keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Sri Lanka

Sijainti: Colombo, Sri Lanka
Lapsuudestani asti yhtenä unelmanani on ollut päästä käymään Sri Lankassa. En tiedä mistä tämä juontaa juurensa, mutta noin kaksikymmentä vuotta sitten tehty unelma osottautui odottamisen arvoiseksi. Vietin Sri Lankassa yhteensä kymmenen yötä ja olin reissun päällä 10.-21.5.2012. Tämä reissu oli myös täysin erilainen verrattuna mihinkään aikaisempaan reissuun, sillä lähdin matkalle yksin. Lähdin Penangilta torstaina viimeisellä lennolla kohti Kuala Lumpurin LCCT lentokenttää. Vietin kentällä yön ja aamulla kuuden jälkeen nousin lentokoneeseen, jonka määränpäänä oli Colombon lentokenttä.

Sri Lankan rupioiden kanssa oli ongelmia jo Penangilla, sillä rahanvaihtajilla ei ollut kyseisen maan rupioita, joten päätin vaihtaa valuuttaa vasta LCCT kentällä. Kyseisellä kentällä oli kuitenkin täysin kusetuskurssit, sillä 1000 Malesian ringitillä pitää saada reilu 41 000 Sri Lankan rupiaa, mutta kentällä jokaisessa rahanvaihtopisteessä tarjottiin vaihdossa 26 000 rupiaa. Saavuin lopulta Sri Lankaan ilman paikallista valuuttaa ja vaihdoin tuloaulan rahanvaihtopisteessä ringitit rupioiksi. Ensimmäisessä rahanvaihtopisteessä tarjottiin 34 000 rupiaa ja seuraavassa 40 000. Jälkimmäinen oli tarpeeksi lähellä oikeata kurssia, joten hyväksyin sen. Euroiksi muutettuna 1 euro on 165 rupiaa ja 1000 rupiaa on vähän reilu 6 euroa.

En tiedä johtuuko seuraava asia siitä että olin matkassa yksin vai srilankalaisten luonteesta, mutta todella moni tuli juttelemaan. Erityisesti ruokapaikoissa joku henkilökuntaan kuuluva tuli juttelemaan ja kyselemään mitä erilaisimmista asioista. Vaikka osa heistä ei osannut juurikaan englantia, niin juttua tuli silti paljon ja yritys kommunikoida oli kova. Yleisin kysymys oli silti se, että olenko naimisissa. Seuraava kysymys kuului että miksi en ole naimisissa, sillä srilankalaiset miehet menevät naimisiin 23-25 vuoden ikäisinä. Kysymyspatteri yleensä jatkui monen kysymyksen verran ja suurin osa paikallisista halusi kuulla millaista elämä on Sri Lankan ulkopuolella. Srilankalaiset ovat köyhiä ja heillä ei ole varaa matkustella, joten heitä kiinnostaa se mitä muualla tapahtuu. Toteamus että olen onnekas, sillä minulla on mahdollisuus päästä matkustelemaan ja näkemään maailmaa, pisti ajattelemaan.


Colombo I

Lento Kuala Lumpurista Colomboon kesti noin kolme tuntia. Aikaerosta johtuen olin paikallista aikaa aamulla seitsemän jälkeen perillä. Colombon Bandaranaike International Airport on maan ainut kansainvälinen lentokenttä ja itseasiassa se sijaitsee lähempänä Negomboa kuin Colomboa. Täytin lentokoneessa maahantulokortin ja lentokentällä kävin ostamassa viisumin. Kyseessä on "sähköinen matkustuslupa", jonka saa hankittua itselleen etukäteen netin kautta hintaan 20$-usd tai vasta kentällä hintaan 25$-usd. Kyseinen matkustuslupa on vain paperinpala, joka näytetään tullivirkailijalle.

Tarkoituksenani oli mennä junalla Colomboon joten otin tuktukin lentokentän porttien ulkopuolelta ja suunnaksi Katunayake South juna-aseman. Tuktuk matka kustansi pitkien neuvotteluiden jälkeen 150 rupiaa. Tuktuk kuski yritti tottakai myydä matkaa tuktukin kyydissä suoraan Colomboon 1500 rupian hintaan.

Colombo

Juna-asemalla lipunmyyjä sanoi että seuraava juna kohti Colomboa lähtee kolmen tunnin päästä ja neuvoi menemään viereiselle bussipysäkille. Parin minuutin odottelun jälkeen pysäkille tuli bussi johon suurin osa pysäkillä olleista ihmisistä nousi kyytiin. Kysymys Colombo sai vastaukseksi useita pään nyökyttelyjä ja hyppäsin kyytiin. Kyyti Colomboon kustansi 50 rupiaa ja kesti noin pari tuntia. Olin sattumoisin noussut bussiin numero 187, joka kulkee Colombon ja lentokentän väliä. Bussi ajoi Colombon bussiterminaalin sekä Fort juna-aseman ohi. Itse jäin Fortin kohdalla pois kyydistä. Bussikuski yritti vanhanaikaista ja pyysi 200 rupiaa maksuksi siitä että minulla oli rinkka mukana. Nostelin hartioita ja pyörittelin päätäni tarpeeksi kauan ja lopulta kuski luovutti.

Päätin jatkaa matkaani suoraan Sri Lankan keskiosassa sijaitsevaan Kandyyn, sillä Colombossa lukemani perusteella ei ole juurikaan nähtävää. Ostin juna-asemalta kakkosluokan tiketin Kandyyn vajaan 200 rupian hintaan ja nousin junaan. Junamatka oli upea kokemus, sillä juna nousi viidakon keskellä olevia jyrkkiä vuorenrinteitä ylös, joten maisemat olivat todella hienot. Kandyyn menee pari kertaa päivässä express-junia, joissa on lasikattoisia vaunuja turisteja varten. Itse kuitenkin tyydyin paikallisjunaan, joka tarjosi todellakin paikallisen tunnelman kaupustelijoista lähtien. Karkeasti yleistäen ero kakkos- ja kolmosluokilla on se, että kolmosluokissa on tuplamäärä ihmisiä. Matka Kandyyn kesti noin neljä tuntia.


Kandy

Saavuin Kandyyn iltapäivästä ja lähdin kävelemään rinkan kanssa kohti keskustaa. Kaupunki on yllättävän iso ja matka rautatieasemalta keskustaan oli kilometrin pituinen. Kadulta tartuin sisäänheittäjän syöttiin ja hän vei minut Victory Hotelliin, jossa tinkasin huoneen itselleni hintaan 1500 rupiaa yöltä, joka on noin 9 euroa. Vietin Kandyssa vain yhden yön, sillä en keksinyt mitään järkevää tekemistä. Kandyn lähellä olisi ollut elefanttien orpokoti, mutta sinne oli sen verta matkaa, että jätin sen väliin.

Yleisesti ottaen Sri Lankan majoituksista voi todeta sen, että sana hotel tarkoittaa ruokapaikkaa, jossa on yleensä leipomo samassa. Jos haluaa etsiä majoitusta, niin pitää löytää kyltistä sana "rooms". Tietyt isot ja kalliit hotellit ovat nimeltään hotel, mutta pääosin hotel kyltin alta löytyy vain ruokaa.

Kandyn keskustaa

UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluva Kandy on Sri Lankan viimeisin kuningaskunta. Kandy on yksi tärkeimmistä paikoista buddhalaisille, sillä siellä sijaitsee Pyhän hampaan temppeli, jossa säilytetään itse Buddhan hammasta. Kyseisestä temppelistä on muodostunut buddhalaisten pyhiinvaelluskohde. Vierailin kyseissä temppelissä ja kävin katsomassa hammasta. Temppeli oli komea ja se oli ensimmäinen buddhalainen temppeli jossa olen vieraillut. Pääsymaksu temppeliin oli 1000 rupiaa. Käymisen arvoinen paikka ehdottomasti. Temppelin lisäksi kävin katsomassa kandy tanssia, joka oli pelkästään ohjelmanumero turisteille. Pääsymaksu oli 500 rupiaa ja rahan vastineeksi näki perinteisiä tansseja sekä tulishown. Mielenkiintoinen esitys, vaikka en olekkaan tanssin suurin ystävä.

Kandy tanssi

Sisällä Pyhän hampaan temppelissä



Kandy sijaitsee vajaan 500 metrin korkeudessa merenpinnasta, joten iltaisin oli jopa pikkaisen viileää. Vietin illan istuskellen Victory Hotellin ravintolassa, jota on kehuttu siitä että siellä näkee paikallisten illanviettomaneereja. Ravintolassa huomasin myös sen tosiasian että Sri Lankassa ruoka-annokset ovat 2-3 kertaa isompia kuin Kaakkois-Aasian maissa. Ruoka ei ole muutenkaan hinnalla pilattu, sillä riisi- ja nuudelimätöt maksoivat euron tai kaksi. Suositeltavia ruokajuomia ovat paikallinen tee sekä Lion olut. Valitettavasti mehuja srilankalaiset eivät osaa tehdä.

Seuraavana aamuna otin tuktukin kohti bussiasemaa ja maksoin matkasta 150 rupiaa. Sovin aluksi matkan hinnaksi 100 rupiaa, mutta tippasin kuskia 50 rupialla sillä hän vei minut juurikin sen bussin eteen jonka kyytiin halusin. Sri Lankassa bussiasemat ovat todella sekavia paikkoja. Allekirjoittanut alkoi oppia bussikuviot vasta matkan loppuvaiheessa. Seuraava etappi oli Nuwara Eliya ja matkustusvälineenä ilmastoitu pikkubussi. Kyseiset ilmastoidut pikkubussit ovat huomattamasti mukavampi tapa matkustaa kuin isot bussit, sillä pikkubussissa on vähemmän ihmisiä ja suurin osa heistä pääsee istumaan. Tosin pikkubussien tiketit ovat kaksi kertaa kalliimmat kuin isompien bussien. Bussilippu Nuwara Eliyaan maksoi reilu 200 rupiaa ja matka kesti kolmisen tuntia. Pikkubussi pujotteli teeviljelmien keskellä olevia serpeetiiniteitä pitkin kohti 2000 metrin korkeudessa sijaitsevaa Nuwaraa Eliyaa. Teeviljelmien keskellä oli useita vesiputouksia ja maisemat olivat vielä upeammat kuin junamatkalla Kandyyn. Nuwaraa lähestyttäessä alkoi tulla kylmä..


Nuwara Eliya

2000 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitseva Nuwara Eliya on Sri Lankan korkeimman vuoren "rinteellä". Kyseistä kaupunkia kutsunaan nimellä pikku-Englanti, sillä Nuwara Eliya muistuttaa Englantilaista maalaiskylää, erityisesti arkkitehtuurin saralla. Kyseinen kaupunki on myös yksi tärkeimmistä teen tuotantopaikoista Sri Lankassa.

Ilmasto Nuwarassa on täysin erilainen kuin missään niistä paikoista jossa olen käynyt. Päivällä lämpötila oli noin 20c, mutta aurinko paistoi kuten se nyt paistaa tropiikissa, eli todella lämpimästi. Yöllä elohopea laski reiluun kymmeneen asteeseen, joten jouduin pistämään farkut jalkaan viiden kuukauden tauon jälkeen. Kaikinpuolin ilma oli todella raikasta ja puhdasta. Paikalliset pistivät illaksi toppatakit ja pipat päähän ja lähtivät baanalle. Mieleen tuli mikäs muukaan kuin kesä Suomessa. Paitsi että Nuwarassa ei satanut kertaakaan.

Talo ja pubi

Nuwara Eliyan keskustaa

Bussimatkan jälkeen saavuin Nuwaran bussiasemalle, josta lähdin majapaikkaa tarjonneen kaverin mukaan. Parin minuutin kävelyn jälkeen saavuimme New Tour Inn nimiseen majapaikkaan, josta neuvottelin itselleni huoneen 1500 rupian hintaan per yö. Huoneessa oli kolme sänkyä, joten oli varaa mistä valita. Yövyin Nuwarassa kahden yön verran. Kyseinen majapaikka sijaitsi parin minuutin kävelymatkan päässä Nuwaran keskustasta sekä bussiasemasta ja se oli Victoria puiston laidalla.

Victoria puisto

Hyvää äitienpäivää

Ensimmäisenä päivänä kävelin Nuwaraa ympäri, sillä se on mukavan pieni paikka ja kaikki on kävelyetäisyyden päässä. Toisena päivänä hyppäsin paikallisbussiin ja menin Pedron teeplantaaseille. Otin siellä esittelykierroksen, joka kustansi 100 rupiaa. Kierroksen aikana tyttö tutustutti allekirjoittaneen siihen miten teetä jalostetaan tehtaassa. Kävelimme koko tehtaan läpi ja sain selvitykset mitä tehdään missäkin vaiheessa. Kierros päättyi Pedron lover's leap merkkisen teen nautiskeluun. Tämän jälkeen lähdin kävelemään Pedron teeplantaasia ympäri. Teepensaat muodostavat todella kauniin ja idyllisen maiseman ja mieleen tulee väkisin Taru sormusten herrasta tuttu Hobittila. Pedron keikan jälkeen menin paikallisbussilla takaisin bussiasemalle ja suuntasin Victoria puistoon, jossa vietin loppupäivän. Puistoon maksoi 200 rupiaa sisään ulkomaalaiselta.


Lover's Leap @ Pedro
Pedron teetilukset



Nuwarasta halusin päästä suoraan Sri Lankan etelärannikolle ja Mataran kaupunkiin, sillä se on eteläisen junaradan viimeinen pysäkki. Tarkoituksenani oli mennä Matarasta aina Colomboon saakka junalla. Majapaikasta sain tiedoksi että bussi numero 31 kulkee väliä Nuwara Eliya - Galle. Se kulkee reittiä Nuwawa Eliya - Bandarawela - Habantota - Matara - Galle. Se saapuu Nuwaran bussiasemalle klo 6.30 ja asemalla kannattaa olla ajoissa paikalla, että saa istumapaikan. Bussi lähtee klo 7.30, tai sen jälkeen...., kohti etelää. Kyseessä on seuraavanlainen keikka: iso bussi, jossa ei ole ilmastointia, matka-aika Nuwarasta Mataraan reilu seitsemän tuntia ja ensimmäinen ja ainut pysähdys neljän tunnin ajomatkan jälkeen. Bussi kiertelee kyliä läpi ja pujottelee serpentiiniteitä pitkin 2000 metrin korkeudesta takaisin meren tasolle. Välillä se pysähteli buddha-patsaan kohdalla ja apukuski kävi hakemassa patsaalta siunauksen matkaa varten. Kyseinen bussi tuli niin täyteen että ihmiset eivät mahtuneet enää edes kunnolla seisomaan käytävillä. Itse pääsin onneksi istumaan ja istuin koko matkan nätisti etupenkillä kahden papan välissä. Bussilippu Nuwarasta Mataraan kustansi 210 rupiaa. Seitsemän tuntia täpötäydessä paikallisbussissa oli kokemuksena sekä hirveä että mahtava. Bussissa ollessa muisti kuinka paljon on kaivannut sitä, että pääsee reissun päälle, kauas Penangin arjesta.


Matara

Saavuin Mataran bussiasemalle iltapäivästä ja lähdin rinkka selässä etsimään majoitusta. Löysin kymmenen minuutin jälkeen kyltin "rooms" ja saavuin sisäpihalle, jossa istuskeli papparainen tuolissa. Pappa ei pahemmin englantia puhellut, mutta pääsimme ymmärrykseen että yö maksaa 1000 rupiaa. Vietin Matarassa yhteensä yhden yön, sillä halusin jatkaa matkaa rannikkoa pitkin.

Matara on yksi Sri Lankan suurimmista kaupungeista joka, kuten suurin osa maan etelärannikkoa, tuhoutui pahoin vuoden 2004 tsunamissa. Matara oli myös ensikosketukseni Sri Lankan rannikkoon. Hiekkaranta oli suhteellisen jyrkkä ja aallot pyyhkivät rantaa voimakkaasti. Matarassa ei pahemmin muita turisteja liikkunut, sillä näin ensimmäiset länsimaalaiset turistit vasta seuraavana päivänä Mataran juna-asemalla.


Mataran keskusta, bussiasema oikealla

Matarassa on hollantilaisten rakentamana linnoitus. Se on muuttunut vuosien saatossa rauhalliseksi asuinmiljööksi. Asuintalojen lisäksi muurien sisällä oli kaupungin virastoja ja esimerkiksi eri asteisia oikeuslaitoksia. Myös joitain vanhoja rakennuksia oli jäljellä, esimerkiksi kirkkoja.

Linnoituksessa

Matarasta voisi heittää sellaisen huomion että ruoka oli todella halpaa ja annokset isoja. Jos haluaa matkustaa junalla rannikkoa pitkin esimerkiksi Colomboon tai vielä pohjoisemmaksi, niin matkaan on hyvä lähteä Matarasta, sillä silloin saa varmasti menosuuntaan päin olevan istumapaikan ikkunan vierestä. Kandyyn matkatessani istuin ns. oikealla puolella junaa, mutta en päässyt istumaan ikkunan viereen. Sri Lankassa on tapana että oli kulkuväline juna tai bussi, niin ihmiset rynnivät aivan hulluna kulkuneuvoon sisään. Heti kun juna pysähtyy asemalaiturille niin kaikki hyökkäävät ovia kohti kyynerpäät pystyssä. Nopeat syövät hitaat ja hitaat joutuvat yleensä seisomaan käytävillä.



Matarasta Colomboa kohti lähtee junia noin kolmen tunnin välein. Itse hyppäsin aamujunaan määränpäänäni Galle. Tiketti kakkosluokassa Galleen kustansi 80 rupiaa. Junalla matkustaminen voittaa bussilla matkustamisen ainakin mukavuudessa. Bussi saattaa olla nopeampi tapa päästä paikasta toiseen, mutta junassa on hyvin tilaa istua ja tuuli puhaltaa sekä viilentää mukavasti avonaisesta ikkunasta. Vanhat veturit luovat äänellaan ainutlaatuisen tunnelman.


Galle

Saavuttuani Galleen, oli siellä menossa jonkunlainen sotilaiden valmistujaisjuhla. Paraati on sotilaan juhlaa, joten jäin seuraamaan kyseistä seremoniaa. Soittokunta soitti ja uudet sotilaat jäpittivät muodostelmassa ihmisten seuratessa vierestä. Kyseinen seremonia myös tukki tien rantaan, joten jouduin heittämään vähän pitemmän lenkin, että pääsin rantabulevardille. Gallen rantaviiva koostuu isoista kivilohkareista, jotka pehmittävät aaltojen lyöntiä rantaan. Näin ollen hiekkarannasta ei ollut tietoakaan. Muistin että Gallen linnoituksessa on ranta ja lähdin kävelemään linnoitusta kohti.

Junamatka Galleen

Gallessa on suurin jäljellä oleva eurooppalaisten rakentama linnoitus Aasiassa. Hollantilaiset ovat rakentaneet kyseisen linnoituksen, joka on myös luokiteltu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Linnoitus on niin sanottu Gallen vanha kaupunki ja se edustaa siirtomaatyyliä, jossa eurooppalaisten rakennustyyli on yhdistynyt paikalliseen rakennustyyliin. Pitkän kävelymatkan jälkeen löysin linnoituksesta Thenu Rest nimisen majapaikan. Tingin taas hinnasta ja sovimme että maksan 5000 rupiaa kolmesta yöstä. Kyseistä majapaikkaa pyöritti perhe ja talon alakerta oli samalla perheen olohuone, toimisto sekä yleinen oleskelutila.

Linnoitus

Hollantilaisten kirkko

Ensimmäisenä päivänä kävelin linnoituksessa ja katselin meininkiä. Linnoituksessa on paljon vanhoja rakennuksia, kuten kirkkoja ja asuintaloja. Suurin osa majoituksista sijaitsee linnoituksen keskiosassa. Linnoituksesta on kehittynyt eräänlainen turistien bufferzone, eli siellä turistin on turvallista ja helppoa olla. Ruoka on kaksi kertaa kalliimpaa kuin muurien ulkopuolella, jokaisessa nurkassa on jalokivi-/kultakauppa ja tunnelma on erittäin eurooppalainen. Linnoituksen parasta antia on kävellä muureja pitkin koko linnoitus ympäri. Ihmiset kokoontuvat muureille erityisesti illalla katsomaan auringonlaskua. Lisäksi muureilla näkyi useita hääpareja.




Toisena päivänä kävin katsomassa linnoituksen rannan. Siellä oli pelkkiä paikallisia ja ranta oli huono. Viihdyin siellä muutaman tunnin verran. Linnoituksessa on myös toinen ranta, todella pieni sellainen. Kävin katsomassa myös sen, mutta hiekalla oli todella paljon lasinsiruja. Illalla lähdin pois bufferzonelta ja kävin kiertelemässä Gallea. Muurien ulkopuolella ruoka oli maukkaampaa ja puolet halvempaa. Heti muurien ulkopuolelta löytyi krikettikenttää, vankilaa, kaupungintaloa, kirkkoa, bussi- sekä juna-asemaa.

Muurien ulkopuolelta

Kolmanneksi päiväksi vuokrasin moottoripyörän ja lähdin ajamaan itään päin. Sri Lankan liikennekulttuuri on jostain syystä vielä pahempi kuin Kaakkois-Aasiassa ja tämän lisäksi rannikolla tuuli välillä todella kovaa, joten moottoripyörällä ajelu ei ollut niin hauska kokemus kuin olin ajatellut. Mutta moottoripyörä on siltä se paras ja helpoin tapa liikkua, koska sillä pääsee tutustumaan helposti eri paikkoihin. Pyörän vuokra oli 1000 rupiaa päivältä ja menovesi maksoi 150 rupiaa litralta. Menin heti aluksi Unawatunaan, joka on seitsemän kilometriä Gallesta itään. Kyseinen paikka on rantakohde, johon on rakentunut paljon, mutta väljästi, useita majapaikkoja rannan tuntumaan. Makoilin Unawatunan rannalla muutamien tuntien ajan ja kävin samalla etsimässä majapaikkaa pariksi yöksi. Rentoutumisen jälkeen jatkoin matkaa kohti itää, aina surffausmestana tunnettuun Weligamaan saakka.

Näkymä itään



Gallessa juttelin monen paikallisen kanssa ja kun heille selvisi että olen Suomesta, niin heidän naamallaan paistoi kiitollisuus. He kertoivat erilaisia kokemuksia tsunamista ja miten esimerkiksi Helsingin Lions Club oli auttanut tsunamissa orvoksi jääneitä lapsia tai miten ruotsalaiset olivat rakentaneet 48 uutta taloa Galleen. Eräs papparainen, jonka kanssa juttelin, pääsi muuttamaan yhteen näistä taloista. Harvoin sitä pystyy olemaan vilpittömästi yhtä ylpeä suomalaisuudestaan. Se miten muun maalaiset ovat auttaneet tsunamistä kärsineitä, on jättänyt ikuisen kiitollisuuden tunteen paikallisille.

Seuraavana aamuna hyppäsin tuktukiin, maksoin 300 rupiaa ja lähdin kohti Unawatunaa.


Unawatuna

Pieni Unawatunan kylä on "perinteinen" Aasialainen turistikohde. Siinä on paljon samaa kuin Filippiinien El Nidossa: rannalla olevat majoitukset ja ruokapaikat, pieni kylä, leppoisa tunnelma, hieno ranta, sopivasti turisteja.. Sri Lankassa sesonkiaika kestää noin joulukuusta huhtikuuhun ja tämä näkyi siinä että majapaikoissa oli tyhjää. Pääsin valitsemaan parhaat päältä ja menin Peacock nimiseen guest houseen, joka sijaitsee suoraan rannalla. Parveke merelle, rantahietikolla olevat aurinkotuolit ja ruokapöydät tarkoittivat ainoastaan sitä että nyt oli aikaa ottaa rennosti. Päivät kuluivat rannalla makoillessa ja kirjaa lukiessa. Illalla ei tarvinnut pistää edes kenkiä jalkaan, sillä piti vain astua rantahietikolle ja kävellä mieluisaan ruokapaikkaan.

Ranta ja aallokko

Parvekenäkymä

Myös Unawatunassa aallokko oli suurta, vähän samantyylistä kuin Balilla, mutta aaltoja tuli useita peräkkäin. Veden voima oli suuri ja aallot vetivät uimaria puoleensa, joten ainakaan tähän vuodenaikaan Sri Lankan etelärannikolla ei pahemmin pystynyt uimaan. Kahlaaminen on parempi termi kuvaamaan sitä mitä vedessä tapahtui. Myös snorklailu jäi haaveeksi.



Sunnuntaina parin päivän levon jälkeen lähdin kohti Colomboa ja lentokenttää. Tarkoituksenani oli mennä junalla Colomboon, mutta juna-asemalla lipunmyyjä sanoi että rata on suljettu huoltotöiden takia. En siis päässyt junalla Colomboon, vaan kävelin bussiasemalle ja hyppäsin minibussiin. Minibussissa jouduin ensimmäistä kertaa ostamaan myös rinkalleni paikkalipun, sillä se kuulemma vei lattialla ollessaan yhden henkilön paikan. Kävin apukuskin kanssa pitkän sanallisen neuvottelun siitä miten on väärin kusettaa turistia. Apukuski piti pintansa ja antoi vaihtoehdoiksi että voin joko nousta autosta ulos ja saada rahat takaisin tai maksaa paikkalipun hinnan rinkastani. Päätin jäädä kyytiin, sillä olin saanut mukavan istumapaikan ja kyse oli 1,5 euron summasta. Yksi tiketti maksoi siis 270 rupiaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt pitää periaatteesta kiinni ja nousta pois kyydistä, sillä nelisenkymmentä kilometriä ennen Colomboa auton kone leipoi kiinni ja kitkerät savut iskivät matkustamoon. Karman laki? Ei muutan kun autosta pihalle ja seuraavaan aivan täynnä olevaan minibussiin rinkan kanssa. Paikallinen nainen antoi ystävällisesti istumapaikkansa ja matka pääsi jatkumaan.


Colombo II

Saavuin Colomboon iltapäivästä ja päätin lähteä kävelemään rinkan kanssa kohti Colombon linnoitusta. Mielessäni oli myös ottaa kiertoajelu tuktukilla ympäri kaupunkia, sillä rinkan kanssa liikkuminen on hidasta. Lopulta päätin että Colombo on nähty jo toistamiseen ja kiertoajelut saavat jäädä seuraavaan kertaan. Bongasin sattumalta bussien numero 187 lähtöpaikan linnoituksesta ja hyppäsin kyytiin. Matka lentoasemalle kesti pari tuntia ja maksoi 50 rupiaa. Bussi ajoi Katunayaken bussiasemalle ja siellä piti vaihtaa ilmaiseen lentokenttäbussiin. Saavuin kentälle klo 17 ja lentoni lähti seuraavana aamuna klo 8.15. Edessä oli 15 tuntia odottelua, joka lopulta kului yllättävän nopeasti. Pistin kisakatsomon pystyyn ja katsoin lätkän mm-kisojen pronssipelin, jossa Suomi otti pataan Tsekeiltä. Saavuin lopulta seuraavana päivänä, eli maanantaina, Kuala Lumpuriin, josta menin jatkolennolla Penangille. Saavuin Penangille maanantaina klo 18, takanani 25 tuntia lentokenttäelämää.

Eräs Sri Lankan parhaista puolista on se, että siellä on mahdollisuus nähdä todella erilaisia asioita ja käydä erilaisissa paikoissa lyhyenkin reissun aikana. Rannikko tarjoaa paikkoja surffareille, auringonottajille ja rantalomaa etsiville. Maan keskiosan vuoristo tarjoaa todella upeita maisemia, raikasta ja viileää ilmaa sekä pitkän historian omaavia kaupunkeja. Sri Lankalla voisi viettää useita kuukausia, sillä nähtävää on todella paljon.

Sri Lanka on kuin sekoitus Kambodzaa ja Filippiinejä. Maassa on paljon köyhiä, ihmiset ovat mukavia ja puheliaita, flora & fauna ovat todella mahtavia, ruoka on hyvää ja halpaa sekä muutenkin maassa on todella halpa elää ja reissata. Sri Lanka on todellinen paratiisisaari, jossa tekemistä ja nähtävää riittää. Seuraavalla kerralla suuntaan ehdottomasti itärannikolle sekä saaren pohjoisosaan. Nämä alueet ovat olleet tamilisissien hallinnassa ja nyt sodan loputtua ne tarjoavat äärimmäisiä mahdollisuuksia seikkailla keskellä tuntematonta, paikoissa joissa ei muita turisteja näy.

W:n kuvat Sri Lankasta

tiistai 8. toukokuuta 2012

Moottoripyöräilijän päiväkirja: Pari viikonloppua Penangilla

Sijainti: Penang, Malesia
Kevätloman jälkeen oli aika tutustua itse kotisaareen, eli Penangiin. Paras keino tähän on ehdottomasti moottoripyörä. Penangin julkiset, eli bussiliikenne, kulkee ilman aikatauluja ja lisäksi bussit ovat yleensä täynnä ja ilmastointi puhaltaa kovalla. Busseilla liikkuminen on halpaa, mutta hidasta ja erityisen hidasta silloin jos bussia pitää vaihtaa. Lisäksi bussit lopettavat liikennöinnin illalla yhdentoista jälkeen. Bussit eivät kulje kuin tiettyjä reittejä, joten bussien lisäksi käytössä ovat tietysti taksit. Taksilla ajelu on Penagilla suhteellisen halpaa, mutta matkan hinta pitää neuvotella aina etukäteen. Lisäksi takseja on vaikea saada lennosta kiinni keskustan ulkopuolella, joten helpointa on soittaa ja tilata taksi.

Matka keskustasta Sunnyvilleen kestää bussilla puolesta tunnista tuntiin, taksilla kyseiseen matkaan menee noin parikymmentä minuuttia. Omalla moottoripyörällä tuon saman välin ajaa myös siinä parissakymmenessä minuutissa. Lisäksi moottoripyörällä voi ajaa juuri sinne minne haluaa ja milloin haluaa.

Jos haluaa vuokrapyörän, niin helpointa on mennä Sunnyvillen vartijakopille ja kysyä vuokrapyörää. Vartijat antavat pyöriä vuokraavan Famin puhelinnumeron ja neuvovat menemään E-Parkin takana sijaitsevalle korjaamolle. Vuokrapyörät maksavat 200-250RM kuussa (50.-62e). Bensiini on halpaa, sillä litra menovettä maksaa reilu 2RM.

Vuokrapyöräni Modena Kriss

Penangin saari on yllättävän iso, mutta nähtävää ei ole kovinkaan paljon. Serpentiinitiet ja vuorten yli kulkevat tiet tarjoavat tosin unohtumattoman ajokokemuksen. Saarella on suhteellisen helppo ajaa, sillä koko saaren ympäri kulkee yksi tie ja tämän lisäksi itärannikolla on useita valtaväyliä, joita pitkin pääsee suoraan niin lentokentälle kuin Georgetowniin. Lisäksi itärannikolta pääsee neljää eri reittiä länsirannikolle ja kaksi näistä reiteistä menee nätisti vuorten yli. Yleistä koko saarella on liikennevaloissa seisominen. Esimerkiksi risteys, joka on Sunnyvillen ja yliopiston välissä, on erittäin kuuluisa pitkistä valoistaan. Jos missaa omat valot niin seuraavaa vihreää valoa voi joutua odottamaan kymmenenkin minuuttia. Paikalliset mopokuskit pistävät yleensä tässä vaiheessa tupakaksi ja kaivavat kännykän taskustaan.

Vuorten keskeltä

Näkymä länsirannikolle

Georgetownissa on paljon liikennettä sekä useita yksisuuntaisia teitä. Siellä on kuitenkin helppo ajaa, sillä nopeudet eivät kasva suuriksi. Juurikin liikenneruuhkien takia moottoripyörä on todella kätevä, sillä sen avulla voi näppärästi pujotella autojen keskellä. Saaren pohjois- sekä länsiosassa liikennettä on paljon vähemmän, samoin kuin asukkaita. Pohjoisessa on Batu Feringgin turistualue, joka on kuin menisi aikamatkalle 80-luvulle. Alueelta löytyy esimerkiksi Hard Rock Cafe, mutta nähtävää ei juurikaan ole. Ranta ei ole kovin hyvässä kunnossa ja meressä on paljon meduusoja. Länsirannikolla ei törmää muihin länkkäreihin ja sieltä löytyy myös muutamia rantoja, jotka ovat paikallisten suosiossa.


Georgetown

Yhtenä hienoimpana ajokemuksena voisi pitää sitä kun olimme kavereiden kanssa ajelemassa saaren länsipuolella. Pysähdyimme tien varteen miettimään seuraavaa määränpäätä ja samalla viereemme ilmestyi parikymmenpäinen Vespa-jengi. Pojat ajelivat 50- ja 60-luvun äärettömän hienoilla Vespoilla. Jengi viittoi meidät mukaansa ja ajoimme heidän kanssaan läheiselle aallonmurtajalle, jossa pääsimme ihastelemaan näitä Vespoja lähietäisyydeltä. 

Vespa-jengi



Olen ajanut saaren ympäri pariin otteeseen. Lisäksi olen käynyt Penangin sotamuseossa, kiinalaisten Kek Lok Si temppelissä kahteen kertaan, Hard Rock Cafessa kahvilla sekä melkein jokaisessa saaren ostoskeskuksessa. Voisihan sitä vielä poiketa vaikka käärmetemppelissä ja mantereen puolella.

Kek Lok Si

Kek Lok Si

Sotasuunnitelmaa sotamuseon komentobunkkerissa


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Paratiisisaaret Bali & Gili Trawangan & Gili Air

Sijainti: Bali, Indonesia
Johan tätä oli odotettukin, eli edessä odotti kevätloma! Viikon mittainen tauko mahdollisti sen, että nyt pystyi ottamaan suunnaksi vähän kaukaisemman matkakohteen. Kohteeksi valikoitui lopulta Indonesiassa sijaitsevat paratiisisaaret Bali sekä Gilit. Matkaseurueemme koostui allekirjoittaneen lisäksi aikaisemmiltakin reissuilta tutuiksi tulleista herra JT:stä sekä herra A:sta. Lisäksi muutama muukin vaihtari oli ottanut kyseiset saaret matkakohteekseen, mutta he matkustivat omissa porukoissaan.

Olimme reissun päällä 6.-17.4, eli melkeinpä kaksi viikkoa. Silti aika kului liiankin nopeasti.. Meillä oli lento Penangilta Kuala Lumpuriin puolilta päivin ja jatkolento Kuala Lumpurista Balille iltapäivästä ja Balille saavuimme illansuussa. Kaikki lennot otimme Airasialta, joka tässä tapauksessa ei ollutkaan halvin vaihtoehto! Malaysia Airlanesilta olisi saanut kyseiset lennot useita kymmeniä euroja halvemmalla. Airasian neljä lentoa maksoivat yhteensä noin 240 euroa. Tosiaan lentomatkustaminen ei ole täälläkään päin maailmaa superhalpaa, jollei varaa lentojaan sopivan ajoissa, tai jollei löydy hyvää tarjousta. Mutta tämäpä ei meitä haitannut, sillä olimme taas pitkästä aikaa miljonäärejä, sillä jokaisen lompakko piti sisällään pari milliä rupioita. Kurssihan on se tuttu, eli yksi euro on reilu 12 000 rupiaa.

Auringonlasku Balilla

Olin soittanut perjantai aamuksi paikallisen taksiyrittäjän noutamaan matkaseurueemme Sunnyvillestä. Taksiin meitä nousi kuitenkin vain minä ja herra A, sillä herra JT päätti nukkua vähän pidempään. Lentokentän check-in tiskillä ollessani ja noin kahdeksaa puhelua myöhemmin herra JT soitti takaisin ja kertoi heränneensä. Soitin hänelle taksin ja kohtahan herra saapuikin jo lentokentälle juuri sopivasti boardingin alkaessa. Matkaseurueemme oli vihdoin kasassa ja reissumme pääsi alkamaan. Kuala Lumpurin lentokentällä törmäsimme herra JT:n heimoveljeen, eli ihka aitoon tamperelaiseen teekkariin, joka oli myös lähtenyt talvea pakoon tänne Aasian lämpöön.


Bali I

Lento kesti kolmisen tuntia ja saavuimme Denpasarin lentokentälle. Kentän nimi on harhaanjohtava, sillä itse kentältä Denpasarin kaupunkiin on useita kymmeniä kilometrejä matkaa. Mutta joka tapauksessa olin astunut eteläiselle pallonpuoliskolle ensimmäistä kertaa elämässäni. Se että pyöriikö vesi pöntössä ns. väärään suuntaan, selviää myöhemmin.

Maahantulomuodollisuudet käsittivät lentokoneessa täytettävän maahantulo- ja maastapoistumiskortit sekä kentältä ostettavan 30 päivän viisumin hintaan 25 us-dollaria. Pienenä huomautuksena että kyseinen viisumi oli paljon rumempi ja pienempi kuin se viisumi jonka sain Medanista Lake Toban reissulta. Viisumin pystyi maksamaan useilla eri valuutoilla, esimerkiksi euroilla sekä rupioilla.

Ensimmäinen etappimme käsitti Balilla Kutan turistialueen, tarkalleen ottaen Kuta Beachin. Kuta sijaitsee lähellä lentokenttää, kentän pohjoispuolella. Lentokentältä nappasimme "taksin" kohti Kuta Beachia. Kuvio oli tuttu, sillä heti lentokentän ovista ulos astuttuamme kymmenpäinen taksikuskien lauma haistoi tuoreet rupiat lompakoissamme ja hehän kävivät heti ehdottelemaan kyytiä oikein hyvään hintaan, joka oli yhteensä kolmelta tyypiltä 150 000 rupiaa. Tämähän on aivan ryöstöhinta muutaman kilometrin matkasta, joten jatkoimme kävelyä kohti parkkialuetta, josta löytyi "taksi", joka heitti meidät halpamajoituksistaan tunnetulle Poppies Lane 1 kadulle hintaan 75 000 rupiaa.

Kuta

Käännyimme melkein heti kadulle päästyämme pienelle sivukadulle, josta lopulta löytyi useita halpamajoituksia. Löysimme lopulta New Arena nimisen tyyriin näköisen hotellin, joka olikin yllättäen suhteellisen halpa. Yksi yö kolmen hengen huoneessa maksoi 300 000 rupiaa, eli 100 000 rupiaa per naama (8 euroa). Hotellilla oli oma uima-allas, mutta se ei meitä paljoa kiinnostanut, sillä suuntasimme seuraavana aamuna suoraan Kuta Beachille ihmettelemään suuria aaltoja. Balin sanotaan olevan surffareiden mekka ja tässä taitaa myös piillä totuus, sillä surffareita oli paljon. Poikien kanssa kateltiin ku kolme nuorta tyttöä olivat paikallisten surffariopettajien käsittelyssä rannalla. Opetuksesta ei ollut tietoakaan, sillä paikalliset pojat keskittyivät enemmän kopeloimaan tyttöjä ja muun muassa tanssivat lyhyet valssit tyttöjen kanssa. Meitä ei valssit tai surffariopettajien kopeloinnit kiinnostaneet, joten päätimme herra A:n käydä vuokraamassa laudat ja oppia empirian kautta.

Punainen lippu ja surffarit

Kaverukset

Lautoja vuokrataan kaikkialla ja herra A:n kanssa sovimme hienon taktiikan: veimme kaikki ylimääräiset tavarat hotellihuoneeseen ja palasimme takaisin ainostaan uimavermeissä sekä 65 000 rupiaa taskussa. Ei mennyt aikaakaan kuin saimme itsellemme diilin ja kaksi aloittelijoitten surffilautaa tunniksi käyttöön. Tosiaan ensimmäinen tarjous oli 150 000 per lauta per tunti, eli tinkivaraa oli taas vaihteeksi paljon. Surffaaminen sujui yllättävän hyvin, sillä pääsin laudan päälle melko helposti, jopa pystyyn saakka ja jopa eteenpäin aallon harjalla. Taisinpa päästä kerran eteenpäin jopa reilu kymmenen metriä, mutta sitten aallot imaisivat allekirjottaneen syövereihinsä. Kokemuksena surffaus oli aivan mahtava ja onnistumisen tunne palkitsi väsyneen surffarin. Laudan kanssa jaksoi leikkiä tunnin verran, jonka jälkeen oli aivan kuollut olo. Isot aallot mahdollistivat sen että aaltojen päälle pääsi ratsastamaan suhteellisen helposti, mutta jos tasapaino petti niin sitten tultiin alas ja kovaa. Toisena päivänä ohjelmamme koostui samoista asioista, eli rannalla löhöilystä ja surffailusta. Myös herra JT tuli surffaamaan ja otimme kaksi lautaa kahdeksi tunniksi. Kuta Beachin ranta soveltui surffaamisen todella hyvin, sillä ranta oli matala ja hiekkapohjainen, mutta valitettavan roskainen. Summa summarum: Rasti ruutuun sillä olen surffannut Balilla [x]

Kuta Beach

Balista voisi todeta että siinä on paljon samankaltaisuuksia Thaimaan Pattayan kanssa. Suurimpana erona on se, että kännisten brittien tilalla on kännisiä australialaisia. Meininki on muuten aikalailla sama. Aurinkolaseja, paitoja, rättejä yms. myydään joka nurkan takana ja ihmiset tyrkyttävät tavaroita kaikkialla. Rannalla ei saa olla montaa minuuttia ilman että joku tulee kaupittelemaan jotain. Itse sain kerran kauppiaan kirouksen ylleni, sillä hän ei tainnut tykätä hintatarjouksestani. Kaveri kävi sähisemään ja sihisemään hävyttömyyksiä, joten kaupantekomme loppui siihen. Harmi että Kuta on muuttunut tällaiseksi turistimekaksi. Mutta asioilla on myös hyvät puolensa, sillä siellä missä on ihmisiä niin on myös paljon erikoiskauppoja. Poppies Lane 2 kadulta löytyy Ticket To The Moonin myymälä. Kyseisellä firmalla on Balilla tehdas, jossa he tekevät muun muassa laskuvarjokankaasta riippumattoja, eli hammockeja. Yhden hengen riippumatolla on hintaa 25 euroa. No tottakai ostin itselleni yhden laatu hammockin, sillä herra JT oli ostanut itselleen saman firman tuotoksen Kuala Lumpurista ja tarkoituksenamme oli ottaa hammockeistamme täydet 100% irti Gileillä.



Kahden yön jälkeen lähdimme herra JT:n ystävän luokse, joka asusteli Kerobokanin alueella Kutasta pohjoiseen. Hän sekä viisi muuta suomalaista vaihtarityttöä asuivat omassa huvilassa, josta löytyi pari rakennusta, uima-allas, isohko piha sekä henkilökuntaa. Nämä reippaat pojat vartioivat huvilaa, sekä hoitivat tilusta kastelemalla pihaa, pesemällä tiskejä sekä petaamalla sängyt. Saimme viettää kaksi yötä huvilan vierashuoneessa ja tästä suuri kiitos emännillemme! Asuakko huvilassa Balilla vai kerrostalossa Penangilla, hmm....

Kerobokanista lähdimme kukonlaulun aikaan kohti Badangbain rannikkokaupunkia. Maksoimme taksikyydista 100 000 rupiaa per pää. Kyyti kesti noin 1,5 tuntia ja saavuimme aamu kahdeksan jälkeen satamaan. Tarkoituksenamme oli ottaa pikavene kohti Gilejä. Valitsimme Badangbain sataman, sillä sieltä on lyhyempi matka Gileille meritse, toisin kuin Kutan lähellä olevasta satamasta. Satamaan saavuttuamme meitä odotti taas tuttu näky, sillä eri firmojen edustajat tulivat tarjoamaan huippuhyvää kyytiä Gileille ja huippuhintaan. Tietysti vene lähtisi kymmenen minuutin kuluttua, joten meillä olisi kiire ostaa ja maksaa matkat, jotta ehtisimme päivän ainoaan veneeseen! Laskin rinkan maahan ja lähdin kävelemään satama-alueelle. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt yhtään "virallista" lipunmyyntipistettä. Autolautalla pääsisi Lombokin (saari Balin itäpuolella) kautta Gileille, mutta matka kestää noin yhdeksän tuntia. Siispä edessä oli taas neuvottelut meno-paluulipusta pikaveneellä Gileille ja takaisin Balille. Lähtöhinta yhteen suuntaan oli suolaiset 660 000 rupiaa ja lopulta maksoimme 700 000 meno-paluusta per pää. Kyseessä on todella suolainen hinta noin lyhyestä matkasta, mutta kovin paljoa halvemmalla ei pikaveneen kyytiin pääse. Huhut kertoivat että kyseisen meno-paluun voisi saada 600 000 rupian hintaan ja jotkut ovat joutuneet maksamaan siitä jopa 1 000 000 rupiaa. Jouduimme odottelemaan lautan lähtöä yli tunnin verran ja lopulta matkamme kohti Gili Trawangan paratiisisaarta pääsi alkamaan.

Gilit koostuvat kolmesta saaresta, jotka siis sijaitsevat Balin ja Lombokin saarien "välissä", lähellä Lombokin rannikkoa. Jokaisen näistä saarista voi kävellä ympäri rantaviivaa pitkin, sillä ne eivät ole kovin suuria. Tästä tulee myös saarten nimi, sillä Gili tarkoittaa pieniä saaria Sasakin kielellä. Yhteistä näille saarille on myös se, että kaikki moottoriliikenne on saarilla kiellettyä ja siirtymistavat saaren sisällä pitävät sisällään joko apostolikyydin, polkupyöräilyn tai hevosvankkurit. Saarten välillä pääsee kulkemaan veneillä, joko julkisella kyydillä tai privaattiveneellä. Vaikka saarten välimatka toisistaan on lyhyt, niin silti saarelta toiselle ei kannata uida, sillä virtaus saarten välillä on todella voimakas. Virtauksen huomasi heti kun snorklaili vähän kauempana rannasta. Yleisenä huomiona Gilin saarista on se, että majoitus kannattaa hankkia rannalta eikä sisämaasta! On aivan turha säästää paria euroa majoituksessa ja mennä tämän takia sisämaahan, sillä sisämaan bungalowssa on aivan helvetin kuuma. Ilma ei vaihdu ollenkaan, sillä merituuli ei yllä sisämaahan asti.




Gili Trawangan

Balin hälinän jälkeen astuminen Gili Trawanganin, eli Gili T:n rannalle tuntui ihmeelliseltä. Tämä ihmeellisyys johtui siitä, että rauhallisuus paistoi koko paikasta läpi. Missään ei pärissyt minkäänlainen moottori, kanat ja vuohet juoksentelivat ympäriinsä ja kenelläkään ei ollut kiire minnekkään. Kaikki vain ottivat rennosti. Kyseinen määritelmä on jo suhteellisen lähellä paratiisin määritelmää. Menimme ensimmäiseksi yöksi hieman rannalta pois sisämaan suuntaan, jossa meillä oli 200 000 rupian kämppä. Päätimme vaihtaa kämppämme ensimmäisen yön jälkeen, sillä kyseinen asunto oli todella kuuma. Seuraavana päivänä löysimme rannalta kämpän, joka piti sisällään suuren parvekkeen merinäköalalla. Maksoimme tästä 300 000 rupiaa per yöltä ja hintaan sisältyi jopa aamupala suoraan parvekkeelle tarjoiltuna. Parvekkeelle mahtui parikin riippumattoa, joten herra JT:n kanssa vietimme useita tunteja vain makoillen riippumatossa ja kuunnellen meren rauhallista kuohuntaa. Yöllä merituuli viilensi kämppää mukavasti.

Rantakatu

Parvekenäkymä
Lounaalla

Herra A suoritti täällä sukelluskurssin, joka kesti kolme päivää. Näin ollen olimme Gili T:llä yhteensä neljä yötä. Herra A seikkaili pääosin päivät sukellellen, joten herra JT:n kanssa tutuistuimme saareen ja päätimme ottaa rennosti. Jokaisen päivän missiona oli löytää täydellinen paikka riippumatolle. Yhtenä päivänä vuokrasimme polkupyörät ja poljimme, mitä nyt hiekkateillä pystyi, saaren ympäri. Spottasimme saaren luoteisrannikolta aivan loistavan paikan riippumatoillemme ja niinkuin arvata saattaa, vietimme useita tunteja vain makoillen riippumatoissamme tässä hiekkasärkän takana, rannalla jossa ei muita ihmisiä näkynyt. Saaren muut aktiviteetit olivat rannalla makoilu sekä snorklaus. Snorklausmestana Gili T on todella hyvä, sillä vesi on erittäin kirkasta ja saaren rannikolta löytää useita erilaisia snorklauspaikkoja. Koko Aasian reissun paras snorklailukokemus tapahtui täällä, kun sattumoisin törmäsin todella isoon merikilpikonnaan, joka uiskenteli yksinään herrasmiesmäisen rauhallisesti ympäriinsä. Kaveri ei paljoa välittänyt vaikka liityin seurueeseen.




Gili T on kolmesta saaresta kaikista turistipitoisin. Tällä saarella on myös kaikista eniten meininkiä, eli ne jotka etsivät iltaelämää niin Gili T on heidän kohteensa. Kyseessä on myös maailman pienin saari, jossa sijaitsee Irkkupubi. Ne jotka etsivät sitä kuuluisaa omaa rauhaa niin Gili T kannattaa käydä katsastamassa sillä länsirannikolla on vielä paikkoja johon ei ole rakennettu mitään. Suosittelen kuitenkin käymistä muilla Gilin saarilla, sillä Gili Airilla meininki oli todella rauhaisa. Valitettavasti emme käyneet keskimmäisellä Gili Menolla, sillä missasimme julkisen aamuveneen ja privaveneen hinta oli sen verta suolainen, että päätimme jättää kyseisen saaren väliin.

Auringonlasku riippumatosta tarkasteltuna



Gili T:llä ollessamme niskaamme puski myös tsunamivaroitus, sillä Intian valtameressä Sumatran länsipuolella sattui vedenalainen maanjäristys. Intian valtameri ulottuu aina Balin länsirannikolle saakka ja Gilin saaret sijaitsevat Balin "takana". Onneksi kuitenkaan tsunamia ei syntynyt, vaikka talot olivat tärisseet Penangilla saakka. Gilit eivät ole paras paikka olla tsunamin sattuessa, sillä Gilien korkein kohta on Gili T saarella ja se ole kovin montaa metriä merenpinnan yläpuolella. Onni onnettomuudessa. Gili T:llä tsunamivaroitus ei näkynyt oikeastaan mitenkään katukuvassa. Siitä tuli illan suurin puheenaihe, mutta eipä juuri muuta.


Gili Air

Lähdimme yhdeksi yöksi Gili Airille. Se on Gilin saarista lähinnä Lombokia. Gili Air on näistä saarista eniten paikallisten suosiossa, sillä ihmiset tulevat Lombokista Airille lomailemaan. Lisäksi Airilla oli paljon lapsiperheitä ja meno oli paljon rennompi ja kiireettömämpi kuin Gili T:llä. Päädyimme todella hikiseen majoitukseen saaren sisämaahan, sillä ajattelimme että kyllähän yhden yön voi nyt olla missä vaan. Hintaa majoituksella oli vain 120 000 rupiaa yöltä, eli kolme euroa per pää. Saimme bungkalown jonka seinillä kipittelivät isoimmat koskaan näkemäni geckot. Niillä siis oli ruokaa riittänyt.

Rantakatu

Korallisaari

Gili Airilla päivän aktiviteetti koostui saaren ympäri kävelystä rantaviivaa pitkin ja missiona oli tottakai etsiä ihanteellinen riippumattopaikka. Rannoilla oli todella paljon korallin jämiä, paljon enemmän kuin Gili T:llä, joten välillä piti aina pistää släpärit jalkaan. Saaren pohjoisosassa rannan tuntumassa oli korallin jämistä muodostunut isohko saari, jolle pääsi kahlaamaan. Saaren rantavedessä asusteli myös vesikäärme, joka paistatteli päivää matalassa vedessä. Lisäksi otin vahingossa mukaani parin merihirviön kodin ja nämähän eivät siitä tykänneet ja napauttivat saksillaan sormilleni.

Merihirviö

Viimeinen ilta Gileillä, edustalla Gili T


Bali II

Pikaveneemme poimi meidät Gili Airilta kyytiin ja veneen nokka suuntasi kohti Balia. Balilla palasimme takaisin Badangbaihin, josta hyppäsimme minibussiin, joka kyyditti meidät Kutan Poppies Line 1 kadulle hintaan 50 000 per pää. Menimme samaan hyväksi todettuun hotelliin kahdeksi yöksi. Loppuaika Balilla kului orastavan flunssan kourissa, samoin kuin herra JT:n osalta, joten retki saaren eteläosaan jäi odottamaan seuraavaa kertaa.

Muistutuksena kaikille; kuten Medanin lentokentällä, myös Denpasarin lentokentällä peritään terminaalimaksu, joka maksetaan siinä vaiheessa kun siirrytään lähtevien lentojen aulaan. Denpasarin kentällä tuo maksu ulkomaanlentojen kohdalla oli 150 000 rupiaa per pää (tuplat Medanin hinnasta) ja maksu maksetaan käteisellä. Jollei maksua maksa tai pysty maksamaan, tarkoittaa se sitä ettei ole asiaa lennolle.

Tiistaina odotti karu paluu arkeen ja paluu Penangille. Aika oli mennyt todella nopeasti ja olin taas useita kokemuksia rikkaampana takaisin Penangilla. Nyt jo muistelen aikaani näillä paratiisisaarilla ja tunnen kaipuuta takaisin, erityisesti Gileille. Niin ja ei se vesi pyörinyt pöntössä ns. siihen väärään suuntaan. Pitää siis mennä Australiaan kokeilemaan.

W:n kuvat Balilta

W:n kuvat Gili Trawangalta

W:n kuvat Gili Airilta