tiistai 24. huhtikuuta 2012

Borneon reissu - Kota Kinabalu & Labuan & Brunei

Sijainti: Kota Kinabalu, Sabah, Malesia
En tiedä voiko reissukaverin, herra JT:n blogitekstistä pistää paremmaksi, mutta yritetään.

Itsellä koitti perjantaina 30.3 ikääntymisen vuosipäivä, eli vakaa matka kohti kolmeakymppiä. Mikäs sen mukavampaa kuin lähteä omia juhlia karkuun kauas Borneon saarelle (joka on maailman kolmanneksi suurin saari), tarkalleen ottaen Kota Kinabaluun, Labuaniin sekä Bruneihin. Kyseessä oli viikonloppureissu, eli perjantaista 30.3 keskiviikko aamuun 4.4. Reissulle piti lähteä myös herra JR, mutta hän sairastui juurikin ennen lähtöä ja jäi näin ollen lepäilemään Penangille. Kotimaanlento Penangilta Kota Kinabaluun ja takaisin maksoi noin 180 euroa.

Tämä kyseinen reissu oli yksi parhaimmista tähän mennessä. Tiukka aikataulu tosin asetti omat rajansa. Harvoin viiden yön mittaisen reissun aikana kerkeää nähdä näin erilaisia paikkoja ja tehdä niin erilaisia asioita kuin tämän reissun aikana. Perjantaina Airasian lento lähti Penangilta kohti Sabahia, Malesian toiseksi suurinta osavaltiota, joka sijaitsee Borneolla. Määränpäänä oli osavaltion pääkaupunki Kota Kinabalu.


Kota Kinabalu I

Vajaan kolmen tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Kota Kinabaluun, joka on kavereiden kesken nimeltään KK. Kyseinen kaupunki on ollut ennen nimeltään Jesselton, sillä britit perustivat alueelle siirtokuntia 1800-luvun lopussa. Toisen maailmansodan aikana kaupunki pommitettiin useaan otteeseen maan tasalle ja lopulta ainoastaan kolme rakennusta selvisi sodan pommituksista. KK:n lentokenttä on Malesian toiseksi vilkkain, sillä suurin osa Borneoon saapuvasta ja lähtevästä liikenteestä kulkee kyseisen kentän kautta.

KK:n kaupunkimiljöötä

Lentokentältä otimme taksin (30RM = 7,5e) KK:n keskustaan, sillä välimatka näiden välillä on seitsemän kilometriä. Herra JT:n ansiokkaan salapoliisityön jälkeen tiesimme että Jalan Gaya alueella on halpoja majoituksia. Suhautimme taksilla kyseiselle alueelle ja lähdimme kiertelemään majoituksia läpi. Lopulta päädyimme "Australian place" nimeä kantavalle alueelle, joka oli täynnä halpoja majoituksia. Kahden hengen huone omalla vessalla ja ilmastoinnilla maksoi 78RM yöltä, eli vähän vajaa 20 euroa.

KK on kaupunkina todella mukava, siisti ja rauhallinen. Sen keskusta on pieni ja kaikki on kävelyetäisyyden päässä ja mikä tekee kaupungista erikoisen on se, että siellä voi jopa kävellä paikasta toiseen. Keskustassa oli useita kävelykatuja, jep kävelykatuja. Lisäksi useassa paikassa oli suojateitä ja valot jalankulkijoille. Täällä autot väistivät jalankulkijoita. Vaikka olin viettänyt kyseisessä kaupungissa vain muutamia tunteja niin heti tuli sellainen olo että asuisin mieluummin täällä kuin Penangilla. Kyseisen kaupungin rauhallisuus oli jotain mahtavaa Penangin liikenteen melun ja yleisen häslingin jälkeen. KK:sta voi todeta sen, että se on todella länsimaalainen kaupunki, joka näkyi muun muassa siinä että autoja oli liikenteessä enemmän kuin mopoja.

Näkymä Signal Hilliltä yli KK:n keskustan, edustalla Australian place

Atkinsonin kellotorni

Olimme KK:ssa yhden yön ajan. Lentomme saapui puolilta päivin perille ja näin ollen meillä oli loppupäivä aikaa kierrellä kaupunkia. Kävimme katsomassa pakolliset turistinähtävyydet eli Atkinsonin kellotornin (joka on yksi niistä kolmesta rakennuksesta, jotka selvisivät sodan pommituksista), Signal Hill näköalapaikan jonne käveltiin viidakon läpi, sataman sekä night marketin. Kyseiset nähtävyydet ja paikat on nopeasti kierretty läpi. Kävimme satamasta ostamassa lauttaliput seuraavalle aamulle, sillä määränpäänämme oli Labuanin saari. Lauttalippu Labuanille maksoi 35RM, eli vajaa 10 euroa. Sataman vieressä on erä-, reissaamis- yms. tarvikkeita myyvä kauppa. Kyseisestä paikasta löytyy käytännössä kaikki mitä Reissu-Lasset tarvitsevat. Kannattaa käydä katsomassa tarjonta läpi, sillä tällaisia kauppoja on Kaakkois-Aasiassa todella harvassa.


Labuan I

Kyseinen paikka on saari ja verovapaa sellainen. Labuan on kuin pikkuveli Langkawille, Malesian turistisaarien numero ykköselle. Paitsi että turisteja Labuanilla on paljon vähemmän ja muutenkin se on pienempi paikka kuin Langkawi. Pääosa verovapaita ostoksia tekevistä ihmisistä oli malesialaisia sekä bruneilaisia. Emme lähteneet kiertelemään Labuanin saarta, joten jää arvoitukseksi millainen saari on oikeasti kyseessä. Näimme vain sataman ympärille muodostuneet asumis- ja taxfree keskittymät.


Paikallinen ostoskeskus

Labuanilla halvat majoitukset sijaitsevat kaupunkikeskittymän länsipuolella, eli lauttaterminaalista katsottuna vasemmalla. Sieltä löysimme myös oman hotellimme, joka oli hotellien ykkönen: Hotel One. Hinta per yö oli 98RM eli reilu 20e. Huone oli hintansa väärti, sillä telkkarista tuli pelkkiä Jason Stathman leffoja yötä päivää. Huoneesta tosin myös avautui merinäköala ja huoneesta löytyi ilmastointilaite ja oma kylpyhuone.

Labuan on pullollaan taxfree kauppoja. Yhdestä kaupasta löytyi Fazerin suklaita ja salmiakkia sekä supisuomalaista Koskenkorvaa! Kossu jäi kuitenkin hyllylle ja ostoskoriin tiensä löysivät laadukkaat Saksalaiset vehnäoluet, jotka maksoivat 1-2 euroa kappaleelta. Ostosten jälkeen kiersimme kaupunkikeskittymää läpi ja bongasimme ison kentän, jossa viriteltiin systeemeitä valmiiksi illan koitosta varten. Mitäs mitäs, päivä oli lauantai 31.3 ja kyseessä oli tietenkin Earth Hour. Palasimme illalla katsomaan kyseistä showta. Tosiaan, show on aivan oikea nimitys kyseiselle tapahtumalle. Valot kyllä sammuivat, mutta musiikki soi kovaa, tanssijat vetivät tulishowtaan valonheittimen keilassa sekä sadat taskulamput valaisivat yöllistä kenttää. No ainakin kaikille tuli hyvä mieli ja maailma pelastui tänäkin vuonna. Ideahan se on tärkein vai mitä.

Earth Hour


Olimme vain yhden yön Labuanilla, sillä matkamme jatkui sunnuntaiaamuna kohti Brunein sulttaanikuntaa. Heräsimme taas valitettavan aikaisin ja lähdimme kohti lauttasatamaa. Lauttamatka Bruneihin kesti noin tunnin ja maksoi noin 10 euroa. Matkatoverini kanssa päädyimme sellaiseen aatelmaan, että täähän on erittäin hyvä kun herää aikaisin aamulla, niin kerkeää nähdä ja tehdä vaikka mitä päivän aikana! Mutta onneksi emme ole ottaneet tästä itsellemme tapaa, vaan heti Penangille palattuamme sisäiset kellomme ilmoittivat että olemme taas Penangilla, aamuisin saa ja pitää nukkua pitkään.


Brunei

Mitä tulee mieleen Bruneista? Rikas öljyvaltio - Kyllä. Korkeita pilvenpiirtäjiä - Ei. Hiekkaa hiekan perään - Ei. Sheikkejä ajelemassa Rolls Royce autoillaan - Ei. Iloisia sivistyneitä ihmisiä - Kyllä.

Itselle Brunei oli pelkkä kysymysmerkki. En tiennyt maasta muuta kuin sen, että maa on erittäin rikas, tai siis sulttaanin suku on, johtuen maan öljyvaroista. Lisäksi tiedossani oli, että Brunein sulttaanilla on maailman suurin Rolls Royce kokoelma, maassa ei myydä alkoholia ja koko maassa on vain noin 40 taksia. Tämän tietovarannon kanssa saavuin Brunein sulttaanikuntaan.

Järjestyksessään 29. Brunein sulttaani, herra Sultan Haji Hassanal Bolkiah Mu'izzaddin Waddaulah ibni Al-Marhum Sultan Haji Omar Ali Saifuddien Sa'adul Khairi Waddien

Bruneissa asuu vain reilu 400 000 asukasta. Lisäksi maa on jakautunut kahteen eri alueeseen, joita kumpaakin ympäröi Malesia. Vietimme vain yhden yön Bruneissa, joten matkamme oli vain pintaraapaisu tähän öljyvaltioon.

Lauttamatkalla täytimme maahantulo- sekä maastapoistumiskortit. Lisäksi täytimme keltaisen alkoholikaavakkeen tullia varten. Vehnäolutpulloni aiheutti tullivirkailijassa epäluuloa; vain yksi pullo sir? Maahan saa tuoda kerralla (jollei ole muslimi) 2 litraa väkeviä ja 12 litraa olutta. Jotta tämän kiintiön saa käyttöönsä niin pitää olla maasta pois vajaa pari vuorokautta. Maahan ei tarvitse viisumia ja saimme passeihimme 30 päivän leiman.

Saavuimme Muaran rannikkokaupunkiin. Lauttasataman ulkopuolella odottelimme bussia, jonka pitäisi kulkea noin tunnin välein Muara - Bandar Seri Begawan reittiä. Reilun tunnin odottelun jälkeen saimme paikalliselta herrasmieheltä kyytitarjouksen. Saimme matkaseuraksemme kaksi malesialaista kaveria, jotka olivat tulleet päivämatkalle Bruneihin. Kyyti Bandariin maksoi 5-B$ per naama, eli reilu 3 euroa. Brunein dollari on sidottu Singaporen dollariin ja niillä on sama kurssi. Kyseiset valuutat käyvät myös ristiin, sillä Bruneissa myös Singaporen dollarit hyväksytään maksuvälineeksi. Singaporessa tosin Brunein dollareilla ei voi maksaa kuin harvoissa paikoissa.

Palotikkaat ja kori

Näkymä palotikkailta - Water Village ja Brunei-joki

Brunein pääkaupunki on Bandar Seri Begawan. Asukkaita siellä on noin 140 000. Matka Muarasta Bandariin kesti noin puoli tuntia autolla. Tiet olivat yllättävän huonossa kunnossa. Käytännössä koko matka Muarasta Bandariin oli maisemaltaan samanlaista: huviloita huviloiden perään. Matkalla näkyi toinen toistaan hienompia ja isompia huviloita. Vasta Bandarissa eteemme nousivat ensimmäiset kerrostalot. Bandarin arkkitehtuuri on todella mielenkiintoista, sillä se on sekoitus postmodernistista länsimaalaista arkkitehtuuria, joka on kuitenkin saanut vaikutteita niin Kiinalaisesta kuin Islamilaisestakin arkkitehtuurista. Osa rakennuksista oli taas suoraan kuin Neuvostoliitosta. Majoituksen hankimme kiinalaisesta KH Soon resthousesta, jossa huone omalla kylpyhuoneella maksoi 45-B$, eli 27 euroa. Kämpän sijainti oli täydellinen, sillä se sijaitsi aivan bussiaseman vieressä kaupungin ydinkeskustassa. Bandar on KK:n tavoin kaupunki, jossa voi kävellä paikasta toiseen ja keskustan kiertää ympäri parissa tunnissa.


Bandarissa riittäisi nähtävää muutamiksi päiviksi ja aikataulullisista syistä me jouduimme skippaamaan osan aktiviteeteistä. Päätimme tehdä kävelykierroksen, jonka aikana näkisimme pääosan kaupungin nähtävyyksistä. Kävelykierroksemme vei meidät Sulttaani Omar Ali Saifuddin Moskeijan luoksen. Kyseisen moskeija on sanottu olevan yksi maailman kauneimmista. Marmoria ja kultaa ei ole säästelty. Moskeija on todella hieno yövalaistuksessaan. Moskeijan lisäksi kävimme kaupungin ostoskeskuksessa, jossa musta Stormtrooper oli juuri ryöstämässä korukauppaa. Tämän jälkeen hän otti herra JT:n panttivangiksi. Normipäivä Bruneissa. Kävimme myös Brunei-joen rannalla, jossa oli palolaitoksen 52. vuosijuhla. Tiedossa oli kalustoesittelyä sekä muun muassa palotikkaat, joiden korissa uskaliaat pääsivät yläilmoihin. Kävimme katsastamassa maisemia korista käsin. Maisemaltaan parasta antia oli edessä levittäytyvä Water Village, josta käytetään myös nimitystä Aasian Venetsiä. Kyseessä on siis kaupunki, joka on rakennettu veden päälle. Ikää sillä on noin sata vuotta ja siellä asuu 10% bruneilaisista.

Tämä on ryöstö!

Kaupunkikierroksen jälkeen päätimme vuokrata veneen ja lähteä pienelle ajelulle pariksi tunniksi. Hinnaksi neuvottelimme 30-B$ koko reissulta. Venekuskimme on syntynyt Water Villagessa, kuten myös hänen äitinsä. Kuskimme käsitteli venettään erittäin taitavasti, joten kaveri on tainnut ajaa noilla vesillä jo muutaman vuoden ajan.. Hän vei meidät kotinurkilleen, jossa näimme muun muassa uusia ja vanhoja vetten päälle rakennettuja taloja, kouluja, moskeijan jne. Lisäksi kävimme Shellillä tankkaamassa. Tämän reissun jälkeen palasimme Bandariin ja kävimme hakemassa kolme Aasialaista rouvaa kyytiin. Rouvien kanssa lähdettiin katselemaan Sulttaanin palatsia vedestä käsin. Lisäksi kuskimme ajelutti meidät Ranggu-saaren ympäri. Sanat eivät riitä kuvaamaan tuota kokemusta. Istuin veneen "varustelaatikon" päällä, nokka suoraan menosuuntaan kohti ja kuski painoi menemään niin paljoin kuin veneestä lähti tehoja irti. Maisemat olivat mahtavat ja mahtavuutta lisäsi orastava myrsky, joka odotti horisontissa. Pilvet olivat kerääntyneet tummana yllemme, mutta se ei haitannut yhtään. Pysähdyimme Rangulla katselemaan veikeitä nenäapinoita, jotka istuskelivat puissa. Paluumatkalla niskaamme tuli pari vesipisaraa, mutta sekään ei menoa haitannut. Kyseinen veneajelu oli yksi parhaimmista kokemuksista koko Aasian reissuni aikana!

Paikallinen Shell



Nenäapinoita


Bruneista jäi todella positiivinen kuva. Se ei ollut vain "leima passissa", vaan siellä olisi voinut viihtyä useampiakin päiviä. Ylipäätänsä bruneilaiset olivat todella iloisia ja mukavia. He tulivat juttelemaan ja kyselemään kuulumisia. He myös puhuivat todella hyvää englantia. Koko maasta jäi sellainen kuva, kuin se olisi pohjoismainen hyvinvointivaltio, mutta vain keskellä tropiikkia. Bruneilaiset nimittäin nauttivat ilmaisesta koulutuksesta sekä terveydenhuollosta. Suurimpana erona pohjoismaihin on sellainen pienimuotoinen asia, että bruneilaiset eivät maksa veroja. Sulttaani muutenkin heittää aina välillä kansalleen muutamia kymmeniä miljoonia dollareita. Lisäksi Brunein valtio pitää huolta omistaan, sillä bruneilaiset vaihtarit USM:llä saavat muutes täyshoidon täällä Malesian päässä, sekä yhden ilmaisen matkan Bruneihin ja takaisin koti-ikävän yllättäessä. Ehkäpä tässä on syy siihen miksi ihmiset olivat niin iloisia, ehkä.

Sulttaanin moskeija auringonlaskun aikaan

Sulttaanin moskeija yövalaistuksessa

Heräsimme taas laittoman aikaisin ja lähdimme bussilla kohti Muaraa. Kaikki bussimatkat Bruneissa maksavat 1-B$, riippumatta siihen minne olet menossa. Bussimatka Muaraan kesti noin kaksi tuntia. Lisäksi jouduimme vaihtamaan minibussiin kun olimme saapuneet Muaraan. Minibussi kierteli vielä hetken paikkoja ympäri ja lopulta se vei meidät lauttaterminaalille. Kerkesimme juuri ja juuri lauttaamme, jonka määränpäänä oli Labuan.


Labuan II

Leimat passiin ja odottamaan. Jouduimme odottamaan KK:ta kohti lähtevää lauttaa muutaman tunnin ajan. Kiertelimme kaupungilla, teimme viimehetken ostokset ja kävimme syömässä. Lopulta pääsimme jatkamaan matkaamme kohti KK:ta.


Kota Kinabalu II

Saavuimme perille iltapäivästä. Etsimme majoitusta samasta Australian placesta kuin missä viimeeksi yövyimme. Jostain syystä kämpät olivat täynnä, joten majoituimme samalla alueella olevaan budjettihotelliin, jossa yö maksoi 100RM, eli 25 euroa.

Olin ostanut taxfreestä lakritsipussin, jonka tietysti avasin heti ensimmäisenä iltana. Lähdimme herra JT:n kanssa iltapalalle, joka venyi muutaman tunnin mittaiseksi. Hotellille palattuani otin tottakai pari kourallista lakritsia jälkiruoaksi. Karkkipussissa alkoi tämän seurauksena kuhina, muurahaisia perkele! Olin jo unohtanut edellisen rottaepisodin opetuksen. Nuo mustat työläiset olivat haistaneet sokeritset lakritsini ja tulleet armeijana sängylleni herkuttelemaan. Se niistä lakritsoista. Pussi löysi itsensä tämän jälkeen roskiksesta, jonne myös muurahaiset siirtyivät jatkamaan herkutteluaan.

Mutta itse iltapalaan. Ruokapaikkaa etsiessämme törmäsimme paikalliseen seurueeseen, joka koostui veljeksistä ja heidän serkustaan. Pojat olivat tulleet raskaan työpäivän jälkeen syömään ja oluelle. Olutta olikin kulunut jo lavan verran ja jutut olivat sen mukaisia. Oli todella mielenkiintoista jutella poikien kanssa siitä millainen heidän maailmankatsomuksensa on. Pojat näkevät itsensä edelleen borneolaisina, sabahlaisina, eivätkä niinkään malesialaisina. He eivät pitäneet Länsi-Malesiasta, sillä heidän mukaansa lännestä heitä katsotaan edelleen halveksien ja heidän sanotaan "asuvan edelleen puussa". Näiden mielenkiintoisten tarinoiden lomassa saimme kutsun veljeksen kotikylään, mutta valitettavasti aikamme ei antanut myöten. Lisäksi saimme vinkit seuraavalle päivälle, sillä ohjelmassamme oli harrastaa island hoppingia KK:n edustalla.

Mamutik ja Borneolainen takatalvi

Kaupungin edustalta löytyy neljä saarta, joihin voi mennä veneellä. Ne ovat Gaya (saarista suurin, johon perustettiin ensimmäiset siirtokunnat), Sapi, Manukan ja Mamutik. Erityisesti Manukania ja Mamutikia on kehuttu hyviksi snorklauspaikoiksi. Meidän tarkoituksenamme oli käydä kahdella saarella, mutta saavuimme vasta puolenpäivän jälkeen lauttasatamaan, jolloin reissumme typistyi yhden saaren mittaiseksi, sillä aikamme ei olisi riittänyt kahteen saareen. Valitsimme saareksi Mamutikin, joka on näistä neljästä saaresta kaikista pienin. Matka saarelle kesti noin 15 minuuttia.

Mamutikilla oli todella hyvät snorklauspaikat. Tosin korallit eivät olleet kummoisia, mutta kaloja ja muita mereneläviä oli todella paljon! Ranta oli matala, joten snorklailu tapahtui melkein kalaparvien keskellä. Snorklailun parasta antia oli rausku, joka leijaili pohjaa pitkin.

Auringonlasku KK:ssa

Paluumatka Mamutikilta takaisin mantereelle piti sisällään trooppisen myrskyn. Vene ampui menemään eteenpäin kovassa aallokossa ja vettä tuli kuin siitä kuuluisasta Esterin perseestä. Kaikenlisäksi vesisade tuli vaakatasossa ja pienet pisarat vasten ihoa tuntuivat siltä kuin joku olisi tökkinyt neulasilla. Olin vielä veneessä piikkipaikalla, eli keulasta katsottuna ensimmäisenä. Ei muuta kuin selkä kohti nokkaa ja kyyryyn. Näkyvyys veneestä oli todella huono ja kuskimme meinasi pistää vastaantulevan veneen kylkeen uuden reiän, mutta kirkuvat korealaiset saivat kuskimme pistämään jarrut pohjaan. Lopulta pääsimme myrskyn silmästä pois ja takaisin satamaan. Olimme kuin kaksi uitettua koiraa, kun kävelimme kohti hotelliamme. Suomessa olisimme olleet heti kipeinä, mutta Borneon lämmössä tämä vaatteiden märkyys vain viilensi mukavasti.

Näin tämä monipuolinen reissu oli tullut päätökseen, sillä seuraavana aamuna heräsimme jo viideltä ja lähdimme lentokentälle ja kohti Penangia. Borneo on mahtava paikka, suosittelen lämpimästi!

W:n kuvat Kota Kinabalusta

W:n kuvat Labuanilta

W:n kuvat Bruneista

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Sepang F1 Grand Prix 2012 & Kuala Lumpur

Sijainti: Sepang F1 Circuit, Malesia
Nyt on pienen sporttivartin aika ja esittelyssä on Malesian F1 Grand Prix, joka ajetaan Kuala Lumpurin lähellä sijaitsevalla Sepangin radalla. Malesian GP oli kauden 2012 toinen kisa ja se ajettiin 23.-25.3.2012. Yhtenä lapsuudenhaaveenani on aina ollut päästä seuraamaan formuloita. Kun yhtälönä on Räikkösen tyylikäs paluu formuloihin Kovalaisen seuraksi ja Malesian GP ajetaan tunnin lentomatkan päässä Penangilta niin pakkohan tuonne oli mennä. Tämä oli tiedossa jo viime vuoden syksyllä ja pienen salapoliisityön jälkeen paljastui, että Sepagin F1 internetsivuilta sai kaikki liput puoleen hintaan vuodenvaihteeseen asti. Tämähän kävi loistavasti ja taskuun ilmestyi 65 euron arvoinen (ovh 130e) istumapaikkalippu lähtösuoran alusta.

Tässä on rata helikopterista kuvattuna

Istumapaikka sijaitsi Grand Stand katsomon alaosassa, tornista hitusen lähtösuoran suuntaan. Kyseinen istumapaikka oli jokaisen euron arvoinen, sillä siitä näki lähtösuoran, joka tarkoitti käytännössä sitä että näki alkuseremoniat, alkuvalmistelut ja lähdön, sekä ruutulipun heilumisen. Istumapaikka sijaitsi aikalailla viimeisen formula-auton lähtöruudun kohdalla, joka tässä kisassa oli Kovalaisen Heikin luotsaama Caterhamin auto. Kyseisten paikkojen parasta antia oli kuitenkin se kun kuuli, että formula-auto on tulossa lähtösuoralle ja muutamaa sekunttia myöhemmin auto kaartaa tornin mutkasta lähtösuoralle ja pistää hanat auki juurikin oman istumapaikan kohdalla. Kyseinen kiihdytys tuntui penkissä asti.

Opaste neuvoo mihin mennä

Kun F1 liput oli hankittu, oli aika miettiä miten Penangilta pääsee Kuala Lumpuriin. Internetin lukuisten majoituspalveluhakujen joukosta löytyi tarjous, joka sisälsi Penang - Kuala Lumpur - Penang lennot Airasialla sekä kolmen yön majoituksen Kuala Lumpurissa. Paketille tuli hintaa 60e per pää. Lennot olivat perjantain aamulento, sekä maanantain iltapäivälento. Hotelli oli Phoenix Hotel, joka sijaitsi Pudun skytrain aseman läheisyydessä. Kyseinen hotelli oli hieman "syrjässä", mutta julkisilla pääsi helposti ja nopeasti eripuolille Kuala Lumpuria. Hotelli+lento -paketti tuli hankittua myös viime syksynä.

Lähtösuora

Kuala Lumpuriin tutustumiseen ei jäänyt aikaa, sillä käytännössä koko viikonloppu meni Sepangin F1 radalla, sinne menemiseen sekä pois tulemiseen. Viikonlopun aikana erityisesti Kuala Lumpurin julkisen liikenteen järjestelmät tulivat erittäin tutuiksi. Lauantaina tuli käytyä iltasella Time Squarella katselemassa menoa vaihtariporukan voimin ja maanantaina ennen lennon lähtöä oli pakollinen kierros Kuala Lumpur City Centerissa (KLCC), eli paikassa jossa esimerkiksi Petronas Twin Towerit sijaitsevat.

Kuala Lumpurissa on siis raideliikenteen repertuaarina monorail, skytrain, metro, sekä normaaleita junia. Näistä tuli matkattua kaikissa välineissä ja näistä hauskin oli ehdottomasta monorail! Tunnelma oli kuin olisi ollut huvipuistolaitteessa, sillä kyseinen kulkuväline kallistui mutkissa yllättävän paljon. Aikuisten possujuna?

Monorail

Automatisoitu metro, eli metrokuskit joutuvat etsimään uutta työpaikkaa

Seuraavanlainen reitti tuli todella tutuksi: Sepang F1 circuit - bussilla Kuala Lumpurin kansainväliselle lentokentälle (KLIA) - KLIA Ekspres junalla Kuala Lumpuriin KL Sentral asemalle - Monoraililla pari pysäkinväliä itään päin ja vaihto skytrainiin ja poistuminen Pudun asemalla. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta homma toimi todella hyvin. Silloin tietää että joukkoliikenne toimii ku ei tarvi odotella paria minuuttia pidempään kyytiä asemalta toiselle. Ainoa miinus, yllätys yllätys, tuli siitä että formulaviikonloppuna muutama muukin oli katsomassa kisoja ja näin ollen kaikkialle sai jonottaa ja matka Sepangilta hotellille saattoi kestää yli kolme tuntia.

Kuala Lumpurista pääsee Sepangin radalle esimerkiksi pelkällä taksilla tai bussilla tai junan ja bussin yhdistelmällä. Kaikilla näillä on hyvät ja huonot puolensa. Valitset minkä tahansa näistä kulkumuodoista niin varaudu tajuttomiin ruuhkiin. Bussi mateli välillä konttausvauhtia Sepangin radan edessä olevalla moottoritiellä. Kolmikaistainen tie muuttui viisikaistaiseksi kun jotkut valjastivat autonsa offroad käyttöön ja painelivat menemään ruohikolla.

Grand Stand katsomossa menossa kohti tornia

Mutta nyt itse päätapahtumaan, eli formulakisaan. Perjantaina menimme suoraan LCCT lentokentältä (Low cost carrier terminal) Sepangin radalle. Kyseinen kenttä on siis eri kuin Kuala Lumpurin pääkenttä KLIA. Tai oikeastaan lentokenttä on sama, mutta terminaali sijaitsee kentän toisella laidalla. LCCT:n kenttää käyttävät halpalentoyhtiöt, kuten Airasia. LCCT:ltä pääsee Sepangille muun muassa taksilla, bussilla ja kävellen, me valitsimme bussin. Bussi vei meidät Sepangin radan isolle parkkialueelle, josta hyppäsimme sukkulabussiin, joka kuljetti ihmiset Sepangin radan pääportin eteen. Kun kävelee kohti pääporttia niin kannattaa ostaa kaupustelijoilta korvatulpat, jollei satu sellaisia omistamaan. Kadunpätkällä hintapyyntö oli 5RM, eli reilun euron, mutta homma toimii myös niin että ottaa 3RM edestä seteleitä taskusta ja ojentaa ne kaupustelijalle ja vastalahjaksi saa muikean hymyn ja korvatulpat. (Pääportista kun käveli sisään niin jopa korvatulpissakin oli formulalisä ja hintahaitari oli siinä 10-15RM välillä.)

Korvatulppia todellakin tarvitsee, sillä autoista lähtevä ääni on jotain uskomatonta. Grand Stand katsomon ollessa betonista tehty niin insinööripojat voisivat kertoa tarkempiakin faktoja, mutta sanotaan että betoni ei ainakaan vaimentanut tuota melua. Kovimmat pojat (tai säästeliäimmät) olivat ilman korvatulppia ja pistivät aina sormet korviin kun formula-auto ajoi ohi.

Perjantain vapaat harjoitukset

Sunnuntain alkuseremoniat

Perjantaina oli vuorossa vapaat harjoitukset. Harjoitukset kestivät käytännössä nelisen tuntia ja mukaan mahtui lyhyitä taukoja. Illalla vuorossa olisi ollut vapaa kävely varikkoalueen läpi, mutta se jäi tällä kertaa väliin. Varikkoalue on tullut koettua jo Monacossa vuonna 2005. Harjoitusten parasta antia oli se, että sai istua minne halusi. Näin ollen oli erittäin siistiä päästä kiertelemään Grand Stand katsomoa ja kuvailemaan autoja eri paikoista. Parhaat paikat olivat tietenkin Kimin varikkopilttuun edessä.

Lauantain ohjelmaan mahtui aamun vapaat harjoitukset sekä iltapäivän aika-ajot. Räikkönen tykitti ittensä lopulta viidenteen lähtöruutuun, mutta sakon takia hän joutui lähtemään ruudusta numero kymmenen.

Sunnuntaina ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua. Ihmisiä oli kuin pipoa, samoin suomalaisia. F1 viikonloppu on länsimaalaispitoisin tapahtuma jossa olen tämän reissun aikana ollut. Jäämies -paidat päällä olevia F1 faneja kulki ympäriinsä. Paikalliset olivat kovia kannattamaan joko Ferraria tai sitten Malesialaisen öljy-yhtiö Petronasin omistamaa Mercedes AMG:ta ja sen kuskeja. Kuskeista selkeä ykkönen oli vanha konna Schumacher, joka juurikin ajaa Mercedes AMG:lla. Toinen kyseisen tallin kuski on juuri uransa ensimmäisen F1 voittonsa Shanghaissa napannut Keken poika Nico Rosberg. Myös Kimi nautti paikallisten suurta kunnioitusta.

Lämmittelykierros takana

Alkuvalmistelut

Lähtösuoralla olevat istumapaikat mahdollistivat sen että näki omin silmin koko alkuhärdellin, aina alkuseremonioista lähtöön. Tallit pelasivat korttinsa viimeiseen hetkeen asti ja vaihtelivat renkaita vielä muutamia minuutteja ennen lähtöä. Tiedossa oli pieni paikallinen sadekuuro ja pikkasen ukkosta. Kyseinen yhdistelmä on yleinen päiväntasaajan seudulla ja yleistä on myös että kuurot menevät nopeasti ohi. Itse kisa keskeytettiin muutamien kierrosten jälkeen ja autot jäivät odottelemaan lähtöruutuihinsa. Muutamien sekunttien päästä autojen ympärillä hääri taas kymmeniä mekaanikkoja ja monta eriväristä sadekatosta ja sateenvarjoa oli autojen turvana. Vajaan tunnin odottelun jälkeen kisa jatkui ja yllätysvoittajaksi selvisi Ferrarin Alonso, joka juuri ja juuri sai pidettyä nuoren Sauberin kisällin Sergio Perezin takanaan. Kolmanneksi ajoi tasaharmaa Hamilton. Kimi nousi lopulta hienosti viidenneksi ja hei, tämän saman asian olen maininnut saksalaisille kavereilleni monta kertaa; Kuinka monta suomalaista F1 kuskia tarvitaan voittamaan viisi saksalaista F1 kuskia - yksi: Kimi Räikkönen!

Shampanjaa ilmassa

From dusk till dawn

Formulakisan näkeminen ja kokeminen oli sinällään unelmien täyttymys ja kokemuksena mahtava. Tämä ei ole viimeinen kerta kun eksyn katselemaan tuota aikamme gladiaattoreiden kamppailua. Vaikka koko tapahtuma on elitistinen ja muutenkin kaikella rahastetaan, niin silti formulaviikonlopusta ei jäänyt kuin hyviä muistoja. Valitettavasti en ole päässyt nopean netin ääreen ja näin ollen en saa upattua nettiin videoita, joita otin muun muassa lähdöstä ja ensimmäisestä kierroksesta. Näitä herkkuja luvassa siis ehkä myöhemmin. Ainiin ja ps. en kastunut ;)



W:n kuvat F1 reissulta

J:n kuvat F1 reissulta

torstai 5. huhtikuuta 2012

Lake Toba

Sijainti: Toba, Indonesia
Seurueemme lähti kohti Indonesiaa ja Sumatralla sijaitsevaa Medanin kaupunkia 9.3 perjantaina. Olimme taas matkassa poikaporukalla, kämppikset JT ja JR sekä vieraileva tähti JM ja lisäksi allekirjoittanut. Pangkorin reissuun verrattaessa kaksi oli joukosta poissa. Luultavasti pojat toipuivat edelleen kyseisen reissun rasitteista.

Paikallisbussissa on tunnelmaa
Tämän reissun lopullinen kohde oli Lake Toba, tuo Kaakkois-Aasian suurin järvi, joka sijaitsee noin 900 metriä merenpinnan yläpuolella. Järven maksimisyvyys on 505 metriä! Lake Toba on siis kraaterijärvi ja lajissaan maailman suurin vulkaaninen järvi. Toban viimeisin purkaus on suurin maapallolla tapahtunut tulivuorenpurkaus. Alueella sattuu myös maanjäristyksiä silloin tällöin. Lake Toballa tarkoituksenamme oli mennä Samosirin saarelle, joka on keskellä kyseistä järveä, eli saari saaren sisällä!

Rengasrikko
Lensimme Medaniin suoraan Penangin lentokentältä. Lento kesti noin 40 minuuttia ja hintaa meno-paluulle tuli noin 80 euroa. Medanin lentokenttä on surkea ilmestys ja kaiken lisäksi sekava. Kävelimme koneeltamme jonkun matkaa kohti isoa pytinkiä, joka oli jonkunmoinen terminaali. Siellä jouduimme ostamaan viisumit hintaan 25 us-dollaria per pää. Vaikka vierailumme kesti Indonesiassa vain 4 yötä, niin silti jouduimme ottamaan tuon kalliimman version viisumista. Kyselin halvemman viisumin perään (7 päivää = 10 us-dollaria) mutta virkailijatäti sanoi ettei sitä enää saa. Eli jos menee Indonesiaan 1-30 päivän ajaksi niin joutuu ottamaan saman kertaviisumin hintaan 25 us-dollaria, riippumatta siitä onko maassa päivän vai kolme viikkoa. Lisäksi maahantulokäytännöissä ja -normeissa kesti useita kymmeniä minuutteja, johtuen pääosin jonottamisesta.

Lake Toban arkkitehtuuria, ja ekan yön kämpät
Suunnitelmamme oli ottaa Penangilta aamulento Medaniin, josta siirtyisimme paikallisbussilla Parapatin kaupungiin Lake Toban rannikolle. Suunnitelmaan sisältyi useita tunteja pelivaraa, sillä viimeinen lautta Parapatista kohti Lake Toballa olevaa Samosirin saarta lähtee noin kello kuusi illalla. Mutta kuinkas ollakkaa olimme ilta seiskan pintaan Parapatissa. Näin ollen jouduimme jäämään Parapatiin yhdeksi yöksi. Mutta palatkaamme Medaniin, tuohon Indonesian neljänneksi suurimpaan kaupunkiin jossa asukkaita on vajaa pari miljoonaa. Kyseinen kaupunki muistutti suuresti Metro-Manilan tiettyjä osia sekä Cebu-Cityä. Eli likainen lähiökaupunki, jossa ei mieluusti vietä yhtään ylimääräistä aikaa. Lentokentältä nappasimme taksin bussiasemalle ja tiukkojen neuvotteluiden jälkeen hinta tippui 80 000 rupiasta 60 000 rupiaan, eli noin viiteen euroon. Bussiasemalla meillä kävi tuuri, sillä bussi Parapatin suuntaan lähti melkeinpä heti saavuttuamme asemalle. Medanista Parapatiin on matkaa noin 170 kilometriä ja bussilla matka taittuu noin 5-6 tunnissa. Meidän kohdalla matkaan kului kuusi tuntia. Normi settiä.

Ihan kuin kotona Karjalassa


Bussi oli todellinen karaokelaiva, sillä auton takaosasta löytyi parin metrin korkuinen vahvistimella varustettu ämyri. Meidän epäonneksemme kuski pisti levyt soimaan ja apukuski kävi vääntämässä volumet aikalailla täysille. Eli kannattaa pitää korvatulpat aina kädet ulottuvilla! Takapenkillä ollut paikallinen rouva yritti luoda tunnelmaa laulelemalla tuttuja karaokebiisejä, mutta suomipojat pysyivät vaiti. Bussi tuli lopulta aivan täyteen ja sain viereeni mummon, jolla oli lapsenlapsi sylissä. Tyttö tietenkin oksensi kesken matkan syliinsä ja lattialle. Lisäksi bussimme vietti noin 15 minuutin tauon rengasrikon takia. Vararengas löytyi onneks bussin takaosan lattialta. Lopulta se päivä alkoi paistamaan risukasaankin, sillä porukan huulille alkoi nousta hymy kun bussin ikkunasta alkoi näkyä Lake Toba. Näky oli mahtava kun bussi lasketteli vuoren rinnettä alas kohti järveä auringon laskiessa kohti horisontin rantaa. Bussissa ei myöskään ollut ilmastointia, mutta sitä ei edes tarvittu, sillä noin kilometrin korkeudessahan on kylmä. Eihän Lake Toballa ole kuin 20-25c lämmintä.. Noin kolme kuukautta tropiikin lämmöstä nauttineena jouduin kaivamaan fleecepaidan repusta esille loppumatkan ajaksi.

Näkymä Samosirista vastarannalle


Lopulta Parapatissa pistimme elämän risaiseksi ja otimme kahdella huoneella varustetun perhehuoneen, johon tarjoiltiin aamupalakin suoraan kämppään. Hintaa kyseiselle majotukselle tuli noin 7 euroa per pää. Indonesiassa pääsee tosiaan olemaan miljonääri, sillä yksi Indonesian rupia on 0.000082 euroa. Elikkäs miljoonalla rupialla saa reilu 82 euroa. Majotus olin oikein hyvä, mutta yöllä heräsin ihmeelliseen rapinaan ja kuvittelin mässyttääkö viereisessä huoneessa oleva herra JM sipsejä keskellä yötä. Rapinan jatkuessa lopulta paikansin sen oman sänkyni viereen, lattialle, jossa oli kuivahedelmiä sisältävä pussukka. Pussi oli kiinni, mutta jotenki ihmeellisesti se oli siihen päätynyt. Jatkoin uniani ja kohta rapina jatkuu, valot päälle ja rapinan aiheuttaja oli jo kerennyt lipaston taakse, josta se katteli meitä. Olimme pilanneet sen ruokahetken. Rotta perkele! Tuo viheliäinen elukka oli haistanut kuivattujen hedelmien eksoottisen tuoksun ja tullut hakemaan omansa. Homma jäi lyhyeen, sillä keräsimme kaikki syötäväksi kelpaavat yhteen muovipussiin, joka löysi minuutin päästä itsensä ulkona olevasta roskiksesta. Älkää siis jättäkö mitään syötäväksi kelpaavaa kämppäänne! Ainakaan mihinkään pöydälle tai vastaavaan näkyvään paikkaan. Ehkä kannattaa tunkea niitä sipsipusseja rinkkaan, tai sitten ei. Kyllä ne muurahaiset ja rotat sinne rinkkaankin tiensä löytävät.


Seuraavana aamuna lähdimme kohti Samosirin saarta. Nappasimme kadulta paikallisen minibussin, joka popit soiden vei meidät keskelle markkinoita. Markkinapaikan vieressä oli satama, josta lauttoja lähti kohti Samosiria. Lauttamatka maksoi suuntaansa vajaan euron. Käytän tästä eteenpäin Samosirista yleismaallista nimistystä Toba. Toban vastaanotti meidät hieman erikoisin tunnelmin, sillä siellä ei tapahtunut mitään. Koko paikka oli kuin rauhan tyyssija. Toba on nähnyt parhaat päivänsä kultaisella 80-luvulla. Nykyään siellä on käytännössä aina matala sesonki. Korkea sesonki on vain juhlapyhinä, kuten jouluna ja uutena vuotena. Mutta tämäpä ei haitannut meitä yhtään, sillä nyt oli majapaikan suhteen mistä valita. Päädyimme ensimmäiseksi yöksi vierekkäisiin kämppiin jotka olivat samassa talossa. Naapuriasukkaita ei ollut lähelläkään. Hinnaksi per yö tuli 70 000 rupiaa yhdeltä kämpältä eli noin 3 euroa per naama.

Auringonnousu
Vuokrasimme seuraaviksi kahdeksi päiväksi moottoripyörät hintaa 65 000 per päivä, eli noin viisi euroa. Tuona ekana päivänä ajoimme Tuk Tukin, eli Samosirin saaren "asutuskeskittymää" ympäri. Lisäksi lähdimme seikkailemaan saaren pohjoisosaan. Maisemat olivat aivan mahtavat ja tiet olivat todella hyvässä kunnossa, eikä muutakaan liikennettä ollut liiaksi. Illalla päädyimme kiertelemään majapaikkoja, jos vaikka löytäisimme paremman paikan kuin missä silloin majotuimme. Ei mennyt kauaa kuin löysimme todella hyvän kämpän, jossa oli oma takapiha ja parvekenäkymä suoraan järvelle. Hinta oli sama kuin edellisessä kämpässä. Vietimme loput yöt tässä kämpässä. Saarella on vaikea liikkua ilman moottoripyörää ja välimatkat voivat olla pitkiä, riippuen minne haluaa mennä.


Eräs saaren erikoisuus on kristinuskon vahva asema. Kirkkoja tuntui olevan jokaisessa mutkassa. Lähetyssaarnaajat ovat siis olleet aktiivisia.. Toinen huomionarvoinen asia Tobasta on sen luonto, sillä alueella kasvoi tuttuja mäntyjä. Moottoripyöräajelulla päädyimme tielle kaadetun männyn tykö ja tuoksusta tuli mieleen mikäs muukaan kuin mettähommat kotona Karjalassa. Kolmantena pointtina mainittakoon Jenny's Restaurant, josta sai erittäin hyvää ruokaa erittäin halvalla. Toban järvestä naarattu tuore iso kala grillattuna ja talon omat ranskanperunat kustansivat huimat kolme euroa.


Paikallinen kirkko
Moottoripyörillä voi ajaa ainakin saaren pohjoisosan kautta länsirannikolle, josta pääsee mantereen puolelle. Mantereella on "kuumat lähteet", joita voi käydä ihastelemassa. Tosiaan mitään ihasteltavaa ei näissä enään ole, ehkä joskus vuosikymmeniä sitten on ollut. Käytännössä aivan turha reissu, joten lähteet kannattaa suosiolla skipata. Mutta onneksi ajoimme aluksi lähteiden ohi ja päädyimme soratielle, jota pitkin ajoimme vuorenrinnettä ylös kohti tuntematonta. Päädyimme lopulta paikalle, josta oli mahtavat näköalat.


Rapistunut paratiisi

Toisen kämpän parvekenäkymä
Toban voisi sanoa olevan unohdettu paratiisi. Ränsistyneet rakennukset, lukuisat hotellit ja pikkukioskit muistuttavat alueen kulta-ajoista. Jokainen saarella käynyt tulee muistamaan sinihuuruisen upean maiseman, joka odottaa aina kun katsoo vastarannalle. Jos haluaa nähdä ja kokea jotain oikeasti erilaista ja/tai päästä vain todella rauhalliseen paikkaan niin kannattaa suunnata Toballe. Turisteja ei saarella pahemmin näkynyt. Nuoria reppureissaajia oli harvassa ja suurinta turistimassaa edustivat keski-ikäiset pariskunnat.

Taustalla vesiputous
Paluumatkalla otimme Parapatista minibussikyydin kohti Medania. Se maksoi, per pää, itseasiassa vähän vähemmän kuin taksi Medanin lentokentältä bussiasemalle ja paikallisbussi Medanilta Parapatiin. Minibussi odotteli täyttymistä vain muutaman kymmenen minuuttia, joten pääsimme matkaan nopeasti. Kuski oli vanha kettu, eikä kauhukertomuksista tuttuja ohituksia tullut kuin muutama. Hän ajoi ihmeellisen rauhallisesti.. Lisäksi minibussi vei meidät suoraan lentokentälle. Annan pisteet minibussille, mutta kyllä se paikallisbussikin kannattaa kokeilla, vähintään toiseen suuntaan!

W:n kuvat Lake Tobalta