tiistai 26. kesäkuuta 2012

Opiskelu Universiti Sains Malaysiassa

Sijainti: Penang, Malesia
Opiskelu Universiti Sains Malaysiassa on täysin erilaista verrattuna siihen mihin olen Suomessa tottunut. Kummassakin maassa ja kulttuurissa on hyvät ja huonot puolensa ja asiat näyttäytyvät aina hieman eri lailla, riippuen mistä näkökulmasta niitä katsoo. Yleensä asiat hoituvat, mutta niiden selvittämiseen saattaa kulua tarpeettomasti aikaa tai ne eivät selviä koskaan. Yliopiston henkilökunta tykkää pallotella asioita toisilleen tai sitten heittää asiat byrokratiarattaiden jauhantaan, jolloin asiat eivät luultavasti koskaan selviä.

Hyvänä esimerkkinä toimii passimme. Meiltä kerättiin orientaatioviikolla passit pois opiskelijaviisumin myöntämistä varten ja sanottiin että saatte ne takaisin parin viikon päästä. Lopulta kuulimme kaverilta, joka oli kuullut kaverilta että passit voisivat olla valmiit ja ne voi hakea. Sitten tarina tarkentui että vain osan passit olivat valmiina. Saman päivän aikana vaihtariporukan facebook-ryhmään (joka toimi koko vaihtomme ajan virallisena tiedotuskanava) ilmestyi viesti että passit voi noutaa. Passien nouto ei ollutkaan niin helppo juttu, sillä meidän vaihtarien asioita hallinnoi vain yksi naishenkilö. Jos hän ei ole paikalla, niin emme voi hoitaa käytännössä mitään asioita. Kukaan muu ei siis voinut antaa meille passejamme, tai edes kertoa että onko juuri minun passini valmis vai ei. Kyseinen periaate toimi monen muunkin asian suhteen. Lopulta selvisi että vain osan passit olivat valmiit ja ne joiden passi oli vielä reissussa, niin heille ei osattu sanoa kuinka kauan he joutuvat olemaan ilman passia. Aikamääreet heittelivät parin päivän ja parin viikon välillä. Tiedotus ei siis toimi aina kunnolla ja tiedotukseen käytetään pääasiassa facebook-ryhmän seinää.

Me saimme orientaatioviikolla niin sanotut kurssitarjottimet, eli luokkahuone oli täynnä eri koulutusohjelmien lappusia. Näistä lapuista selvisi mitkä kurssit järjestetään kevätlukukautena ja milloin ne järjestetään. Meille painotettiin että kurssit pitää valita viikon kuluessa, mutta todellisuudessa kurssien kanssa pystyi leikkimään useiden viikkojen ajan ja jättämään turhat kurssit pois. Jos halusi keskeyttää kurssin niin siihenkin annettiin takaraja, mutta todellisuudessa tämä takaraja oli paljon pidemmällä kuin se takaraja, joka meille ilmoitettiin. Tietysti kurssien valitsemiseen sekä keskeyttämiseen oli omat lappuset jotka piti täyttää ja joihin piti käydä hakemassa professorien sekä dekaanien allekirjoitukset. Mutta pääsäänto on että asiat ja deadlinet saattavat muuttua aina tilanteen mukaan.

Yksi mielenkiintoinen huomio luennoilta on se, että professorit ovat erittäin vuorovaikutteisia. Kaikki professorit joiden luennoilla olin niin puhuivat hyvää englantia ja he kaikki olivat suorittaneet oman korkeakoulututkintonsa Yhdysvalloissa. Proffat haastoivat aina opiskelijoita ja heittivät pallon meille - mitä me olemme mieltä ja miksi olemme sitä mieltä. Useat paikalliset opiskelijat ovat ujoja, joten heiltä ei välttämättä pahemmin vastauksia herunut. Proffat ja erityisesti sijaiset halusivat aina käyttää hyödyksi meitä vaihtareita, sillä he pystyivät kyselemään miten joku tietty asia on meidän kotimaissamme.

Professorien filosofia tuntui rakentuvan sille, että he tiesivät mitä vaihtarit tekevät Penagilla ollessaan - matkustavat ympäri Kaakkois-Aasiaa. Kaikki proffat kehoittivat tutustumaan Kaakkois-Aasiaan ja matkustamaan kun siihen on niin hyvä mahdollisuus, mutta samalla he asettivat rajat ja poissaolojen määrän. Tosin näitä poissaoloja ei pahemmin valvottu ja jos valvottiin niin riitti että sanoi proffalle ettei pääse ensi viikolla luennolle, sillä on reissussa, tai sitten pisti sähköpostilla tiedon.

Otin kolme kurssia, jokainen arvoltaan 4 opintopistettä, jotka vastaavat noin 15 opintopistettä kun ne muutetaan Tampereen yliopiston opintorekisteriin. Olin jo etukäteen Suomesta käsin katsonut itseäni kiinnostavat kurssit ja valitsin kurssini niiden joukosta. Tarkoituksenani oli myös valita kurssit niin, että ne olisivat peräkkäisinä päivinä. Valitsin kurssini sosiaalitieteistä, joka käytännössä on sitä samaa aihepiiriä, mitä opiskelen Suomessa. 

Ensimmäinen kurssini on Economic Transformation of Southeast Asia, jonka näkökulmana on Kaakkois-Aasian talous yhteiskuntatieteiden näkökulmasta tarkasteltuna. Tämä kurssi on itselle keskivaikea, sillä en ole koskaan käynyt talousaiheisia kursseja, eikä talous pahemmin kiinnosta. Kurssin aikana käydään läpi eri Kaakkois-Aasian maita taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta aspektista käsin. Voisi todeta että kurssi on yleissivistävä. Professori on ollut melkein puolet luennoistaan pois ja välillä häntä on tuurannut sijainen. Kurssia varten piti kirjottaa 10 sivun essee ja tehdä tentti.

Toinen kurssini on Globalization, Cyber Culture and Future Studies. Kyseessä on siis kurssi, joka käsittelee globalisaatiota, kyberkulttuuria sekä tulevaisuuden tutkimista. Itselleni tämä oli todella helppo kurssi, sillä nämä asiat ja niiden ymmärtäminen sisältyy omiin opintoihini Suomessa. Mielenkiintoisen tästä kurssista teki se, että kyseiset asiat käsiteltiin Aasian näkökulmasta. Professori peruutti luentonsa pari kertaa, eli ei vain ilmaantunut paikalle. Kurssiin sisältyi esitelmä, joka pidettiin ryhmässä, blogitekstin ylläpitämistä sekä tentti.

Kolmas kurssini on Malaysian Studies, eli Malesian opinnot. Luulin että tällä kurssilla esitellään Malesiaa, sen historiaa ja muita mielenkiintoisia asioita, mutta paskat. Kurssin professori oli kriminologi, joten koko kurssi pyöri kyseisen aihepiirin ympärille. Itsemurhat, lait, korruptio, kuolemantuomiot, rangaistukset jne. olivat kurssin aihepiireinä. Tässä olisi voinut olla äärimmäisen mielenkiintoinen kurssi, mutta nyt se oli pilattu. Kurssiin sisältyi esseen kirjoittaminen, välitentti sekä tentti. Itse kurssi oli suhteellisen helppo. Professori oli loppuvaiheessa usein pois ja häntä tuurasivat sijaiset.

Kevätlukukausi kestää helmikuusta kesäkuun loppuun. Kurssit alkoivat helmikuun puolivälissä ja huhtikuussa oli viikon tauko. Kesäkuun alussa oli taas viikon tauko ennen tenttiviikkoja ja loput kesäkuusta oli varattu tenteille. Tämä on järjetön systeemi, sillä itselle sattui tentit toiselle ja neljännelle päivälle ja sitten olikin kahden viikon tauko ennen seuraavaa tenttiä, joka on viimeisenä mahdollisena päivänä, juuri päivää ennen paluumatkan alkua. Tätä kyseistä tentin päivää ei pystytty muuttamaan, sillä kukaan yliopiston henkilökunnasta ei oikein voinut (lue halunnut) muuttaa tätä päivää. 

Koko kevätlukukauteni rakentui näiden kolmen kurssin varaan ja opintoja oli keskiviikkoisin ja torstaisin, joten vietin aina viiden päivän viikonloppuja ja yleensä reissun merkeissä. Tästä päästään siihen seuraavaan ja tärkeimpään asiaan, eli en tullut Malesiaan paikallisen yliopiston ja opetuksen tason takia, vaan oman elämäni takia. Tiesin jo tänne hakiessani että opetuksen taso ei ole huima ja kun haluan opiskella kunnolla niin teen sen Suomessa. Tulin tänne hakemaan elämää suurempia kokemuksia, joita olen saanut todella paljon. Eläminen islamilaisessa maassa viiden kuukauden ajan, useiden eri uskontojen ja kulttuurien näkeminen ja niihin tutustuminen sekä ylipäätänsä tämä elämä jota olen elänyt täällä, on ollut täysin erilaista mihin olen tottunut Suomessa, niin hyvässä kuin pahassakin. Tämä koko opiskelu on ollut erittäin kasvattava kokemus, joka auttaa ymmärtämään ympärillä olevaa maailmaa paljon paremmin. Eikä sekään ole mikään huono asia näin tulevia työnäkymiä ajatellen, että olen asunut täällä ja reissannut ympäri Kaakkois-Aasiaa.

Jos siis haluat oikeasti opiskella, niin etsi opinahjosi vaikka Euroopasta. Jos haluat nähdä maailma, täysin erilaisia kulttuureita ja uskontoja sekä elää ympäristössä joka eroaa Suomesta kuin yö päivästä niin Penang ei ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto. Jos olet sellainen ihminen joka ei kestä sitä, että asiat eivät hoidu jämptisti ja ajallaan, niin Penangille ei kannata tulla.

Non scholae, sed vitae discimus. Ei koulua vaan elämää varten. Penang kuittaa, on ollut mahtavat viisi kuukautta, mutta kaikki päättyy aikanaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti