Metro-Manila (lisäksi Singapore & Angeles city)

Lähdimme Penangilta kohti Filippiinejä keskiviikkona 11.1. Olimme ostaneet edellisenä iltana Penangin uudelta bussiasemalta liput yöbussiin, joka veisi meidät Singaporeen. Bussimatkaa varatessa kannattaa selvittää mahdollisimman tarkkaan että millainen bussi kyseisellä firmalla on. Valitsimme Konsortium Express bussiyhtiön, jonka yöbussi oli varustettu vajaalla 20 ns. lätkäpelaajapenkillä, eli tilaa riitti ja nukkuminen onnistui hyvin. Edessä olevan penkin selkänojassa oli pieni näyttö, josta pystyi katselemaan leffoja ja kuuntelemaan musiikkia. Vessaa ei tietenkään ollut ja kyseessä oli perus kymmenen tunnin reissu. Bussi lähti vain puolisen tuntia myöhässä ja ilmastoinnista johtuvan erittäin viileän matkan jälkeen saavuimme Singaporeen kahdeksan pintaan aamulla, eli matkaan meni tosiaan vain se luvattu kymmenen tuntia, joka oli yllättävää.

Malesian ja Singaporen rajalla nousimme Malesian puolella bussista ja kävelimme raja-aseman läpi ja saimme leimat passiimme. Tämän jälkeen bussi jatkoi matkaa ja menimme Singaporen raja-asemalle, jossa nousimme bussista ja otimme kaikki tavaramme kantoon. Raja-asemalla piti täyttää maahantulo- ja maastalähtökortit ennen kuin meni virkailijan juttusille. Virkailijan tenttauksen jälkeen pääsimme tullin syyniin ja lopulta kävelimme bussillemme, joka oli vaihtunut tällä välin toisen firman kulkupeliin. Singaporen keskustaan päästyämme nappasimme taksin ja otimme suunnaksi jo toistamiseen Singaporen lentokentän Changi Airportin.

Changin budjettiterminaaliin saavuttuamme aloimme etsiä lentoamme. Ei löytynyt. Olimme ostaneet lentomme Tiger Airwaysin kautta ja lennon piti lähteä klo 10.10. Lopulta lennon numero paljasti että lento lähteekin klo 11.40 ja lentoyhtiönä toimii epävarma Seair. Lopulta lento lähti joskus kahdentoista jälkeen, eli perus pari tuntia myöhässä. Turvallisuuden tunnetta lisäsi erityisesti se, että Filippiinien presidentti Benigno Aquino III oli reilu vuosi sitten siunannut kyseisen koneen. Siunaukset auttoivat, sillä koneesta ei lähtenyt sähköt kesken lennon, toisin kuin siinä vaiheessa kun lentoemot näyttivät pelastautumisrituaalit. Silloin koneesta lähti sähköt kahteen kertaan. Nice.

Saavuimme Filippiineille ja Angeles Cityn Diosdado Macapagal International Airport lentokentälle reilu pari tuntia aikataulusta myöhässä ja päätimme jo lennon aikana, että jatkamme matkaa suoraan Manilaan, sillä kumpaakaan ei kiinnostanut lähteä etsimään Angeles Citystä majoitusta yhdeksi yöksi. Palaisimme Angeles Cityyn kumminkin Filippiinien reissumme viimeisessä vaiheessa. Ostimme lentokentältä minibussikyydin Manilaan, hintaan 350 pesoa peri naama, eli seitsemän euroa. Minibussi odotti sitä, että tupa tulisi täyteen ja kun auto oli lopulta tunnin odottelun jälkeen täynnä, niin lähdimme kohti Manilaa. Matka kesti pari tuntia ja saavuimme Manilaan pimeyden vallitessa. Tai niin ainakin luulimme.

Manila Cityä halkovan joen pohjois-puoli

Manila on vain yksi kaupunki järjettomän kokoisessa Metro-Manilassa, joka on huima, 12 miljoonan asukkaan kokonaisuus, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. Liikenne on jotain sanoin kuvaamatonta, samoin ruuhkat. Minibussimme piti jättää meidät Roxas Boulevard kadulle, jossa on paljon majoituksia, mutta se jättikin meidät EDSA kadulle, joka on lähellä Manilan uutta lentokenttää Ninoy Aquino International Airportia. Se taas sijaitsee monen kilometrin päässä siitä minne luulimme saapuneemme. Takanamme oli vajaa vuorokausi yhtäjaksoista reissaamista sekä kolme eri maata ja näillä eväillä lähdimme etsimään majoitusta miljoonakaupungista tietämättä yhtään missä olemme. Olimme siis Metro-Manilassa, tarkalleen ottaen Pasay Cityssa. Majoitusta ei löytynyt mistään, joten päätimme hypätä taksiin, joka etsi meille majoitusta 300 peson, eli kuuden euron hintaan. Kyseinen etsintäreissu vei tunnin, johon mahtui noin viisi erilaista majoituspalvelua. Jouduimme ottamaan 2000 pesoa yöltä maksavan majapaikan, eli hintaa sillä oli huimat 40 euroa. Saimme sentään 500 peson alennuksen, sillä listahinta oli 2500 pesoa. Jouduimme pakon edestä yöpymään kyseisessä majapaikassa kolme yötä, sillä ensimmäisen nukutun yön jälkeen olimme niin väsyneitä, ettemme jaksaneet etsiä uutta majoitusta ja toisen yön jälkeen oli vaan hyvä, että majoitus on lentokentän lähellä.

Makati City

Nukuimme reilut 12 tunnin unet ja heräsimme iltapäivällä. Tsekkasimme netistä että Suomen suurlähetystö olisi auki vielä tunnin ja googlemaps kertoi, että se on vain reilun neljän kilometrin päässä Makati Cityssa, joten päätimme ottaa taksin suurlähetystöön. Miksi? No äänestämään tietenkin! Äänestyskoppi sijaitsi 21. kerroksessa ja näkymät ikkunasta olivat siistit. Harvoin sitä pääsee äänestämään tällaisessa miljöössä. Loppupäivän kiertelimme tätä Metro-Manilan bisneskeskusta ympäri ja katselimme järkyttävän kokoisia pankkirakennuksia, joiden edessä oli vartijoita pumppuhaulikot kädessä. Lopulta eksyimme ostoskeskusalueelle, jossa vietimme loppupäivän.

Makati Cityn pankki- sekä katumaasturiloistoa

Seuraavana päivänä lähdimme kohti Manilaa, eli koko metropolialueen "keskustaa". Kävely Metro-Manilassa on vaikeaa ja todella hidasta, joten otimme taksin lähimmälle skytrain asemalle, josta irtosi 15 pesolla lippu Manilan Central Terminal asemalle. Skytraineja kulki usein ja ne olivat ihan ok kunnossa. Matka keskustaan ei vienyt kuin parikymmentä minuuttia. Perille päästyämme lähdimme kävelemään Manilan keskustassa olevan joen pohjoispuolelle ja päädyimme maailman vanhimpaan Chinatowniin. 

Chinatown

Chinatownista kävelimme Manilan vanhimmalle alueelle, joka on Intramuros, espanjalaisten vanha linnoitus. Tutustuimme muurien sisäpuolelle polkupyörätaksin avulla. Poika kuskasi meitä tunnin ajan 100 peson hintaan ympäri Intramurosta. Nykyään siellä on lähinnä yliopistoja kuten myös golf-kenttä. Loppupäivän vietimme viereisessä ostoskeskuksessa. Laadukkaita t-paitoja sai kolmen euron hintaan, pikeepaitoja kuuden euron ja kauluspaitoja 10-20 euron hintaan. Erityisesti merkkivaatteita sai 50% alennuksella, eli todella halvalla.

Intramuroksen portti

Metro-Manila on kaikin puolin huima kaupunki. Aikoinaan Pariisiin ja Lontooseen rinnastettu kaupunki koki toisen maailmansodan aikana suuren tuhon, ollen yksi eniten pommitetuimmista kaupungeista. Tämä näkyy katukuvassa edelleen.

Erityisesti mieleemme jäivät jeepneyt, nuo bussinkorvikkeet. Osa näistä jeepneystä olivat kuin ydintuhojen jäljiltä ja osa taas erittäin tappiin asti tuunattuja. Toinen mieleenpainuva asia on Metro-Manilan koko, se on jotain käsittämätöntä. Samoin liikenne ja ruuhkat. Kannattaa ennen taksiin hyppäämistä selvittää, että mihin suuntaan haluaa mennä ja näin ollen mennä sille puolen katua. Muuten taksi joutuu tekemään u-käännöksen ja sopivan u-käännöspaikan löytymiseen, tai oikeastaan sinne pääsemiseen, voi mennä esimerkiksi 15 minuuttia. Kolmantena asiana on pikaruoka. Jokaisessa kulmassa oli McDonalds ja sitä vastapäätä tai vieressä Chowking, Jollibee ja Dunkin Donuts. Nämä olivat auki ympäri vuorokauden. Manilalaisille pikaruoka maistuu ja se näkyy. Pikaruoka-annoksen saa halvimmillaan noin euron hintaan. Kaikista niistä maista, joissa olemme käyneet, niin Filippiiniläiset ovat kaikista amerikkalaisimpia. Osin historia kertoo, että miksi näin on.

W:n kuvat Manilasta

J:n kuvat Manilasta