisuudet menivät todella nopeasti, eikä minnekkään tarvinnut jonottaa kovin kauaa. Näin olimme jättäneet Vietnamin taaksemme ja saapuneet Kambodzaan.

Tervetuloa Kambodzaan!

Kambodzan puolella meitä odotti henkilöauto, jonka kyytiin pistimme rinkkamme. Odotimme lisäksi paria ranskalaista tyyppiä ja kun he saapuivat niin lähdimme kohti Keppiä. Kep on todella pieni ja idyllinen "kaupunki". Kyseissä kaupungissa ei ollut pankkiautomaattia tai pankkeja ja kauppojakin oli vain pari. Käytännössä Kep koostui yhdestä aukiosta, jonka ympärillä oli muutamia guest houseja, ruokapaikkoja ja riippumattobungalowta. Näiden lisäksi tarjolla oli yksi pieni ranta, joka oli kivenheiton päässä keskusaukiolta.


Tämä kuva kiteyttää sen mitä Kep on


Majoituksen hankimme "sisäänheittäjän" avulla, eli kun astuimme autosta ulos niin poika tarjosi meille majapaikkaa 10 us-taalan hintaan per yö. Menimme katsomaan kyseisen luukun ja otimme sen. Kyseinen guest house sijaitsi aivan "keskustassa". Olimme Kepissa kaksi yötä, vaikka meidän piti olla vain yö. Kep oli todella viihtyisä ja rauhallinen paikka, jossa olisi voinut olla pidempäänkin. Kun lähdimme majoituksestamme pois niin yhden yön hinta olikin kivunnut 15 us-taalaan. Noin 20 minuutin mittaisten neuvotteluiden jälkeen hinta tippui 25:n dollariin, jolloin piti neuvotella vielä tiukemmin. Lopulta molemminpuolisten painostusten ansiosta hinta tippui takaisin sovittuun 10 us-taalaan per yö, eli hintaa tuli kahdelta yöltä yhteensä 20 us-taalaa. Kyseessä oli ensimmäinen huijausyritys, joka sattui kohdallemme. Tästä opimme sen, että aina kun ottaa hotellihuoneen niin kyseinen sovittu summa kannattaa kirjoittaa siihen viralliseen lappuseen, jonka itse (tai vastaanottoihminen) täyttää. Näin siis kannattaa toimia, jollei tarvitse maksaa huonetta etukäteen.

Grillattua mustekalaa

Kepissä vuokrasimme toisena päivänä satakuutioiset kaksipyöräiset menopelit, joiden avulla pääsimme tutustumaan Kepin seutuun ja upeisiin maisemiin. Tiet olivat päällystettyjä ja suhteellisen hyväkuntoisia. Ainut miinus on se, että teiden asfalttiosuus on kapea, juuri sen verta että kaksi raskasta ajoneuvoa mahtuvat toistensa ohi. Kaksipyöräisten on välillä parempi kynteä punahiekkaista piennarta pitkin, varsinkin sillon kun rekan tai bussin äänitorvi huutaa takana. Kepissä ja sen seudulla on paljon vanhoja ranskalaisia huviloita joista suurin osa on hylättyjä ja rapistuneita. Ranskan vallan ajoilta on jäänyt myös huikeita muureja ja portteja jotka ovat ennen suojelleet huviloita. Käytännössä kaikkien rantatonttien ympärillä on muurit, vaikka muurien sisällä ei olekkaan enään mitään elämää.

Hylätty huvila

Vanhin sisaruksista hoiti  tankkausbisneksiä ja muut katselivat vierestä


Kun käy Kepissä, niin pitää ehdottomasti mennä paikalliseen crab-markettiin, josta saa tuoretta rapua lautaselle. Siihen kun ottaa vielä lisukkeeksi paikallista kuuluisaa vihreää pippuria, samaa pippuria joita ranskalaiset ravintolat käyttävät, niin avot! Kepin pikkumaisuutta kuvaa hyvin se, että noin parin sadan metrin päässä ns. keskusaukiosta vilistelee apinoita ympäriinsä. Kaverit olivat tosin tottuneet ihmisiin ja posettivat hyvin valokuvia varten. Kuten Phu Quocin kohdalla olisi todella mielenkiintoista nähdä kuinka Kep tulee muuttumaan seuraavien vuosien aikana. Myös Keppiin on nousemassa useita uusia isoja hotelleja ja keskustaa laajennetaan rantaviivan mukaisesti. Turisteja oli kourallinen, mutta sekin tulee ajan myötä muuttumaan. Tänne halutaan tulla ehdottomasti joskus uudestaan!

Tuoretta rapua tarjoiltuna kuuluisan paikallisen viherpippurikastikkeen kanssa
Sukulainen



W:n kuvat Kepistä

J:n kuvat Kepistä

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Phu Quoc

Sijainti: Phu Quoc, Vietnam
Matkamme Vietnamin suurimmalle saarelle Phu Quocille alkoi Saigonista, josta hommasimme bussi- sekä lauttatiketit. Käytäntö on opettanut sen, että bussilippuja yms. on todella hankalaa hankkia omin päin, jollei osaa kieltä ja tiedä paikkoja. Tiketit joutuu ottamaan jonkun matkatoimiston kautta. Matkatoimistoja on joka puolella, esimerkiksi jokaisen hotellin respassa ja tämän lisäksi kaikkialla on ns. liikkuvia matkatoimistoja, eli mopopojalta saa hankittua matkat jos niin haluaa.

Matkamme Saigonista Phu Quocille kustansi 30 us-taalaa per naama, sisältäen taksin joka haki meidät hotellilta ja vei paikallisen bussiyhtiön toimistolle, yöbussin Saigonista Rach Giaan, Rach Gian bussiasemalta kyydin satamaan sekä satamasta lautan Phu Quocille. Taksikuskimme kävi hakemassa bussiyhtiön toimistosta meille liput ja putiikin vahtimies huitoi, että tulkaa äkkiä sisälle. Muutaman kymmenen minuutin kuluttua paikalle kaarsi pieni bussi, johon meidät neuvottiin menemään. Minibussiin ahtautui oikein mukava määrä ihmisiä ja sitten lähdettiin. Luulimme että tällä mennään Rach Giaan asti, mutta onneksi olimme väärässä. Minibussi kaarsi isolle bussiasemalle, jossa nousimme normaalin kokoiseen linja-autoon. Kyseinen linjuri lähti klo 23.00 kohti rannikkoa ja oli perillä aamulla kello viiden jälkeen. Ilmastointi puhalsi tietenkin täysillä koko matkan ajan. Matkan varrelle mahtui myös yksi vessatauko kyseisen yhtiön omalle huoltoasemalle.

Ennen lauttamatkan alkua tapasimme vanhemman vietnamilaisen rouvan joka oli juttutuulella. Tarinoimme hänen kanssaan pitkän aikaa ja kävi esille että hänen tyttärensä on tulossa opiskelemaan maisteriopintoja Suomeen vuoden päästä. Rouva myös kertoi hyviä vinkkejä Phu Quocin saaresta ja lupautui opastamaan meitä paikalle päästyämme. Lauttamatkan jälkeen kyseistä rouvaa ei enää näkynyt, harmi kyllä. Itse venematka kesti 2,5 tuntia. Vauhti oli kova, aallokkoa löytyi, vene keinui ja oksennuspussit tekivät kauppansa. Jotkut eivät pussiin edes osuneet...

Laivakyyti kohti Phu Quocia


Phu Quocin suurin keskus on Duong Dong, josta olimme myös hankkineet hotellimme. Varasimme hotellimme jo Saigonista, saman hotellin kautta jossa yövyimme. Phu Quocin hotellin hinta oli 30 us-taalaa per yö. Saaren hotellien hintataso on korkeampi kuin mantereella, eikä budjettiluokan majoituksia löydä kovin läheltä Duong Dongia. Vietimme kyseisessä hotellissa kaksi yötä. Respassa ei puhuttu kuin muutama sana englantia, joten hotelli taisi olla suosittu ainoastaan paikallisten keskuudessa. Saimme kuitenkin respan tytöltä ostettua bussitiketin satamaan sekä laivalipun takaisin mantereelle, vaikka yhteistä kieltä ei löytynyt. Duong Dong on todella pieni kaupunki ja hotellimme sijaitsi aivan rannan vieressä, night marketin varrella. Kyseinen tarkotti katua, joka muuttui illan tullessa kaupungin kauppapaikaksi, jossa oli myös useita ruokapaikkoja. Ruokapaikkojen edustalla oli pöytiä, joista pystyi valitsemaan ateriansa tuoreiden merenelävien joukosta. Night Marketista näki ettei kyseinen paikka ole vielä onneksi muuttunut länsimaalaisten turistihelvetiksi, sillä mistään kojusta ei tuputettu mitään tai huudeltu perään, tinkimiset tapahtuivat hymyssä syin ja palvelukin oli oikein ystävällistä eikä ollenkaan aggressiivista.




Vietimme Phu Quocilla yhden kokonaisen päivän. Vuokrasimme tuona päivänä moottoripyörät ja päristelimme ympäri saarta. Itse ajoin tuona päivänä yli sata kilometriä pääosin punaisia hiekkateitä pitkin. Vain osa saaren tieverkosta on päällystetty. Isoja kuoppia on myös mukavasti. Mopediajelu oli hidasta, mutta todella hauskaa, sillä saarella ei pahemmin ollut liikennettä ja maisemat olivat mahtavat. Mopedi oli myös ainut järkevä tapa tutustua saareen. Itse ajoin aina saaren eteläkärkeen saakka. Mopedin vuokra vaihteli paikasta ja kulkupelistä riippuen, mutta keskihinta oli noin 5 us-taalaa, jolla lohkesi noin 100 kuutioinen menopeli. Bensat piti ostaa itse ja menovettä sai tienvarsien kojuissa olevista pumpuista. Pölyisä skootteriajelu päättyi ilta-auringon laskiessa hiekkarannalle, jossa ei ollut ketään muita. Pieni pulahdus viileään meriveteen auringonlaskussa kruunasi hienon päivän.


Punaista hiekkaa, karjaa, palmuja, ranta ja meri

Iltauinnilla autiorannalla


Phu Quoc on todella hieno paikka, jota kehitetään kovaa vauhtia. Saarelle on nousemassa useita uusia isoja hotelleja ja muita palveluja. Turisteja ei ole vielä paljoa, mutta se tulee muuttumaan muutamien lähivuosien aikana. Kyseinen saari tarjoaa kymmeniä kilometrejä pitkiä hiekkarantoja, joilla saa olla rauhassa. Olisi mukava päästä käymään Phu Quocilla joskus reilun kymmenen vuoden kuluttua ja nähdä kuinka saari on muuttunut.

W:n kuvat Phu Quocista

J:n kuvat Phu Quocista

Ho Chi Minh City (Saigon)

Sijainti: Hồ Chí Minh, Hồ Chí Minhin kaupunki, Vietnam
Päivistä sekaisin lensimme 17.12.2011 Singaporesta Ho Chi Minh Cityyn. Lento oli ensimmäinen ns. halpalento, lentoyhtiönä toimi tällä kertaa Tiger Airways. Samalla se oli ensimmäinen lento Aasian sisällä. Olimme ostaneet lennon etukäteen Suomesta käsin ja hintaa sille tuli 88 euroa per naama. Saimme lentokentän tullipuolella passiimme 14 päivän leiman sen jälkeen kun J selitti reittisuunnitelmamme tullisedälle. Näin ollen saimme sedän vakuuttuneeksi että olemme vain läpikulkumatkalla kohti Bangkokia. Emme tarvinneet mitään matkalippua, jolla olisimme voineet osoittaa sen että olemme todella lähdössä maasta pois.

Olimme järkevinä tutkineet kaikkia matkailusivustot, joten oletimme kaiken hoituvan hyvin. Bongasimme wikitravelistä reppumatkailijoiden suosiman Pham Ngu Lao kadun, joka sijaitsee District 1 kaupunginosassa. Halvat hinnat takasivat laajan länsimaalaiskansoituksen. Tämän takia jouduimme kärsimään jatkuvista kaupusteluista, tyrkyttämisistä ja muista haittapuolista. Kävimme syömässä tässä turistihelvetissä ja petyimme todella suuresti Singaporen tarjoamien katupöperöiden jälkeen. Kauhistelimme ruokalistoja, jotka olivat pullollaan pizzoja, pastoja ja texmex-ruokaa. Ruoka oli hyvin ala-arvoista, siitä jäi nälkä ja se maksoi suhteellisen paljon, 2e annos plus virvokkeet ja lisukkeet 1e per pää. Päätimme, että jatkossa pyrimme syömään jossain kunnon paikassa kuten olimme tehneet Singaporessa. Löysimme lopulta hyviä ruokapaikkoja joissa ruoka oli maittavaa, annokset sopivan kokoisia ja hintakaan ei ollut paha. Näille yhteistä oli se, että ne eivät sijainneet turistikeskittymän ytimessä ja se, että paikalliset myös käyttivät kyseisiä paikkoja. Olemme empirian kautta havainneet sen, että mitä enemmän paikallisia ruokailee kyseisessä paikassa ja mitä enemmän ihmisiä kyseisessä paikassa on, sitä parempi lafka on kyseessä. Jos kyseessä on katukioski tai vastaava, niin kannattaa mennä sen kojun jonon perälle, jossa jono on pisin. Parit kerrat istuimme muovisille lastenjakkaroille kadun varteen aterioimaan. W:llä ei mahtuneet edes polvet "pöydän" alle. Ei siitä pituudesta pelkkää hyötyä aina ole, kun ajattelee busseja, lentokoneita, pöytiä, oviaukkoja ja muita max. 175cm pitkille tarkoitettuja asioita.


Paikalliset nuoret tulivat tarinoimaan

Mitäs Saigonissa on? no miljoonia ihmisiä mopoineen ajelemassa virtoina joka suuntaan hallitun hallitsemattomasti ja tämä oli jouhevaa sekä kaoottista samaan aikaan. Mopon päällä matkustaa esimerkiksi 4 ihmistä, joka on hyvin tavallista Saigonissa. Kun tulimme lentokentältä taksilla kohti keskustaa, niin taksikuskimme hallitsi ajamisen nykivän hitaasti, eikä puhunut kuin vietnamia meille, joten jouduimme käyttämään kansainvälisiä kieliä ja toveruutta apuna. Lopulta jäimme pois jossain missä oli myös hirveästi ihmisiä, mopoja, kojuja ja muuta normaalia ja otimme ensimmäisen hotellihuoneen sattumalta vastaan. Wikitravelista kannattaa tsekata teksti lentokentän taksihuijauksista. Teimme niin, että kävelimme kotimaan terminaalin eteen ja etsimme vihreässä kauluspaidassa ja vihreässä kravatissa olevan taksipojan, joka edusti Mai Linh taksiyhtiötä. Hän tilasi meille taksin, joka kustansi 124 000 dongia kyseiselle District 1 reppumatkaajien kadulle. Normaalisti hinta asettuu 80 000 - 140 000 dongin välimaastoon, riippuen kellonajasta yms. Me satuimme keskelle lauantai-illan ruuhkaa. Tässä ekassa hotellissa neuvottelimme puolivahingossa liian hyvän kolmen hengen huoneen, joka olisi ollut 35 us-taalaa, mutta lopulta saimme sen 11 USD per pää yöltä. Hotellihuoneessa oli ilmastointi, iso kylpyhuone ja muut mukavuudet.

Korkealle nousee



Vietnamissa kolikot ovat vihollisia ja seteleissä on 3 ylimääräistä nollaa. Vietnamin Dongien ymmärtäminen kesti hetken, koska toisaalta hintataso on alhainen, mutta toisaalta esimerkiksi 1000 dongin seteli on noin 4 senttiä jne. Näillä tuhannen ja kahden tuhannen dongin seteleillä täyttää lompakon nopeasti ja voi kuvitella olevansa joko rikas tai tyhmä, kun kantaa sellaista tukkoa seteleitä joka paikkaan. Itse kirjoitan tätä samalla, kun sähköt ovat olleet poikki hetkittäin. Tämä ei tosin haittaa meitä, koska ollaan varustauduttu asiallisesti.

Toisena päivänä kiersimme käytännössä Saigonin keskustan ja lähialueet ympäri. Museoista kävimme vain sotamuseossa, koska Ho Chi Minh -museo oli maanantaisin kiinni kuten kuuluukin olla. Sotamuseo oli 3 kerroksinen rakennus, jossa oli ulkona vanhaa sotakalustoa ja sisällä lähinnä valokuvia, tekstejä ja käsiaseita sekä ammuksia. Saigonin keskusta joulukuussa on vähäluminen ja kuuma pätsi.


Kuuluisa valokuva




Kolmantena päivänä odoteltiin iltaa ja tehtiin ostoksia seuraavia päiviä varten, koska yöbussimme lähti vasta 23 aikaan. Odotellessa vietimme aikaa Saigonilaisessa puistossa, josta nopeasti saimme seuraa parikymppisistä opiskelijoista, joita kiinnosti kovasti eläminen kaukana Vietnamista, erityisesti talvi, lumi, pilkkiminen ja joulupukki. Lopulta lähdimme bussilla läpi Mekong Deltan. Itse valvoin koko yön bussissa ja katselin suiston elämää. Hienoa, kun on paikkoja joissa ei yö rajoita yhtä paljoa elämää kuin Suomessa. Suistoalueella ylitimme yhden jokialueen lautalla, mutta muuten ajo oli todella vauhdikasta ja suhteellisen sujuvaa. Lopulta saavuimme satamakaupunki Rach Giaan.


J:n kuvat Saigonista

W:n kuvat Saigonista

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Entäs sitten paluumatka, onko sellaista tiedossa? Taksilla, veneellä vai kuumailmapallolla?

Sijainti: Tampere, Suomi
Pitkin vuotta 2011 olemme W:n kanssa pohtineet myös luultavimmin tapahtuvaa paluumatkaa. Paluu tapahtuu heinäkuun alusta alkaen ja kestää määrittelemättömän ajanjakson. Tarkoitus on toki palata syksyksi takaisin elämään tasaisen harmaata elämää Tampereelle. Suunnitelmat ovat avoimet, koska ne voivat muuttua ja tulevat muuttumaan, mutta paluumatkan raamit ovat tiedossa. Tällöin voi lasketella menemään kohti Suomen alkavaa syksyä ja sateisen synkeää ilmanalaa. Vuodenaika on paluumatkalla sekä etu että taakka. Talvella Siperia ei houkuttelisi niin paljoa, mutta kesällä esimerkiksi matkan varrella oleva Laos olisi varmasti hyvin erikoinen kokemus, kun esimerkiksi tiestö ei ole kunnossa. Myös Vietnam ja Kiinan alueet ovat poikkeuksellisen sateisia silloin, jolloin kulku vaikeutuu, taudit leviävät ja voi tulla hieman kuuma kantaa selässä 70 litran rinkkoja kaikkialle. Voi aavistaa, ettei silloin haittaa ollenkaan, vaikkei näe televisiosta olympialaisia tai muitakaan yleisurheiluja!

Ajattelimme W:n kanssa lentää mahdollisesti Vietnamiin, Kambodzaan tai Laosiin, johon vuodenvaihteen roadtrippi oli ulottunut ja jatkaa kierros kotiin. Tosin, jos edullisia lentoja ilmaantuu, niin voihan sitä vaikka Sri Lankalla tai muualla käydä lepäilemässä ennen paluumatkaa. Vietnamin rannikolla kulkee junarata, joka ulottuu lopulta aina Suomeen asti. Rataa pitkin ajattelimme valutella ratapölkky kerrallaan kohti Hanoita. Kyseisen matkan varrella ovat muun muassa Da Nang sekä Hue ja näiden lisäksi Hanoin itäpuolella sijaitsee Unescon maailmanperintöluettelossa oleva Ha Long Bay. Laoksen sijaitessa hieman hankalassa paikassa, pohdimme vaihtoehtoja Laoksen vierailulle, esimerkiksi Si Phan Donin ja "4000 Islands"  -paikkeille tai reppureissaajien paratiisiin/helvettiin Vang Viengin lähettyville ja sieltä palaisimme takaisin Vietnamiin junaradalle vaikka perinteisesti bussin katolla nauttien junglebusinessta parhaimmillaan.

Ennen Kiinaa olisi erilaisia asuinkeskittymiä, joissa ajattelimme käydä. Ensimmäisenä olisi Macao, jossa pitää poiketa edes yhdessä kaikista 33 kasinosta, jotka saavat Las Vegasin näyttämään vaatimattomalta rahavirroiltaan. Osan tästä virrasta kotiinpäin vietynä on sitten hieno jatkaa matkaa. Mahdollisesti voidaan vesitse tai ilmateitse siirtyä Taipeihin Taiwaniin hetkeksi hengähtämään ja löytämään mielenrauha uudelleen. Taiwanista voisi siirtyä jälleen mantereen puolelle. Kiinassa etappeina olisi tiedossa ainakin kolme spottia tasaisin välimatkoin, joissa on elämää hieman enemmän kuin Suomessa: Hong Kong, Shanghai ja Peking. Näiden lisäksi läheisyydessä tai reitillä olevat muut kaupungit kiinnostavat sekä J:tä että W:tä. Tällaisia muita kiinnostavia kaupunkeja olisi esimerkiksi vaatimattomat Tianjin, Guangzhou ja Shenzhen.

Jälleen kerran yhtenä loistavana kuningasideana välähti ajatus tulla maitse takaisin Suomeen. Tämä tulisi tapahtumaan Kiinan, Mongolian ja Venäjän kautta junalla ja busseilla. Mehän emme lentomatkailua muutenkaan tue matkallamme. Tosin vaihtoehtoja Kiinan sisäisiin lentoihin on ollut mielessä, esimerkiksi Hong Kong-Shanghai-Peking -välit. Itse ajattelin tulla viimeistään syyskuuhun mennessä takaisin Suomeen, joten juna ei vielä ole varmistunut omalla kohdallani. Myös mahdollista paluumatkaseuraa on kartoitettu, jotta saa esimerkiksi oman makuuosaston junasta. Kanssamatkustajaksi on ilmoittautunut jo mystinen herra JM ja mahdollisesti myös herra TK (Tää on nyt virallista herra TK! -W). Ryhmän lopullinen muoto on selvempää kesällä 2012. Varsinainen junareitti alkaisi Pekingistä sekä halkoisi Mongolian ja Ulan Batorin kautta Baikalille Siperiaan. Loppumatka kulkisi Venäjän suurimpien kaupunkien, kuten esimerkiksi Novosibirskin, Permin ja Moskovan kautta. Matkalla voisi myös jämähtää paikalleen aina, kun siltä tuntuisi. Itselläni ja mahdollisella muulla matkaseurueella on Venäjän viisumien kanssa pientä hässäkkää, kun ei tunne oikeita ihmisiä sieltä, mutta ehkäpä ne viisumiväännöt selviävät kevään ja kesän aikana tai sitten ruplat puhuvat puolestamme.

Takaisin siis tullaan, oletettavasti. Koska, sitä ei tiedä. Tampere kuittaa osaltani viimeisen kerran...

(Ps. on mielenkiintoista nähdä sitten paluumatkan loppuvaiheessa että minkälainen bolitbyroo tuota itänaapuria johtaa ja käytetäänkö Suomessa oravannahkoja, markkoja, kruunuja vai ruplia. -W)

maanantai 5. joulukuuta 2011

Viisumit - missä tarttee ja missä ei?

Sijainti: Vainikkala, Suomi
Viisumikäytännöt Kaakkois-Aasiassa Suomen kansalaisen perspektiivistä sekä reissujärjestyksen mukaan. Hinnat USD:na eli Amerikan dollareina:

- Singaporeen ei tarvitse viisumia, ja maahan tullessa myönnetään 14-30 päivän oleskelulupa. (Saimme 90 päivän leiman passiimme sekä ensimmäisellä, toisella sekä kolmannella kerralla. Maahantulo- ja maastapoistumiskortit täytettiin lentokoneen laskeutuessa. Bussilla Singaporeen tultaessa maahantulokortti pitää täyttää itse ennen tullikopille menoa.)

- Vietnamiin ei tarvitse viisumia, jos matka kestää alle 15 päivää. (Saimme 15 päivän leiman sen jälkeen kun kerroimme matkasuunnitelmamme Saigonin lentokentän rajavirkailijalle. Emme täyttäneet maahantulo- tai maastapoistumiskortteja. Toisella kerralla bussihenkilökunta keräsi matkan alussa passimme pois leimaamista varten ja rajamuodollisuudet Kambodzan ja Vietnamin rajalla hoituivat helposti mutta hitaasti. Saimme 15 päivän leiman passiimme, eikä meidän tarvinnut kertoa matkasuunnitelmaamme tai täytellä mitään lappusia.)

- Kambodzaan tarvitsee viisumin ja sen saa rajalta/lentokentältä hintaan 20$. (Maksoimme kuukauden mittaisesta kertaviisumista 22$ rajavirkailijalle Vietnamin ja Kambodzan rajalla (yksi passikuva vaadittiin, ilman passikuvaa hinta 25$) ja täytimme monet eri lappuset muun muassa viisumia varten sekä maahantulo- ja maastapoistumiskortit. Lentämällä Phnom Penhiin piti täyttää lentokoneessa maahantulo- sekä maastapoistumiskortit sekä tulliselvityskaavake. Viisumi ostettiin lentokentältä hintaan 20$ ja sitä varten vaadittiin yksi passikuva.)

- Thaimaahan ei tarvitse viisumia alle 30 päivää kestävillä matkoilla. (Saimme 14 päivän leiman rajalla. Maahantulo- ja maastapoistumiskortit piti täyttää. Toisella reissulla sama juttu. Kolmannella reissulla muuten sama juttua, mutta passintarkastaja löi 30 päivän leiman keskelle tyhjää sivua.)

- Malesiaan ei tarvitse viisumia, jos matka kestää alle 90 päivää. Me saimme yliopistomme kautta opiskelijaviisumit. Niiden saaminen kesti 2-4 viikkoa, joka tarkoitti sitä että passimme makasivat jonkun viraston pöydällä tuon ajan verran. (Ensimmäisellä visiitillä Malesiaan saimme Penangin lentokentällä 90 päivän leiman passiimme, kuten myös toisella.)

- Filippiineille ei tarvitse viisumia, jos matka kestää alle 21 päivää. (Saimme suoraan 21 päivän leiman passiimme, eikä meidän tarvinnut esittää mitään dokumenttia siitä milloin aiomme poistua maasta. Maahantulokortin sekä tulliselvityslomakkeen täytimme lentokoneessa, maastapoistumiskorttia ei ollut.)

- Indonesiaan tarvitsee viisumin ja maahan saavuttuaan pitää ostaa 25$ arvoinen kertaviisumi, joka on voimassa 1-30 päivää. (Saavuimme Medanin lentokentälle, josta ostimme viisumin. Tarjolla ei ollut enään halvempaa 7 päivän viisumia, vaan kaikkien oli ostettava 25$ viisumi. Sama homma Balilla Denpasarin lentokentällä.)

- Bruneihin ei tarvitse viisumia, jos matka kestää alle 30 päivää. (Sain 30 päivän leiman rajalla passiini. Jos maahan haluaa viedä alkoholia, joutuu täyttämään erillisen keltaisen lapun tullia varten.)

- Sri Lankaan tarvitsee viisumin (1.1.2012 alkaen), tai oikeastaan sähköisen matkustusluvan. Sen saa hankittua etukäteen sähköisesti tai vasta perillä lentokentällä. 30 päivän douple entry lupa maksaa etukäteen hankittuna 20$ ja lentokentältä hankittuna 25$. (Täytin lentokoneessa maahantulokortin ja ostin viisumin 25$ hintaan Colombon lentokentältä.)

- Laosiin tarvitsee viisumin ja sen saa ostettu rajalta/lentokentältä 35$ hintaan. (Täytin lentokoneessa maahantulo- sekä maastapoistumiskortit ja kentällä ostin 30 päivän viisumin, joka maksoi 35$ ja sitä varten vaadittiin yksi passikuva.)

- Kiinaan tarvitsee viisumin ja single entry viisumi on 60€, douple entry 90€ ja multiple entry 120€. Viisumi pitää anoa etukäteen.

- Hong Kongiin ja Macaoon ei tarvitse viisumia, jos matka kestää alle 90 päivää.

- Mongoliaan tarvitsee viisumin ja 5 päivän transit-viisumi maksaa 30€ ja 30 päivän viisumi 50€. Mongolian viisumi pitäisi saada maan rajalta jollei matkailijan "lähtömaassa" ole Mongolian konsulaattia.

- Venäjälle tarvisee viisumin ja kertaviisumilla voi olla maassa maksimissaan 30 päivää, ja se kustantaa noin 70-80€. Viisumi pitää anoa etukäteen.


Kiinaan, Mongoliaan ja Venäjälle pitää hankkia viisumit ennen kuin saapuu maahan, mutta Mongolian tapauksessa viisumin voi saada myös rajalta. Yllä olevat eurohinnat ovat kyseisten maiden viisumien hinnat Suomesta hankittuna. Emme voi hankkia kyseisiin maihin kertaviisumeita nyt Suomessa ollessamme, sillä kyseiset viisumit ovat voimassa vain muutamia kuukausia ja me me olemme menossa kyseisiin maihin vuoden 2012 kesällä. Näin ollen hankimme viisumit Kiinaan, Mongoliaan ja Venäjälle ennen paluumatkamme alkua tai paluumatkamme aikana. Allekirjoittaneella on vuoden viisumi Venäjälle, joten siinä on yksi murhe vähemmän.


Viisumivinkkinä seuraava, eli Amerikan dollarit ovat käypää valuuttaa jokaisen viisumin kohdalla. Useasti viisumi on mahdollista ostaa myös paikallisella valuutalla, mutta kurssi voi olla huonompi. Jossain paikoissa on mahdollista maksaa viisumi myös esimerkiksi euroilla (yleensä turistipaikoissa, kuten Balilla). Eli dollareita kannattaa olla aina mukana ja mieluusti pieniä seteleitä ja tasaraha! Lompakkoon kannattaa ottaa myös passikuvia mukaan, sillä niitä tarvitsee tiettyjen maiden viisumia hankkiessa.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Pelkkä menolippu

Sijainti: Tampere, Suomi
Matka-tj:n ollessa riittävän vähän, on hyvä aika korkata tämä kyseinen blogi, joka siis toimii seikkailujemme aikana parhaana tiedonvälityskanavana. Pääasiassa kirjoitamme siitä millaista on elää Aasiassa, erityisesti Malesiassa. Lisäksi blogiin tulee tarinaa niistä kaikista paikoista, joissa tämän seikkailumme aikana käymme. Blogiin ilmestyy tekstiä, sekä kuvia ja esimerkiksi tämän tapaista taustadataa, joka löytyy myös tuosta oikealla olevasta "materiaalit" kohdasta.

Mutta joo, itse ajatus vaihto-opiskelusta heräsi jo vuosia sitten. Sekä J:n ja W:n kohdalla ideaali vaihtopaikka oli sellainen, joka on mahdollisimman kaukana Suomesta. Myöskään mahdollinen trooppinen ilmasto ei olisi pahitteeksi... Useiden benchmarkkausten jälkeen parhaaksi paikaksi valikoitui Malesia ja Penang. Aasia nyt on muutenkin mielenkiintoinen alue aina kulttuurista lähtien, puhumattakaan Aasian nykytilasta, jota kuvaa hyvin seuraava artikkeli; "Aasia vetää maailman talouskasvua". On siistiä päästä asumaan maanosaan, joka on aluetieteen näkökulmasta todella mielenkiintoinen. Ehkäpä matkalta tarttuu mukaan myös gradumatskua.

Vaihtoyliopistomme on USM, Universiti Sains Malaysia, joka sijaitsee Luoteis-Malesiassa Penangin saarella. Kevätlukukausi alkaa helmikuussa ja loppuu kesäkuun lopulla.

Olemme J:n kanssa suunnitelleet reissuamme jo useiden kuukausien ajan ja seuraavanlaiset pläänit on jo isketty lukkoon: Lentomme kohti Aasiaa lähtee Helsingistä 13.12.2011 tiistaina. Lufthansan tarjouksen turvin menemme Helsingistä Frankfurtiin, jossa nousemme maailman suurimman lentokoneen Airbus A380 kyytiin. Rolls-Roycen moottorit vievät meidät Singaporeen, jonne saavumme 14.12. Lufthansan tarjous sisälsi meno-paluu lennot hintaan 500 euroa per naama. Vietämme Singaporessa kolme yötä, jonka jälkeen lennämme Saigoniin, Vietnamiin. Tarkoituksenamme on matkustaa maata pitkin Penangin saarelle. Luultavasti käymme ainakin Vietnamin Dao Phu Quoc saarella, Kambodzan rannikolla Kepissä sekä  Sihanoukvillessä, Kambodzan pääkaupungissa Phnom Penhissä, Choeung Ekin kuoleman kentillä sekä Angkorissa. Thaimaan puolella käymme ainakin pääkaupungissa Bangkokissa katsomassa tulvia. Muihin paikkoihin mennään fiiliksen mukaan. Vietämme joulun Kambodzan palmujen alla ja vuoden vaihtumista juhlimme Thaimaan palmujen alla.

Saavumme noin tammikuun 5. päivä Penangille, josta etsimme kämpän. Tutustumme noin viikon ajan tulevaan kotisaareemme ja tammikuun 12. päivä matkaamme Singaporeen, josta lennämme Angeles Cityyn Filippiineille. Kyseistä kaupungista siirrymme jotenkin Filippiinien pääkaupunkiin Manilaan, josta seuraava lentomme lähtee 15. tammikuuta kohti Palawanin paratiisisaarta saapuen Puerto Princesa Cityyn. Kiertelemme saarella 10 päivän ajan ja seuraava lento on kohti Cebun paratiisisaarta samannimiseen kaupunkiin, eli Cebuun. Cebulla menee 5 päivää ja sieltä palaamme takaisin Angeles Cityyn, josta jatkolento vie meidät takaisin Singaporeen tammikuun 30. päivä. Tällaisen seikkailun jälkeen onkin sitten hyvä orientoitua alkavaan lukukauteen..

Näiden juttujen lisäksi ostimme liput Malesian GP-kisoihin! Kisat ajetaan Sepangin radalla Kuala Lumpurin lähellä 23.-25.3 ja istumapaikat hankittiin pääsuoralta. Vielä kun Kimi hoitaa sopimukset kuntoon ni päästään tunnustamaan väriä. Taitaa tulla ikimuistoinen synttärilahja. (Ja Kimihän tosiaan hoiti sopparit kuntoon!)

Paluumatka Suomeen tapahtuu sitten joskus, siitä infoa myöhemmin. Alustavat suunnitelmat näkyvät tuossa matkasuunnitelmassa.