Paratiisisaaret Bali & Gili Trawangan & Gili Air

Johan tätä oli odotettukin, eli edessä odotti kevätloma! Viikon mittainen tauko mahdollisti sen, että nyt pystyi ottamaan suunnaksi vähän kaukaisemman matkakohteen. Kohteeksi valikoitui lopulta Indonesiassa sijaitsevat paratiisisaaret Bali sekä Gilit. Matkaseurueemme koostui allekirjoittaneen lisäksi aikaisemmiltakin reissuilta tutuiksi tulleista herra JT:stä sekä herra A:sta. Lisäksi muutama muukin vaihtari oli ottanut kyseiset saaret matkakohteekseen, mutta he matkustivat omissa porukoissaan.

Olimme reissun päällä 6.-17.4, eli melkeinpä kaksi viikkoa. Silti aika kului liiankin nopeasti.. Meillä oli lento Penangilta Kuala Lumpuriin puolilta päivin ja jatkolento Kuala Lumpurista Balille iltapäivästä ja Balille saavuimme illansuussa. Kaikki lennot otimme Airasialta, joka tässä tapauksessa ei ollutkaan halvin vaihtoehto! Malaysia Airlanesilta olisi saanut kyseiset lennot useita kymmeniä euroja halvemmalla. Airasian neljä lentoa maksoivat yhteensä noin 240 euroa. Tosiaan lentomatkustaminen ei ole täälläkään päin maailmaa superhalpaa, jollei varaa lentojaan sopivan ajoissa, tai jollei löydy hyvää tarjousta. Mutta tämäpä ei meitä haitannut, sillä olimme taas pitkästä aikaa miljonäärejä, sillä jokaisen lompakko piti sisällään pari milliä rupioita. Kurssihan on se tuttu, eli yksi euro on reilu 12 000 rupiaa.

Auringonlasku Balilla

Olin soittanut perjantai aamuksi paikallisen taksiyrittäjän noutamaan matkaseurueemme Sunnyvillestä. Taksiin meitä nousi kuitenkin vain minä ja herra A, sillä herra JT päätti nukkua vähän pidempään. Lentokentän check-in tiskillä ollessani ja noin kahdeksaa puhelua myöhemmin herra JT soitti takaisin ja kertoi heränneensä. Soitin hänelle taksin ja kohtahan herra saapuikin jo lentokentälle juuri sopivasti boardingin alkaessa. Matkaseurueemme oli vihdoin kasassa ja reissumme pääsi alkamaan. Kuala Lumpurin lentokentällä törmäsimme herra JT:n heimoveljeen, eli ihka aitoon tamperelaiseen teekkariin, joka oli myös lähtenyt talvea pakoon tänne Aasian lämpöön.


Bali I

Lento kesti kolmisen tuntia ja saavuimme Denpasarin lentokentälle. Kentän nimi on harhaanjohtava, sillä itse kentältä Denpasarin kaupunkiin on useita kymmeniä kilometrejä matkaa. Mutta joka tapauksessa olin astunut eteläiselle pallonpuoliskolle ensimmäistä kertaa elämässäni. Se että pyöriikö vesi pöntössä ns. väärään suuntaan, selviää myöhemmin.

Maahantulomuodollisuudet käsittivät lentokoneessa täytettävän maahantulo- ja maastapoistumiskortit sekä kentältä ostettavan 30 päivän viisumin hintaan 25 us-dollaria. Pienenä huomautuksena että kyseinen viisumi oli paljon rumempi ja pienempi kuin se viisumi jonka sain Medanista Lake Toban reissulta. Viisumin pystyi maksamaan useilla eri valuutoilla, esimerkiksi euroilla sekä rupioilla.

Ensimmäinen etappimme käsitti Balilla Kutan turistialueen, tarkalleen ottaen Kuta Beachin. Kuta sijaitsee lähellä lentokenttää, kentän pohjoispuolella. Lentokentältä nappasimme "taksin" kohti Kuta Beachia. Kuvio oli tuttu, sillä heti lentokentän ovista ulos astuttuamme kymmenpäinen taksikuskien lauma haistoi tuoreet rupiat lompakoissamme ja hehän kävivät heti ehdottelemaan kyytiä oikein hyvään hintaan, joka oli yhteensä kolmelta tyypiltä 150 000 rupiaa. Tämähän on aivan ryöstöhinta muutaman kilometrin matkasta, joten jatkoimme kävelyä kohti parkkialuetta, josta löytyi "taksi", joka heitti meidät halpamajoituksistaan tunnetulle Poppies Lane 1 kadulle hintaan 75 000 rupiaa.

Kuta

Käännyimme melkein heti kadulle päästyämme pienelle sivukadulle, josta lopulta löytyi useita halpamajoituksia. Löysimme lopulta New Arena nimisen tyyriin näköisen hotellin, joka olikin yllättäen suhteellisen halpa. Yksi yö kolmen hengen huoneessa maksoi 300 000 rupiaa, eli 100 000 rupiaa per naama (8 euroa). Hotellilla oli oma uima-allas, mutta se ei meitä paljoa kiinnostanut, sillä suuntasimme seuraavana aamuna suoraan Kuta Beachille ihmettelemään suuria aaltoja. Balin sanotaan olevan surffareiden mekka ja tässä taitaa myös piillä totuus, sillä surffareita oli paljon. Poikien kanssa kateltiin ku kolme nuorta tyttöä olivat paikallisten surffariopettajien käsittelyssä rannalla. Opetuksesta ei ollut tietoakaan, sillä paikalliset pojat keskittyivät enemmän kopeloimaan tyttöjä ja muun muassa tanssivat lyhyet valssit tyttöjen kanssa. Meitä ei valssit tai surffariopettajien kopeloinnit kiinnostaneet, joten päätimme herra A:n käydä vuokraamassa laudat ja oppia empirian kautta.

Punainen lippu ja surffarit

Kaverukset

Lautoja vuokrataan kaikkialla ja herra A:n kanssa sovimme hienon taktiikan: veimme kaikki ylimääräiset tavarat hotellihuoneeseen ja palasimme takaisin ainostaan uimavermeissä sekä 65 000 rupiaa taskussa. Ei mennyt aikaakaan kuin saimme itsellemme diilin ja kaksi aloittelijoitten surffilautaa tunniksi käyttöön. Tosiaan ensimmäinen tarjous oli 150 000 per lauta per tunti, eli tinkivaraa oli taas vaihteeksi paljon. Surffaaminen sujui yllättävän hyvin, sillä pääsin laudan päälle melko helposti, jopa pystyyn saakka ja jopa eteenpäin aallon harjalla. Taisinpa päästä kerran eteenpäin jopa reilu kymmenen metriä, mutta sitten aallot imaisivat allekirjottaneen syövereihinsä. Kokemuksena surffaus oli aivan mahtava ja onnistumisen tunne palkitsi väsyneen surffarin. Laudan kanssa jaksoi leikkiä tunnin verran, jonka jälkeen oli aivan kuollut olo. Isot aallot mahdollistivat sen että aaltojen päälle pääsi ratsastamaan suhteellisen helposti, mutta jos tasapaino petti niin sitten tultiin alas ja kovaa. Toisena päivänä ohjelmamme koostui samoista asioista, eli rannalla löhöilystä ja surffailusta. Myös herra JT tuli surffaamaan ja otimme kaksi lautaa kahdeksi tunniksi. Kuta Beachin ranta soveltui surffaamisen todella hyvin, sillä ranta oli matala ja hiekkapohjainen, mutta valitettavan roskainen. Summa summarum: Rasti ruutuun sillä olen surffannut Balilla [x]

Kuta Beach

Balista voisi todeta että siinä on paljon samankaltaisuuksia Thaimaan Pattayan kanssa. Suurimpana erona on se, että kännisten brittien tilalla on kännisiä australialaisia. Meininki on muuten aikalailla sama. Aurinkolaseja, paitoja, rättejä yms. myydään joka nurkan takana ja ihmiset tyrkyttävät tavaroita kaikkialla. Rannalla ei saa olla montaa minuuttia ilman että joku tulee kaupittelemaan jotain. Itse sain kerran kauppiaan kirouksen ylleni, sillä hän ei tainnut tykätä hintatarjouksestani. Kaveri kävi sähisemään ja sihisemään hävyttömyyksiä, joten kaupantekomme loppui siihen. Harmi että Kuta on muuttunut tällaiseksi turistimekaksi. Mutta asioilla on myös hyvät puolensa, sillä siellä missä on ihmisiä niin on myös paljon erikoiskauppoja. Poppies Lane 2 kadulta löytyy Ticket To The Moonin myymälä. Kyseisellä firmalla on Balilla tehdas, jossa he tekevät muun muassa laskuvarjokankaasta riippumattoja, eli hammockeja. Yhden hengen riippumatolla on hintaa 25 euroa. No tottakai ostin itselleni yhden laatu hammockin, sillä herra JT oli ostanut itselleen saman firman tuotoksen Kuala Lumpurista ja tarkoituksenamme oli ottaa hammockeistamme täydet 100% irti Gileillä.

Kahden yön jälkeen lähdimme herra JT:n ystävän luokse, joka asusteli Kerobokanin alueella Kutasta pohjoiseen. Hän sekä viisi muuta suomalaista vaihtarityttöä asuivat omassa huvilassa, josta löytyi pari rakennusta, uima-allas, isohko piha sekä henkilökuntaa. Nämä reippaat pojat vartioivat huvilaa, sekä hoitivat tilusta kastelemalla pihaa, pesemällä tiskejä sekä petaamalla sängyt. Saimme viettää kaksi yötä huvilan vierashuoneessa ja tästä suuri kiitos emännillemme! Asuakko huvilassa Balilla vai kerrostalossa Penangilla, hmm....

Kerobokanista lähdimme kukonlaulun aikaan kohti Badangbain rannikkokaupunkia. Maksoimme taksikyydista 100 000 rupiaa per pää. Kyyti kesti noin 1,5 tuntia ja saavuimme aamu kahdeksan jälkeen satamaan. Tarkoituksenamme oli ottaa pikavene kohti Gilejä. Valitsimme Badangbain sataman, sillä sieltä on lyhyempi matka Gileille meritse, toisin kuin Kutan lähellä olevasta satamasta. Satamaan saavuttuamme meitä odotti taas tuttu näky, sillä eri firmojen edustajat tulivat tarjoamaan huippuhyvää kyytiä Gileille ja huippuhintaan. Tietysti vene lähtisi kymmenen minuutin kuluttua, joten meillä olisi kiire ostaa ja maksaa matkat, jotta ehtisimme päivän ainoaan veneeseen! Laskin rinkan maahan ja lähdin kävelemään satama-alueelle. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt yhtään "virallista" lipunmyyntipistettä. Autolautalla pääsisi Lombokin (saari Balin itäpuolella) kautta Gileille, mutta matka kestää noin yhdeksän tuntia. Siispä edessä oli taas neuvottelut meno-paluulipusta pikaveneellä Gileille ja takaisin Balille. Lähtöhinta yhteen suuntaan oli suolaiset 660 000 rupiaa ja lopulta maksoimme 700 000 meno-paluusta per pää. Kyseessä on todella suolainen hinta noin lyhyestä matkasta, mutta kovin paljoa halvemmalla ei pikaveneen kyytiin pääse. Huhut kertoivat että kyseisen meno-paluun voisi saada 600 000 rupian hintaan ja jotkut ovat joutuneet maksamaan siitä jopa 1 000 000 rupiaa. Jouduimme odottelemaan lautan lähtöä yli tunnin verran ja lopulta matkamme kohti Gili Trawangan paratiisisaarta pääsi alkamaan.

Gilit koostuvat kolmesta saaresta, jotka siis sijaitsevat Balin ja Lombokin saarien "välissä", lähellä Lombokin rannikkoa. Jokaisen näistä saarista voi kävellä ympäri rantaviivaa pitkin, sillä ne eivät ole kovin suuria. Tästä tulee myös saarten nimi, sillä Gili tarkoittaa pieniä saaria Sasakin kielellä. Yhteistä näille saarille on myös se, että kaikki moottoriliikenne on saarilla kiellettyä ja siirtymistavat saaren sisällä pitävät sisällään joko apostolikyydin, polkupyöräilyn tai hevosvankkurit. Saarten välillä pääsee kulkemaan veneillä, joko julkisella kyydillä tai privaattiveneellä. Vaikka saarten välimatka toisistaan on lyhyt, niin silti saarelta toiselle ei kannata uida, sillä virtaus saarten välillä on todella voimakas. Virtauksen huomasi heti kun snorklaili vähän kauempana rannasta. Yleisenä huomiona Gilin saarista on se, että majoitus kannattaa hankkia rannalta eikä sisämaasta! On aivan turha säästää paria euroa majoituksessa ja mennä tämän takia sisämaahan, sillä sisämaan bungalowssa on aivan helvetin kuuma. Ilma ei vaihdu ollenkaan, sillä merituuli ei yllä sisämaahan asti.

Gili Trawangan

Balin hälinän jälkeen astuminen Gili Trawanganin, eli Gili T:n rannalle tuntui ihmeelliseltä. Tämä ihmeellisyys johtui siitä, että rauhallisuus paistoi koko paikasta läpi. Missään ei pärissyt minkäänlainen moottori, kanat ja vuohet juoksentelivat ympäriinsä ja kenelläkään ei ollut kiire minnekkään. Kaikki vain ottivat rennosti. Kyseinen määritelmä on jo suhteellisen lähellä paratiisin määritelmää. Menimme ensimmäiseksi yöksi hieman rannalta pois sisämaan suuntaan, jossa meillä oli 200 000 rupian kämppä. Päätimme vaihtaa kämppämme ensimmäisen yön jälkeen, sillä kyseinen asunto oli todella kuuma. Seuraavana päivänä löysimme rannalta kämpän, joka piti sisällään suuren parvekkeen merinäköalalla. Maksoimme tästä 300 000 rupiaa per yöltä ja hintaan sisältyi jopa aamupala suoraan parvekkeelle tarjoiltuna. Parvekkeelle mahtui parikin riippumattoa, joten herra JT:n kanssa vietimme useita tunteja vain makoillen riippumatossa ja kuunnellen meren rauhallista kuohuntaa. Yöllä merituuli viilensi kämppää mukavasti.

Rantakatu

Parvekenäkymä

Lounaalla

Herra A suoritti täällä sukelluskurssin, joka kesti kolme päivää. Näin ollen olimme Gili T:llä yhteensä neljä yötä. Herra A seikkaili pääosin päivät sukellellen, joten herra JT:n kanssa tutuistuimme saareen ja päätimme ottaa rennosti. Jokaisen päivän missiona oli löytää täydellinen paikka riippumatolle. Yhtenä päivänä vuokrasimme polkupyörät ja poljimme, mitä nyt hiekkateillä pystyi, saaren ympäri. Spottasimme saaren luoteisrannikolta aivan loistavan paikan riippumatoillemme ja niinkuin arvata saattaa, vietimme useita tunteja vain makoillen riippumatoissamme tässä hiekkasärkän takana, rannalla jossa ei muita ihmisiä näkynyt. Saaren muut aktiviteetit olivat rannalla makoilu sekä snorklaus. Snorklausmestana Gili T on todella hyvä, sillä vesi on erittäin kirkasta ja saaren rannikolta löytää useita erilaisia snorklauspaikkoja. Koko Aasian reissun paras snorklailukokemus tapahtui täällä, kun sattumoisin törmäsin todella isoon merikilpikonnaan, joka uiskenteli yksinään herrasmiesmäisen rauhallisesti ympäriinsä. Kaveri ei paljoa välittänyt vaikka liityin seurueeseen.

Gili T on kolmesta saaresta kaikista turistipitoisin. Tällä saarella on myös kaikista eniten meininkiä, eli ne jotka etsivät iltaelämää niin Gili T on heidän kohteensa. Kyseessä on myös maailman pienin saari, jossa sijaitsee Irkkupubi. Ne jotka etsivät sitä kuuluisaa omaa rauhaa niin Gili T kannattaa käydä katsastamassa sillä länsirannikolla on vielä paikkoja johon ei ole rakennettu mitään. Suosittelen kuitenkin käymistä muilla Gilin saarilla, sillä Gili Airilla meininki oli todella rauhaisa. Valitettavasti emme käyneet keskimmäisellä Gili Menolla, sillä missasimme julkisen aamuveneen ja privaveneen hinta oli sen verta suolainen, että päätimme jättää kyseisen saaren väliin.

Auringonlasku riippumatosta tarkasteltuna

Gili T:llä ollessamme niskaamme puski myös tsunamivaroitus, sillä Intian valtameressä Sumatran länsipuolella sattui vedenalainen maanjäristys. Intian valtameri ulottuu aina Balin länsirannikolle saakka ja Gilin saaret sijaitsevat Balin "takana". Onneksi kuitenkaan tsunamia ei syntynyt, vaikka talot olivat tärisseet Penangilla saakka. Gilit eivät ole paras paikka olla tsunamin sattuessa, sillä Gilien korkein kohta on Gili T saarella ja se ole kovin montaa metriä merenpinnan yläpuolella. Onni onnettomuudessa. Gili T:llä tsunamivaroitus ei näkynyt oikeastaan mitenkään katukuvassa. Siitä tuli illan suurin puheenaihe, mutta eipä juuri muuta.


Gili Air

Lähdimme yhdeksi yöksi Gili Airille. Se on Gilin saarista lähinnä Lombokia. Gili Air on näistä saarista eniten paikallisten suosiossa, sillä ihmiset tulevat Lombokista Airille lomailemaan. Lisäksi Airilla oli paljon lapsiperheitä ja meno oli paljon rennompi ja kiireettömämpi kuin Gili T:llä. Päädyimme todella hikiseen majoitukseen saaren sisämaahan, sillä ajattelimme että kyllähän yhden yön voi nyt olla missä vaan. Hintaa majoituksella oli vain 120 000 rupiaa yöltä, eli kolme euroa per pää. Saimme bungkalown jonka seinillä kipittelivät isoimmat koskaan näkemäni geckot. Niillä siis oli ruokaa riittänyt.

Rantakatu

Korallisaari

Gili Airilla päivän aktiviteetti koostui saaren ympäri kävelystä rantaviivaa pitkin ja missiona oli tottakai etsiä ihanteellinen riippumattopaikka. Rannoilla oli todella paljon korallin jämiä, paljon enemmän kuin Gili T:llä, joten välillä piti aina pistää släpärit jalkaan. Saaren pohjoisosassa rannan tuntumassa oli korallin jämistä muodostunut isohko saari, jolle pääsi kahlaamaan. Saaren rantavedessä asusteli myös vesikäärme, joka paistatteli päivää matalassa vedessä. Lisäksi otin vahingossa mukaani parin merihirviön kodin ja nämähän eivät siitä tykänneet ja napauttivat saksillaan sormilleni.

Merihirviö

Viimeinen ilta Gileillä, edustalla Gili T

Bali II

Pikaveneemme poimi meidät Gili Airilta kyytiin ja veneen nokka suuntasi kohti Balia. Balilla palasimme takaisin Badangbaihin, josta hyppäsimme minibussiin, joka kyyditti meidät Kutan Poppies Line 1 kadulle hintaan 50 000 per pää. Menimme samaan hyväksi todettuun hotelliin kahdeksi yöksi. Loppuaika Balilla kului orastavan flunssan kourissa, samoin kuin herra JT:n osalta, joten retki saaren eteläosaan jäi odottamaan seuraavaa kertaa.

Muistutuksena kaikille; kuten Medanin lentokentällä, myös Denpasarin lentokentällä peritään terminaalimaksu, joka maksetaan siinä vaiheessa kun siirrytään lähtevien lentojen aulaan. Denpasarin kentällä tuo maksu ulkomaanlentojen kohdalla oli 150 000 rupiaa per pää (tuplat Medanin hinnasta) ja maksu maksetaan käteisellä. Jollei maksua maksa tai pysty maksamaan, tarkoittaa se sitä ettei ole asiaa lennolle.

Tiistaina odotti karu paluu arkeen ja paluu Penangille. Aika oli mennyt todella nopeasti ja olin taas useita kokemuksia rikkaampana takaisin Penangilla. Nyt jo muistelen aikaani näillä paratiisisaarilla ja tunnen kaipuuta takaisin, erityisesti Gileille. Niin ja ei se vesi pyörinyt pöntössä ns. siihen väärään suuntaan. Pitää siis mennä Australiaan kokeilemaan.

W:n kuvat Balilta

W:n kuvat Gili Trawangalta

W:n kuvat Gili Airilta