perjantai 16. joulukuuta 2011

Singapore

Sijainti: Singapore
Saavuimme Singaporeen keskiviikkona 14.12.2011 klo 17 paikallista aikaa. Täällä kello on kuusi tuntia enemmän kuin Suomessa, joten tiedossa oli kovat jetlagit. Lento saapui  maailmalla mainettakin niittäneeseen Changi International Airportiin ajallaan ja kasvojamme vastaan pamahti trooppinen kuumuus. Itse jouduin passintarkastuksessa ja tullissa tiukempaan syyniin, ehkäpä siksi että taidan näyttää rikolliselta ilman hiuksia? Passintarkastaja tenttasi nimeäni useita kertoja. Tsekkasi varmaan samalla onko kohdallani hakuja. No eipä ollut, joten päästiin tullialueelle, jossa rinkkani jäi läpivalaisulaitteeseen ja kolme tullivirkailijaa alkoi tutkailemaan sen sisältöä läpivalaisukoneen kautta. Eivät vissiin löytäneet yhtään purukumia, joten pääsin jatkamaan matkaa.

Olimme varanneet Singaporen hotellin etukäteen ja sinne päästäksemme otimme kentältä taksin. Taksi maksoi 20 Singaporen dollaria, eli noin 6e per pää. Hotelli sijaitsee Geylangin kaupunginosassa noin neljän kilometrin päässä keskustasta. Varasimme hotellin Hotel  81 ketjusta Hotels.comin kautta ja hotellimme oli Hotel 81 Geylang. Yö maksoi 20€ per pää. Huoneemme oli simppeli kahdella sängyllä varustettu ilmastoitu luukku. Hotellipoika aloitti ahkerasti siivoamiset kello 3.40 aamulla ja päätti siivousurakkansa siinä kasin pintaan illalla, jolloin hän tuli tänne vaihtamaan lakanat. Toimelias kaveri tosiaan. Saimme myös ilmaisen langattoman nettiyhteyden käyttöömme.

Singaporen keskustaan pääsimme helposti metrolla, joka maksaa noin reilu 2 Singaporen dollaria per suunta Geylangista. Lipunmyyntikone sylkee vihreän kortin uumenistaan, jolla pääsee metrolaitureille. Kun matkan jälkeen tuon kortin palauttaa automaattiin, saa 1S$ pantin takaisin, eli metrolla liikkuminen on todella halpaa, helppoa, turvallista, mukavaa ja tehokasta. Metroa ei oikeastaan koskaan tarvinnut odottaa minuuttia kauempaa. Singapore on aika länsimaalainen valtio, joten suurta kulttuurishokkia emme ole vielä kokeneet. Kyseinen kaupunki sopi tästä syystä loistavasti meidän ensimmäiseksi etapiksemme.

Singaporen keskusta on täynnä korkeita pilvenpiirtäjiä, tsekatkaa kuvat! Valkokauluspaitajengi painaa kymmenen  tunnin duunipäivää pilvenpiirtäjissä. Keskustassa on paljon turisteja, pääosin aasialaisia ja muutamia länkkäreitäkin näkyi. Länkkärit olivat pääosin 50-60v perheellisiä brittejä tai jenkkejä. Kaupungin keskusta on täynnä ostoskeskuksia ja käytännössä ihmiset kävelevät maan alla olevissa ilmastoiduissa käytävissä, jotka yhdistävät ostoskeskukset sekä metroasemat keskenään. Näiden käytävien varrella on todella paljon erilaisia laatuliikkeitä.


Öinen keskusta

Laatuliikkeiden vastapainoksi kannattaa katsastaa Chinatownin pöhinä. Alue kuhisee pieniä ja sekavan oloisia kauppoja, vierekkäin voi löytää jalkahierontamestan, tatuointiliikkeen sekä matkatoimiston. Chinatownissa myydään erityisesti yllätys yllätys kiinalaisia tuotteita, aina lääkkeistä vaatteisiin. Tällä hetkellä toppatakit ja talvivaatteet ovat kovassa suosiossa. Itse nappasin mukaani uberhienon repun ja J shoppasi sukat. Huomionarvoista on todellakin se, että kaikkialla Singaporessa on joulualet tällä hetkellä! Näihän sen pitäisikin olla, alet ennen joulua. Chinatownissa palloilessamme eksyimme vahingossa Hawker centeriin. Se oli aivan loistava paikka. Nautimme friteerattuja (isoja) siipiä 1S$ kappalehintaan.

Paikka jossa on pakko käydä - Hawker Center

Chinatownin jälkeen hyppäsimme metroon ja menimme käymään Little Indiassa. Ulkona satoi vettä, joten palloilimme lähimpään "ostoskeskukseen" ja kohta löysimme itsemme aivan sattumalta taas Hawker centeristä. Itteä hiuko taas ni tilasin naan-leivän. 1S$ hintaan noita söisi useammankin. Little Indian jälkeen menimme metrolla takaisin Singaporen keskustaan nauttimaan öisestä kauniisti valaistusta keskustasta.

Tämän jälkeen lähdimme metrolla takaisin Geylangiin ja menimme syömään merellisen nuudelikeiton ja pääsimme myös korkkaamaan syömäpuikot, avot! Olimme käytännössä Geylangin ainoat länkkärit, joten saimme huomiota osaksemme. Palvelu kyseisessä kaupunginosassa oli todella mukavaa ja avointa. Singlishtä tosin oli välillä vaikea ymmärtää, mutta riitti kun hymyili ja nyökkäili niin kaikki olivat tyytyväisiä.

Katukeittiön nuudelimätöt

Singapore on kaikenkaikkiaan todella mielenkiintoinen ja toimiva kaupunki. Täällä kannattaa aivan ehdottomasti vierailla ja tämän lisäksi käydä keskustan ulkopuolisilla alueilla. Ihmiset ovat mukavia ja lämpimiä, tänne voisi jopa muuttaa asumaan! Kaduilta löytyy taidetta ja miljöö on hyvin miellyttävä. Jouluinen Singapore kuittaa, huomenna kohti Vietnamia ja Saigonia!

Jouluisa Singapore

Ps. ylimmässä kuvassa näkyy Marina Bayn taustalla vedessä lillumassa useita valkoisia palloja. Singaporessa aiotaan juhlia uutta vuotta raikallaasti ja kyseiset pallot valaistaan eri väreillä. Törmäsimme matkoillamme paikkaan jossa kyseisiin palloihin sai kirjoittaa uudenvuoden toiveen ja pakkohan meidän oli kirjoittaa oma toiveemme!

UV toiveemme oli vaatimaton
W:n kuvat Singaporesta

J:n kuvat Singaporesta

1 kommentti:

  1. Olipa kiva lukea ja katsoa kuvia Singaporesta.
    Ihmeellistä tämä nykytekniikka.
    Hyvää matkan jatkoa ja elämyksiä siellä kaukana maailmalla. Täällä valmistaudutaan vesisateessa jouluun.
    Terveisin Jukka ja Hilkka

    VastaaPoista