Lake Toba

Seurueemme lähti kohti Indonesiaa ja Sumatralla sijaitsevaa Medanin kaupunkia 9.3 perjantaina. Olimme taas matkassa poikaporukalla, kämppikset JT ja JR sekä vieraileva tähti JM ja lisäksi allekirjoittanut. Pangkorin reissuun verrattaessa kaksi oli joukosta poissa. Luultavasti pojat toipuivat edelleen kyseisen reissun rasitteista.

Paikallisbussissa on tunnelmaa

Tämän reissun lopullinen kohde oli Lake Toba, tuo Kaakkois-Aasian suurin järvi, joka sijaitsee noin 900 metriä merenpinnan yläpuolella. Järven maksimisyvyys on 505 metriä! Lake Toba on siis kraaterijärvi ja lajissaan maailman suurin vulkaaninen järvi. Toban viimeisin purkaus on suurin maapallolla tapahtunut tulivuorenpurkaus. Alueella sattuu myös maanjäristyksiä silloin tällöin. Lake Toballa tarkoituksenamme oli mennä Samosirin saarelle, joka on keskellä kyseistä järveä, eli saari saaren sisällä!

Rengasrikko

Lensimme Medaniin suoraan Penangin lentokentältä. Lento kesti noin 40 minuuttia ja hintaa meno-paluulle tuli noin 80 euroa. Medanin lentokenttä on surkea ilmestys ja kaiken lisäksi sekava. Kävelimme koneeltamme jonkun matkaa kohti isoa pytinkiä, joka oli jonkunmoinen terminaali. Siellä jouduimme ostamaan viisumit hintaan 25 us-dollaria per pää. Vaikka vierailumme kesti Indonesiassa vain 4 yötä, niin silti jouduimme ottamaan tuon kalliimman version viisumista. Kyselin halvemman viisumin perään (7 päivää = 10 us-dollaria) mutta virkailijatäti sanoi ettei sitä enää saa. Eli jos menee Indonesiaan 1-30 päivän ajaksi niin joutuu ottamaan saman kertaviisumin hintaan 25 us-dollaria, riippumatta siitä onko maassa päivän vai kolme viikkoa. Lisäksi maahantulokäytännöissä ja -normeissa kesti useita kymmeniä minuutteja, johtuen pääosin jonottamisesta.

Lake Toban arkkitehtuuria, ja ekan yön kämpät

Suunnitelmamme oli ottaa Penangilta aamulento Medaniin, josta siirtyisimme paikallisbussilla Parapatin kaupungiin Lake Toban rannikolle. Suunnitelmaan sisältyi useita tunteja pelivaraa, sillä viimeinen lautta Parapatista kohti Lake Toballa olevaa Samosirin saarta lähtee noin kello kuusi illalla. Mutta kuinkas ollakkaa olimme ilta seiskan pintaan Parapatissa. Näin ollen jouduimme jäämään Parapatiin yhdeksi yöksi. Mutta palatkaamme Medaniin, tuohon Indonesian neljänneksi suurimpaan kaupunkiin jossa asukkaita on vajaa pari miljoonaa. Kyseinen kaupunki muistutti suuresti Metro-Manilan tiettyjä osia sekä Cebu-Cityä. Eli likainen lähiökaupunki, jossa ei mieluusti vietä yhtään ylimääräistä aikaa. Lentokentältä nappasimme taksin bussiasemalle ja tiukkojen neuvotteluiden jälkeen hinta tippui 80 000 rupiasta 60 000 rupiaan, eli noin viiteen euroon. Bussiasemalla meillä kävi tuuri, sillä bussi Parapatin suuntaan lähti melkeinpä heti saavuttuamme asemalle. Medanista Parapatiin on matkaa noin 170 kilometriä ja bussilla matka taittuu noin 5-6 tunnissa. Meidän kohdalla matkaan kului kuusi tuntia. Normi settiä.

Ihan kuin kotona Karjalassa

Bussi oli todellinen karaokelaiva, sillä auton takaosasta löytyi parin metrin korkuinen vahvistimella varustettu ämyri. Meidän epäonneksemme kuski pisti levyt soimaan ja apukuski kävi vääntämässä volumet aikalailla täysille. Eli kannattaa pitää korvatulpat aina kädet ulottuvilla! Takapenkillä ollut paikallinen rouva yritti luoda tunnelmaa laulelemalla tuttuja karaokebiisejä, mutta suomipojat pysyivät vaiti. Bussi tuli lopulta aivan täyteen ja sain viereeni mummon, jolla oli lapsenlapsi sylissä. Tyttö tietenkin oksensi kesken matkan syliinsä ja lattialle. Lisäksi bussimme vietti noin 15 minuutin tauon rengasrikon takia. Vararengas löytyi onneks bussin takaosan lattialta. Lopulta se päivä alkoi paistamaan risukasaankin, sillä porukan huulille alkoi nousta hymy kun bussin ikkunasta alkoi näkyä Lake Toba. Näky oli mahtava kun bussi lasketteli vuoren rinnettä alas kohti järveä auringon laskiessa kohti horisontin rantaa. Bussissa ei myöskään ollut ilmastointia, mutta sitä ei edes tarvittu, sillä noin kilometrin korkeudessahan on kylmä. Eihän Lake Toballa ole kuin 20-25c lämmintä.. Noin kolme kuukautta tropiikin lämmöstä nauttineena jouduin kaivamaan fleecepaidan repusta esille loppumatkan ajaksi.

Näkymä Samosirista vastarannalle

Lopulta Parapatissa pistimme elämän risaiseksi ja otimme kahdella huoneella varustetun perhehuoneen, johon tarjoiltiin aamupalakin suoraan kämppään. Hintaa kyseiselle majotukselle tuli noin 7 euroa per pää. Indonesiassa pääsee tosiaan olemaan miljonääri, sillä yksi Indonesian rupia on 0.000082 euroa. Elikkäs miljoonalla rupialla saa reilu 82 euroa. Majotus olin oikein hyvä, mutta yöllä heräsin ihmeelliseen rapinaan ja kuvittelin mässyttääkö viereisessä huoneessa oleva herra JM sipsejä keskellä yötä. Rapinan jatkuessa lopulta paikansin sen oman sänkyni viereen, lattialle, jossa oli kuivahedelmiä sisältävä pussukka. Pussi oli kiinni, mutta jotenki ihmeellisesti se oli siihen päätynyt. Jatkoin uniani ja kohta rapina jatkuu, valot päälle ja rapinan aiheuttaja oli jo kerennyt lipaston taakse, josta se katteli meitä. Olimme pilanneet sen ruokahetken. Rotta perkele! Tuo viheliäinen elukka oli haistanut kuivattujen hedelmien eksoottisen tuoksun ja tullut hakemaan omansa. Homma jäi lyhyeen, sillä keräsimme kaikki syötäväksi kelpaavat yhteen muovipussiin, joka löysi minuutin päästä itsensä ulkona olevasta roskiksesta. Älkää siis jättäkö mitään syötäväksi kelpaavaa kämppäänne! Ainakaan mihinkään pöydälle tai vastaavaan näkyvään paikkaan. Ehkä kannattaa tunkea niitä sipsipusseja rinkkaan, tai sitten ei. Kyllä ne muurahaiset ja rotat sinne rinkkaankin tiensä löytävät.

Seuraavana aamuna lähdimme kohti Samosirin saarta. Nappasimme kadulta paikallisen minibussin, joka popit soiden vei meidät keskelle markkinoita. Markkinapaikan vieressä oli satama, josta lauttoja lähti kohti Samosiria. Lauttamatka maksoi suuntaansa vajaan euron. Käytän tästä eteenpäin Samosirista yleismaallista nimistystä Toba. Toban vastaanotti meidät hieman erikoisin tunnelmin, sillä siellä ei tapahtunut mitään. Koko paikka oli kuin rauhan tyyssija. Toba on nähnyt parhaat päivänsä kultaisella 80-luvulla. Nykyään siellä on käytännössä aina matala sesonki. Korkea sesonki on vain juhlapyhinä, kuten jouluna ja uutena vuotena. Mutta tämäpä ei haitannut meitä yhtään, sillä nyt oli majapaikan suhteen mistä valita. Päädyimme ensimmäiseksi yöksi vierekkäisiin kämppiin jotka olivat samassa talossa. Naapuriasukkaita ei ollut lähelläkään. Hinnaksi per yö tuli 70 000 rupiaa yhdeltä kämpältä eli noin 3 euroa per naama.

Auringonnousu

Vuokrasimme seuraaviksi kahdeksi päiväksi moottoripyörät hintaa 65 000 per päivä, eli noin viisi euroa. Tuona ekana päivänä ajoimme Tuk Tukin, eli Samosirin saaren "asutuskeskittymää" ympäri. Lisäksi lähdimme seikkailemaan saaren pohjoisosaan. Maisemat olivat aivan mahtavat ja tiet olivat todella hyvässä kunnossa, eikä muutakaan liikennettä ollut liiaksi. Illalla päädyimme kiertelemään majapaikkoja, jos vaikka löytäisimme paremman paikan kuin missä silloin majotuimme. Ei mennyt kauaa kuin löysimme todella hyvän kämpän, jossa oli oma takapiha ja parvekenäkymä suoraan järvelle. Hinta oli sama kuin edellisessä kämpässä. Vietimme loput yöt tässä kämpässä. Saarella on vaikea liikkua ilman moottoripyörää ja välimatkat voivat olla pitkiä, riippuen minne haluaa mennä.

Eräs saaren erikoisuus on kristinuskon vahva asema. Kirkkoja tuntui olevan jokaisessa mutkassa. Lähetyssaarnaajat ovat siis olleet aktiivisia.. Toinen huomionarvoinen asia Tobasta on sen luonto, sillä alueella kasvoi tuttuja mäntyjä. Moottoripyöräajelulla päädyimme tielle kaadetun männyn tykö ja tuoksusta tuli mieleen mikäs muukaan kuin mettähommat kotona Karjalassa. Kolmantena pointtina mainittakoon Jenny's Restaurant, josta sai erittäin hyvää ruokaa erittäin halvalla. Toban järvestä naarattu tuore iso kala grillattuna ja talon omat ranskanperunat kustansivat huimat kolme euroa.

Paikallinen kirkko

Moottoripyörillä voi ajaa ainakin saaren pohjoisosan kautta länsirannikolle, josta pääsee mantereen puolelle. Mantereella on "kuumat lähteet", joita voi käydä ihastelemassa. Tosiaan mitään ihasteltavaa ei näissä enään ole, ehkä joskus vuosikymmeniä sitten on ollut. Käytännössä aivan turha reissu, joten lähteet kannattaa suosiolla skipata. Mutta onneksi ajoimme aluksi lähteiden ohi ja päädyimme soratielle, jota pitkin ajoimme vuorenrinnettä ylös kohti tuntematonta. Päädyimme lopulta paikalle, josta oli mahtavat näköalat.

Rapistunut paratiisi

Toisen kämpän parvekenäkymä

Toban voisi sanoa olevan unohdettu paratiisi. Ränsistyneet rakennukset, lukuisat hotellit ja pikkukioskit muistuttavat alueen kulta-ajoista. Jokainen saarella käynyt tulee muistamaan sinihuuruisen upean maiseman, joka odottaa aina kun katsoo vastarannalle. Jos haluaa nähdä ja kokea jotain oikeasti erilaista ja/tai päästä vain todella rauhalliseen paikkaan niin kannattaa suunnata Toballe. Turisteja ei saarella pahemmin näkynyt. Nuoria reppureissaajia oli harvassa ja suurinta turistimassaa edustivat keski-ikäiset pariskunnat.

Taustalla vesiputous

Paluumatkalla otimme Parapatista minibussikyydin kohti Medania. Se maksoi, per pää, itseasiassa vähän vähemmän kuin taksi Medanin lentokentältä bussiasemalle ja paikallisbussi Medanilta Parapatiin. Minibussi odotteli täyttymistä vain muutaman kymmenen minuuttia, joten pääsimme matkaan nopeasti. Kuski oli vanha kettu, eikä kauhukertomuksista tuttuja ohituksia tullut kuin muutama. Hän ajoi ihmeellisen rauhallisesti.. Lisäksi minibussi vei meidät suoraan lentokentälle. Annan pisteet minibussille, mutta kyllä se paikallisbussikin kannattaa kokeilla, vähintään toiseen suuntaan!

W:n kuvat Lake Tobalta