lauantai 19. marraskuuta 2011

Pelkkä menolippu

Sijainti: Tampere, Suomi
Matka-tj:n ollessa riittävän vähän, on hyvä aika korkata tämä kyseinen blogi, joka siis toimii seikkailujemme aikana parhaana tiedonvälityskanavana. Pääasiassa kirjoitamme siitä millaista on elää Aasiassa, erityisesti Malesiassa. Lisäksi blogiin tulee tarinaa niistä kaikista paikoista, joissa tämän seikkailumme aikana käymme. Blogiin ilmestyy tekstiä, sekä kuvia ja esimerkiksi tämän tapaista taustadataa, joka löytyy myös tuosta oikealla olevasta "materiaalit" kohdasta.

Mutta joo, itse ajatus vaihto-opiskelusta heräsi jo vuosia sitten. Sekä J:n ja W:n kohdalla ideaali vaihtopaikka oli sellainen, joka on mahdollisimman kaukana Suomesta. Myöskään mahdollinen trooppinen ilmasto ei olisi pahitteeksi... Useiden benchmarkkausten jälkeen parhaaksi paikaksi valikoitui Malesia ja Penang. Aasia nyt on muutenkin mielenkiintoinen alue aina kulttuurista lähtien, puhumattakaan Aasian nykytilasta, jota kuvaa hyvin seuraava artikkeli; "Aasia vetää maailman talouskasvua". On siistiä päästä asumaan maanosaan, joka on aluetieteen näkökulmasta todella mielenkiintoinen. Ehkäpä matkalta tarttuu mukaan myös gradumatskua.

Vaihtoyliopistomme on USM, Universiti Sains Malaysia, joka sijaitsee Luoteis-Malesiassa Penangin saarella. Kevätlukukausi alkaa helmikuussa ja loppuu kesäkuun lopulla.

Olemme J:n kanssa suunnitelleet reissuamme jo useiden kuukausien ajan ja seuraavanlaiset pläänit on jo isketty lukkoon: Lentomme kohti Aasiaa lähtee Helsingistä 13.12.2011 tiistaina. Lufthansan tarjouksen turvin menemme Helsingistä Frankfurtiin, jossa nousemme maailman suurimman lentokoneen Airbus A380 kyytiin. Rolls-Roycen moottorit vievät meidät Singaporeen, jonne saavumme 14.12. Lufthansan tarjous sisälsi meno-paluu lennot hintaan 500 euroa per naama. Vietämme Singaporessa kolme yötä, jonka jälkeen lennämme Saigoniin, Vietnamiin. Tarkoituksenamme on matkustaa maata pitkin Penangin saarelle. Luultavasti käymme ainakin Vietnamin Dao Phu Quoc saarella, Kambodzan rannikolla Kepissä sekä  Sihanoukvillessä, Kambodzan pääkaupungissa Phnom Penhissä, Choeung Ekin kuoleman kentillä sekä Angkorissa. Thaimaan puolella käymme ainakin pääkaupungissa Bangkokissa katsomassa tulvia. Muihin paikkoihin mennään fiiliksen mukaan. Vietämme joulun Kambodzan palmujen alla ja vuoden vaihtumista juhlimme Thaimaan palmujen alla.

Saavumme noin tammikuun 5. päivä Penangille, josta etsimme kämpän. Tutustumme noin viikon ajan tulevaan kotisaareemme ja tammikuun 12. päivä matkaamme Singaporeen, josta lennämme Angeles Cityyn Filippiineille. Kyseistä kaupungista siirrymme jotenkin Filippiinien pääkaupunkiin Manilaan, josta seuraava lentomme lähtee 15. tammikuuta kohti Palawanin paratiisisaarta saapuen Puerto Princesa Cityyn. Kiertelemme saarella 10 päivän ajan ja seuraava lento on kohti Cebun paratiisisaarta samannimiseen kaupunkiin, eli Cebuun. Cebulla menee 5 päivää ja sieltä palaamme takaisin Angeles Cityyn, josta jatkolento vie meidät takaisin Singaporeen tammikuun 30. päivä. Tällaisen seikkailun jälkeen onkin sitten hyvä orientoitua alkavaan lukukauteen..

Näiden juttujen lisäksi ostimme liput Malesian GP-kisoihin! Kisat ajetaan Sepangin radalla Kuala Lumpurin lähellä 23.-25.3 ja istumapaikat hankittiin pääsuoralta. Vielä kun Kimi hoitaa sopimukset kuntoon ni päästään tunnustamaan väriä. Taitaa tulla ikimuistoinen synttärilahja. (Ja Kimihän tosiaan hoiti sopparit kuntoon!)

Paluumatka Suomeen tapahtuu sitten joskus, siitä infoa myöhemmin. Alustavat suunnitelmat näkyvät tuossa matkasuunnitelmassa.

2 kommenttia:

  1. Hienoa lukea teidän matkablogia. Paljon tietoa.
    Matka lähestyy. Varmaan jo matkakuumetta.
    Hyvää matkaa teille molemmille!!!!!!
    Hilkka ja Jukka

    VastaaPoista
  2. Kyllähän tässä alkaa vähän matkakuume jo kohota.. Kiitos!

    VastaaPoista